Perinteitä kunnioittaen Nintendo julkaisee aina uuden koneen mukana Mario-pelin. GBA:lla tämän nimi oli Super Mario Advance. Peli koostuu kahdesta NES:llä nähdystä pelistä: Super Mario Bros 2:sta ja Mario Bros:sta. Mario Bros oli hyvä valinta moninpelinsä puolesta, mutta SMB2 oli sinänsä erikoinen valinta, sillä allekirjoittaneen mielestä kyseinen yksilö oli kaikista oudoin Mario-peli mitä NES:llä nähtiin. Tämä ei tietenkään tarkoita, että se olisi huono.
SMB2:n outous ehkä selittyy sen juonesta: Mario näkee unta oudosta maailmasta Subconista, jossa Wart -niminen rupisammakko on taikavoimillansa asettanut kirouksen maailman ylle. Marion tehtäväksi nimitetään kukistaa Wart, jotta Wartin kirous häviäisi. Tämän jälkeen Mario herää, mutta yllätys yllätys, muutamaa päivää myöhemmin tapahtuneesta Mario ystävineen löytää eväsretkellään luolan, joka johtaakin samaiseen maailmaan jonka Mario näki unessaan. MB:ssä juonta ei ole ollenkaan, vaan se on yksinkertainen "Etene tasolta tasolle, tapa viholliset ja kerää pisteitä"-peli.
SMB2:n kontollit ovat helposti omaksuttavia, kuten Mario-peleissä yleensäkin. B-näppäintä näpäyttämällä hahmo nostaa ja heittää esineet/viholliset ja B:n pohjaan painamalla hahmo juoksee. Hahmon saa juoksemaan myös painamalla R-näppäintä. A-näppäin on tietysti klassinen "hyppynappi". L- ja SELECT-napeista ohjataan kameraa (tämä ei yleensä ole tarpeellista, sillä tätä toimintoa ei löytynyt alkuperäisestä SMB2:sta). Ristiohjaimesta luonnollisesti ohjataan hahmoa. START:sta saa valikon näkymiin, josta voi joko tallentaa, lopettaa tai aloittaa pelin alusta. Tikkaita hahmo kiipeää painamalla ylös- tai alaspäin. Erikoistoimintojakin löytyy, mm. painamalla alaspäin-näppäimen pohjaan hetkeksi, hahmo alkaa välkkymään. Kun välkkyessä painaa A-näppäintä, niin hahmo hyppää normaalia korkeammalle. Toinen erikoistoiminto on ns. torkku-, tai unitila. Unitilaan pääsee painamalla SELECT- + R-näppäimet pohjaan yhtä aikaa. Unitilassa kone kuluttaa normaalia vähemmän paristoja. Unitilasta pääsee pois painamalla SELECT- + L-näppäimiä. MB:ssä kontrollit ovat täysin samanlaiset aina juoksemisesta superhyppyyn. Ainoa ero on, että kameraa siinä ei voi liikuttaa kuin L-näppäimestä, koska radoilla ei liikuta sivuille, vaan ylös- ja alaspäin (SELECT:llä normaalisti liikutetaan kameraa sivuille, kun taas L:llä liikutetaan ylös- ja alaspäin). Siinä ei myöskään "noukita" mitään, vaan viholliset tapetaan alhaalta käsin täräyttämällä maata ja kolikot kerätään juoksemalla niitä päin, tai täräyttämällä maata.
MB:ssä ei hahmoilla juuri ole eroa ohjattavuudessa, kun taas SMB2:ssa tämä on erittäin keskeinen osa peliä. Siinä eri hahmoilla on eri ominaisuudet. Luigi on hidas, mutta hyppää korkealle. Toad on vahva ja nopea, mutta huono hyppäämään. Peachilla on kyky leijua ilmassa n. 1,5 sekuntia, joka tulee tarpeeseen useaan otteeseen, jonka vuoksi Peach on ihannehahmo alottelijalle. Mario on taas tasapaksu sekä vahvuus-, nopeus- ja hyppyominaisuuksiltaan.
Grafiikka- ja äänimaailma on parantunut sitten NES-versioiden huomattavasti. Grafiikka on silminnähtävästi parempaa: resoluutio on tarkempi, taustat ja hahmot ovat yksityiskohtaisempia. Äänimaailma on värikkäämpi: pelkkien hyppyäänien lisäksi hahmot osaavat nyt puhua. Välillä niiden "läppä" käy tosin ärsyttämään, mutta tämä on silti mukava lisä. Musiikinlaadun taso on myös korkeammalla. Pelattavaa Marioissa riittää, MB:tä voi tahkoa lähes loputtomiin kiitos sen pisteiden jahtaamis- ja moninpeluumahdollisuuksien, kun taas SMB2:n 20 kenttää Yoshi Challenge -moodeineen tarjoaa pitkän ajan tapettavaksi. Tosin tämä kaikki on jo nähty ennenkin Yoshi Challengea lukuunottamatta.
Vaikka pelit ovatkin jo aikoinaan läpi tahkottu, niin silti ne ovat mukavaa ajanvietettä. Ja vaikka MB näyttääkin todelliset kyntensä vasta moninpelissä, niin silti sitä jaksaa yksinpelinäkin yllättävän pitkään. Myös SMB2 jaksaa innostaa ennen nähdyistä kentistä huolimatta, jos ei muuten, niin sitten Yoshi Challengen ansiosta. Ja oikeastaan SMB2:n valinnan ymmärtää, sillä muut Mariot olisivat ehkä olleet liian tavanomaisia. Ja eikös GBA:n tarkoitus ole olla jotain erilaista? Kaikenkaikkiaan onnistunut paketti, jonka tietää jo ennen pelausta vähintään keskivertoa tasoloikkaa paremmaksi, sillä olisihan huono Mario-peli jo melkeinpä pyhäinhäväistys. Joten mikäs tässä muita tulojaan tekeviä Marioita odotellessa, kun käsissä on Super Mario Advance.
