Harmaaseen räiskintämassaan hukkuvista Killzone-räiskinnöistä vastannut Guerrilla Games yllätti positiivisesti alkuvuoden Horizon Zero Dawn -hitillään. Nyt useampia kuukausia myöhemmin hollantilaisstudio hellii pelaajia seikkailun ensimmäisellä ja ainokaiseksi jäävällä The Frozen Wilds -lisätarinalla.
Uusi tarina kaikilla mausteilla
The Frozen Wilds ei ole suoranaista jatkoa Horizon Zero Dawnin emopelille, sillä Viillon hyytäviin maisemiin pääsee tarpomaan samanaikaisesti pääkampanjan kanssa. Lumisia tienoita hallitseva Banuk-heimo on hätää kärsimässä mystisen Daemon-tekoälyn ryhdyttyä hallitsemaan paikallisia robottivihulaisia. Punakutrista Aloyta siis kaivataan jälleen saamaan asiat oikealle tolalle. Mikäs siinä, ryhdytään hommiin.
Pakko kerätä kaikki
Käytännössä The Frozen Wilds heittää pelaajalle liudan sivutehtäviä, joista syntyvä kokonaisuus muodostaa varsin pätevän, kymmenisen tuntia elämästä lohkaisevan minikampanjansa. Koska homma toimi jo emopelissä kiitettävästi, tyytyy laajennus tarjoamaan lisää tahkottavaa keräiltävän sälän, uusien kykyjen, metsästyshaasteiden, robottivihulaisten, aseiden ja kostyymien muodossa – onpa Aloyn tasokattokin kohonnut aina kuuteenkymmeneen saakka. Kaikkien kuppien, näkymien, banuk-patsaiden ja metallikukkien kasaan haaliminen lisää pelikelloon helposti vielä toiset kymmenen tuntia lisää. Kahdeksan kohtuullisen turhanpäiväistä kykyä sisältävä taitopuu ei sisällä pelimekaniikkaa horjuttavia uudistuksia, mutta perfektionistinhan on toki opittava tästä huolimatta ne kaikki – minkäs teet.
Myös Banuk-heimon jäsenten auliisti jakelemat tehtävät on kirjoitettu ilahduttavalla antaumuksella. Mukaan ei mahdu sanottavasti perinteisiä ja niin inhottavan tylsiä ”tapa tuo”- tai ”kerää nuo” -tehtäviä, vaan kaikkien missioiden taustalla on yleensä jokin suurempi juonikuvio. Guerrilla on paneutunut lisäpakettinsa kirjoittamiseen emopelin kaltaisella pieteetillä, eikä tuotosta voi kuin ihailla. The Frozen Wildsin olisi todennäköisesti voinut rahdata kauppoihin vaikka täysin omana pelinään, ilman sen suurempaa napinaa pelaajakunnalta.
Vuoden paras lumi
The Frozen Wildsin pääosaan kohoaa väistämättä Viillon silmiä hivelevän upeat maisemat. Erityisesti jatkuvasti vihmova lumipyry säväyttää realistisuudellaan jopa kylmänkalseassa Pohjois-Suomessa asuvan arvostelijan. Syvässä hangessa taivaltaminen tuntuu tuskalliselta tarpomiselta, joka hidastaa ketterän Aloyn etenemistä selvästi. Polven korkuisiin nietoksiin jäävät jäljet taas näyttävät juuri siltä miltä niiden tuleekin näyttää. Häkellyttävän nätti Horizon Zero Dawn ei ole vanhentunut tippaakaan vajaassa vuodessa, ja kyseessä on edelleen yksi kaikkien aikojen näyttävimmistä peleistä – eivätpä päivitetyt lumiefektit ainakaan tilannetta huononna.
Uusi alue ja entistäkin näyttävämpi ulkoasu eivät tule kuvioihin täysin ilman yskähtelyjä. Ainakin latausajoissa on nähtävissä selkeää pidentymistä, ja tylsän latausruudun tuijottaminen minuuttitolkulla rikkoo flowta paikoitellen harmittavasti. Muutoin paketti pysyykin sitten mainiosti kasassa jopa karvalakkimallin pleikkarilla, eikä esimerkiksi ruudunpäivitys hidastele sanottavasti suuremmissakaan robottikahinoissa. Guerrillan koodareiden teknistä taituruutta ei voi kuin ihmetellä.
Huhut yksinpelattavien seikkailujen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja
Horizon Zero Dawn: The Frozen Wilds tuo monessa suhteessa mieleen taannoin ilmestyneen Uncharted: The Lost Legacyn. Kumpainenkin lisäkampanja edustaa rinta rottingilla kuolevaksi uumoiltua yksinpelattavien seikkailujen genreä osoittaen, että juuri tällaisia puhdasverisiä tapauksia kaivataan edelleen.
Toivottavasti kohtaamme vielä joskus, Aloy.
