Talonvaltausta tyylillä - arvostelussa Rainbow Six: Siege

Tekoäly taka-alalle

Pelkästään yksinpelistä kiinnostuneiden ei kuitenkaan kannata Siegeen sekaantua, sillä kymmenkunta lyhyttä Situations-soolotehtävää toimivat ainoastaan normaalia monipuolisempina tutoriaaleina. Tekoälyä pääsee myllyttämään myös Terrorist Hunt -moodissa, mutta ilman tulitukea homma puuduttaa ja jopa turhauttaa nopeasti. Viiden hengen porukassa terroristien jahtaus muodostuu sen sijaan oivalliseksi tilaisuudeksi opiskella kimpassa karttoja sekä pelin yleisiä lainalaisuuksia. Vaikka koneen ohjastamat terroristit eivät hyödynnä järin kekseliäitä taktiikoita, on vastapuolen etuna moninkertaisen pääluvun lisäksi itsetuhoisen aggressiivinen asenne. Molempien tekoälyllä kuorrutettujen moodien suurimmaksi hyödyksi jäänee kuitenkin ensimmäisten kokemuspisteiden kerääminen kilpailullista moninpeliä varten.

Viisihenkisten joukkueiden välisissä pelaajamittelöissä koetaan sellaista sykkeennousua, että monet konsolistit lienevät aluksi ihmeissään – ja ensimmäisen matsin loputtua todennäköisesti myös leveä hymy huulillaan. Perusidea on erittäin yksinkertainen: tiimit jaetaan puolustajiin sekä hyökkääjiin, eikä kerrasta poikki -pyssyhipassa tunneta uudelleensyntymiä. Kohteeseen rynnivän porukan tavoitteena on panttivangin pelastaminen tai pommin purkaminen, kun sisään linnoittaunut vastapuoli pyrkii estämään aikeet. Kevyttä taktisuutta luodaan jo erien alussa, kun molemmille joukkueille suodaan alle minuutti aikaa valmistautua koitokseen. Hyökkääjät huristelevat kauko-ohjattavilla kamera-autoillaan vakoilemaan kohteen saloja. Samaan aikaan puolustajat pystyttävät barrikadeja, miinoittavat reittejä sekä vahvistavat seiniä vaikeuttaakseen ulkona vaanivan porukan elämää.

Operaattoreiden opissa

Otteluissa menestymisen resepti koostuu kahdesta ainesosasta: ryhmätyöstä sekä erilaisten operaattoreiden vahvuuksien hyödyntämisestä. Näistä ehdottomasti kriittisempi palanen on yhteen hiileen puhaltamisen taito: saumattomasti kommunikoiva porukka voittaa yleensä ottelun, vaikka vastapuolella hääräisi periaatteessa taitavampia yksilösuorittajia. Etenkin hyökkäysvaiheessa usealta suunnalta koordinoidut iskut osoittautuvat äärimmäisen tehokkaiksi, kun suunnitellun kaaoksen keskellä puolustajien pasmat sekoittuvat vääjäämättä. Toisin sanoen samanhenkisen seuran etsimiseen kannattaa uhrata tovi esimerkiksi KonsoliFINin foorumin avustuksella, ja mikrofonit on suotavaa pitää päällä. Siege maistuu kuitenkin yllättävän hyvältä jopa tuntemattomien kanssa, kun tarkoituksena on nauttia ainoastaan satunnainen matsi illan ratoksi. Kyseessä lienee osittain kohdeyleisön luontainen mieltymys taktisempaan menoon, mutta myös onnistunut pelisuunnittelu kokoaa haahuilevan häröpallon tehokkaasti tiimiksi.

Operaattoreiden monipuolinen hyödyntäminen edesauttaa kuin huomaamatta yhteistyöhön. Kutakin erikoishahmoa huolitaan joukkueeseen vain yksi kerrallaan, joten viisi erityylistä spesialistia tukee toisiaan mittelöissä lähes automaattisesti. Hyökkääjän persoonalliset sankarit panostavat esimerkiksi tappavan tehokkaisiin murtautumisvälineisiin, rynnäköissä elintärkeisiin suojakilpiin sekä vihollisten temput paljastaviin skannereihin. Puolustajien valtteina toimivat muun muassa porukan hengissä pitävä lääkäri sekä kulkureittejä ja seiniä miinoittavat ansoittajat. Lisäksi kaikki rynnäkköä sisätiloissa vartovat pääsevät vahvistamaan seiniä niin räjähteiden kuin raskaamman tulituksen varalta.

Operaattorit lunastetaan käyttöön kokemuspisteillä, minkä vuoksi kylmiltään moninpeliin sukeltavat saattavat aluksi joutua turvautumaan geneeriseen perussotilaaseen tiimitoverin varatessa ainoan jo avatun hahmon. Situations-tehtävien pelaaminen sekä kolmen lyhyen opastusvideon katsominen takaavat kuitenkin jo muutamaan erikoistyyppiin riittävän pistepotin. Hahmojen hinnat kallistuvat jokaisen ostokerran jälkeen, joten täyden 20 operaattorin valjastamiseen kuluu kosolti aikaa ja krediittejä. Valuuttaa tuhlataan myös varustuksen ehostamiseen, kuten aseisiin pultattaviin lisätähtäimiin, joten otteluiden jälkeen jaettavat palkintopotit eivät jää tilille makaamaan. Oikealla rahalla voi yrittää oikaista onneen mikromaksuihin sortumalla. Onneksi eriarvoisuuden tunne pysyy poissa, ja Visaa rohkaistaan vinguttamaan lähinnä kosmeettiseen kustomointiin.

Räjäyttelyn riemua

Teknisesti Siege toimii pääosin mallikkaasti. Vain vajaata viikkoa ennen julkaisua koetut beeta-testin ongelmat on saatu liiskattua, ja peleihin liittyminen sujuu ripeästi niin soolona kuin täyden iskuryhmän kesken. Hidasteluita ilmenee sen sijaan vajaalla porukalla, kun sopivaa aukkoa haetaan tavallista pidempään. Taistelukentällä omia epäonnistumisia ei voi langettaa verkkoviiveen piikkiin, sillä meno rullaa vakaalla pohjalla jo tässä vaiheessa. Ainoa varsinainen bugi koettiin pariin otteeseen kiipeämisköyden kanssa sekoillessa, kun hyökkääjä ei halunnutkaan irrottautua valjaista katolle päästyään. Ongelmasta selviää kuitenkin pienen peruuttelun kautta. Ruutu päivittyy moninpelissä 60 kertaa sekunnissa, mikä tekee hyvää tuntumalle. Eron huomaa Situationsissa ja Terrorist Huntissa jopa valitettavan hyvin, kun tekoälyn kansoittamissa moodeissa päivitystahti joudutaan puolittamaan.

Ulkoasua voisi kuvata toimivaksi. Loputtomasti kiillotettujen pintojen sijaan suurimmat paukut ladataan näyttävästi tuhoutuviin puitteisiin. Tämä on ehdottomasti oikea ratkaisu: päreiksi räjähtelevät ympäristöt paitsi lisäävät taktisuutta, myös nostavat tunnelman uuteen potenssiin. Puolustajana puntti alkaa hyvistä esivalmisteluista huolimatta tutista viimeistään vastapuolen aloittaessa raivaustyöt kunnon rytinän kera. Loistava audiopuoli lisää tehokkaasti kuumottavuutta, kun kauempaa kantautuvat vaimeat tumahdukset muuttuvat asteittain aggressiivisemmaksi paukkeeksi. Kaikkea ei sentään pääse pistämään paloiksi, mutta erilaisten pintojen käyttäytymisen oppii tunnistamaan melko nopeasti.

Vaikka 11 kartan valikoima painottuu erilaisiin asuinrakennuksiin, mahtuu mukaan muun muassa lentokoneen valtausta sekä pankkiholvien kätköissä lymyilyä. Hauskimmat ottelut käydään yleensä sokkeloisten asuntojen uumenissa niiden tiiviin tunnelman ja maksimaalisen tuhon vuoksi. Karttatarjonta ei kuulosta järin vakuuttavalta paperilla, mutta pelin parissa vietettyjen tuntien perusteella määrän voi todeta riittävän toistaiseksi. Ubisoft lupaa ilmaisia lisäkarttoja ensi vuoden aikana, mikä edesauttaa yhteisön hengissä säilymistä.

Kuin puskista

Rainbow Six: Siege nousee ehdottomasti yhdeksi vuoden isoimmista yllättäjistä. Syksyn moninpelitulvassa on ehditty kokea monta laadukasta räiskintää, mutta tiukasta kilpailusta huolimatta Ubisoftin uutukainen onnistuu erottumaan joukosta edukseen. Sen yksinkertaisen toimivana reseptinä on paluu taktisemmille alkujuurille pitäen samalla kokonaisuuden riittävän helposti lähestyttävänä. Usein hektisiksi äityvistä väännöistä jää lähes poikkeuksetta hyvä jälkimaku – jopa silloin, kun hermoheikon tiimitoverin vahingonlaukaus päättää hartaasti suojellun panttivangin hengen. Soolokampanjaa haikailevien ei luonnollisesti kannata pennosiaan Siegeen tuhlata, mutta muille taktisempien räiskintöjen ystäville luvassa on konsolimittapuulla harvinaista herkkua. Täytyy toivoa tulokkaalle hyviä myyntilukuja, sillä muutkin kehittäjät saisivat ottaa oppia tästä reseptistä.