Vuonna 1997 brittiläinen pelitalo Rare julkaisi N64:lle yhden kaikkien aikojen parhaista FPS-peleistä, Golden Eye 007:n. Muutamaa vuotta myöhemmin se sai epävirallisen jatko-osan, Perfect Darkin. Hieman Perfect Darkin valmistumisen jälkeen Golden Eyen ja Perfect Darkin pääsuunnittelijat ottivat loparit ja perustivat oman pelifirmansa. Pelifirman nimeksi tuli Free Radical ja sen ensimmäinen peli oli PS2:lle julkaistu TimeSplitters. Se sai ylistystä moninpelinsä takia mutta kritiikkiä lähes olemattomasta yksinpelistään. Free Radicalilla on ollut enemmän aikaa TimeSplitters 2:n kanssa, ja tästä johtuen peli on paljon viimeistellympi kuin edeltäjänsä. Itse pidän Golden Eyeä vieläkin yhtenä kaikkien aikojen parhaista FPS-peleistä, joten TimeSplitters 2:lta on syytä odottaa paljon. Mutta täyttyvätkö kaikki odotukset?
Nopeutta grafiikan kustannuksella
Koska TimeSplitters 2 julkaistiin kaikille uutuuskonsoleille, on sen grafiikka tehty heikoimman lenkin mukaan ilman mitään suurempia eroja. Tämä näkyy Cube-versiossa välillä jokseenkin sumeina, epätarkkoina tekstuureina, mutta korvautuu todella sulavalla ruudunpäivityksellä. Pelihahmot, joita on lähes 100 erilaista, on mallinnettu sarjakuvamaisen näköisiksi, ja ne on animoitu sopivan liioitellusti. Hahmoissa ei ole pyritty realismiin, ja hyvä niin, sillä koko peli on täysin yliampuvaa räiskettä alusta loppuun.
TS2 on räiskintäpeli, joten siinä on myös oltava aseita – paljon aseita. Tämä osa-alue on onneksi viety kunnialla kotiin, ja ennenaikaisia elinajan päättäjiä löytyy pelistä kolmattakymmenettä erilaista. Aseet ovat niinsanotusti munakkaita ja varsinkin minigunin kylväessä ratkaisua viholliset heiluvat luotisateessa avuttomina kuin räsynuket. Pelin sarjakuvamaisuuden takia tämä ei kuitenkaan ole mitenkään sairas tai vastenmielinen mielikuva. Koska pelissä ei ole mitään oikeiden aseiden lisenssejä, ei aseilla myöskään ole niiden oikeita nimiä. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä aseet ovat helposti tunnistettavissa mahdollisiksi esikuvikseen. Hieman vaihtelua geneeriseen asevalikoimaan tuo liekinheitin, joka sytyttää vihollisiin omituisen halun päästä halaamaan pelaajaa. Päälle rynnivät viholliset on parasta pudottaa ennen kuin ne pääsevät kosketusetäisyydelle, sillä tuli leviää kosketuksella ja edessä on lähes varma kuolema. Tulen voi sammuttaa joko palosammuttimella tai juoksemalla veteen. Liekinheittimen tuli myös vääristää näkymää hieman. Aseet sinkoavat ulos hylsyjä, mutta ne katoavat näkyvistä lähes heti maahan osuttuaan. Kummastusta herättää myös pelin yksi ja ainoa luodinreikä. Näky on aika korni, kun seinä on rei’itetty täyteen identtisiä reikiä. Lasiin sentään ilmestyy ammuttaessa erilaisia luodinreikiä.
Pelattavaa riittää
TimeSplitters 2:n juonellinen osuus, eli story-mode, kertoo aikamatkustuksesta. Se jakautuu kymmeneen eri aikakauteen sijoittuvaan tehtävään. Tehtävien miljööt vaihtelevat 20-luvun Chicagon mafiakortteleista aina tulevaisuuteen avaruusasemalle. Aikamatkustus on ideana hieno, mutta kun välillä käydään villissä lännessä ja välillä tulevaisuudessa, pelin koko juoni tuntuu merkityksettömältä. Tämä saa myös pelin tuntumaan vain kasalta irrallisia tehtäviä. Tehtävät itsessään koostuvat tavoitteista, jotka pelaajan on täytettävä päästäkseen tehtävä läpi. Helpoimmalla vaikeustasolla tavoitteita on vain muutama, ja helpoin vaikeustaso onkin vain pieni demo kentästä. Vaikeammilla tasoilla tehtävät ovatkin jo roimasti pidempiä kuin helpoimmalla, ja vihollisetkin kestävät osumia paremmin. Story-mode ei rajoitu ainoastaan yksinpeliin, vaan tehtävät on mahdollista pelata kahden pelaajan co-op -moodilla. Co-op ei kuitenkaan muuta tehtäviä millään lailla. Tehtävien suunnittelu ei ole huipputasoa, vaan jotkut tehtävät on pelattava yritys-erehdys –menetelmällä suunnitteluvirheiden vuoksi. Myöskään kaikki tehtävien tavoitteet eivät tule aina selviksi ja peliaikaa lisää pähkäily siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
Lisää yksinpelattavaa peliin tuo Challenge-moodi, jossa pelaajan on suoriuduttava mahdollisimman nopeasti tai tehokkaasti erilaisista haasteista. Challengeja TS2 tarjoaa 21:n verran, ja niissä pelaaja voi joutua pelaamaan savikiekkoammunnan apinavariaatiota, jossa savikiekot on korvattu apinoilla, tai torjumaan jatkuvalla syötöllä päälle käyvän zombilauman hyökkäyksen. Läpäistyistä challengeista saa mitaleita pronssista platinaan, joista kulta- ja platinamitalit avaavat moninpeliin uusia ominaisuuksia.
TimeSplitters 2:ssa moninpeli on pääosassa ja se myös näkyy. Pelin Arcade-valikon alta löytyy kaksi moodia: Arcade League ja Arcade Custom. Arcade League on yksinpelimuoto, jossa pelaaja sijoitetaan johonkin moninpeliskenaarioon selviytymään. Arcade Leaguea pelaamalla saa avattua moninpeliin kenttiä, pelimuotoja ja muuta kivaa. Arcade Customissa valitaan aluksi pelin nopeus kolmesta eri vaihtoehdosta, mutta ainakaan allekirjoittanut ei havainnut minkäänlaista eroa hitaimman ja nopeimman vaihtoehdon välillä.
Moninpelimuotoja on pelissä 16 erilaista, joista Deathmatchia tai Capture the Bagia tuskin tarvitsee suuremmin selitellä. Edellä mainittujen pelimuotojen joukkuevariaatioiden lisäksi pelistä löytyy mm. Flame Tag –moodi, jossa pelataan tulista hippaa. Yksi pelaaja on siis koko ajan tulessa, ja hänen on siirettävä tuli eteenpäin ennen kuin kuolo hänet korjaa. Shrink-moodissa pelaajan koko määräytyy hänen sijoituksensa mukaan, ja tämä antaakin hieman heikommille pelaajille tasoitusta heidän kokonsa pienentyessä. Moninpeli on todella kiivastempoista, eikä kuolemilla ole juurikaan merkitystä kun takaisin pääsee sekunnin murto-osassa kuolemisestaan. 10 minuutin Deathmatch-erässä 40 tappoa ei ole edes ihmeellinen tulos, ja juuri temponsa vuoksi peli ei välttämättä sovellu kaikille.
Moninpelitasojakin löytyy runsaasti ja jos nekään eivät riitä, voi lisää tehdä pelin karttaeditorilla. Se on helppokäyttöinen, mutta sillä saa aikaan myös melko monimutkaisia kenttiä. Sääli että sillä voi tehdä vain sisäkenttiä, eivätkä kentät saa olla järjettömän suuria. Moneen kerrokseen ulottuvat kentät kyllä onnistuvat. Lisäksi itse tehdyt kentät vievät muistikortilta tilaa vain yllättävät 2 blokkia.
Viimeistelty paketti
Pelin kaikki kontrollit ovat täysin muunneltavissa, mikä on erittäin hieno ominaisuus. Ei mene kauankaan kun jokaiselle sopiva kontrollit ovat löytyneet, eikä kenenkään tarvitse tyytyä pelintekijöiden muutamaan erilaiseen kontrollijärjestykseen, mikä on valitettavan yleistä nykyään. Ainoa valittamisen aihe ohjauksen osalta on tähtäysmoodin herkkyys. Tähtäysmoodissa siis ruudulle ilmestyy tähtäin, jota voi liikutella vapaasti analogitikusta. Tähtäys on nopeissa tilanteissa lähes mahdotonta, ja vaatii harjoittelua että sitä voisi käyttää edes jotenkin. Lisäksi olisin toivonut edes jonkinlaista herkkyydensäätöä analogeille.
Pelin ääniraita on melkoista tusinakamaa, ja jokaiselle maailmalle on tehty miljööseen sopiva kappale. Mitään mahtavaa on tältä osa-alueelta kuitenkaan turha odottaa. Ääniefektit on toteutettu hyvin ja ainoastaan joidenkin hahmojen äänet olisivat kaivanneet hieman lisäsäätöä.
Kaikkiaan TimeSplitters 2 jättää käteen melko hyvän yksinpelin Challengeineen, sekä vaihtelevan ja mielenkiintoisen moninpelin co-op -moodeineen kaikkineen. Jos FPS-pelit kiinnostavat, niin tätä peliä ei kannata ohittaa.
