Nyt sarjan pelioikeudet omistava julkaisijajätti EA tekee kaivatun poikkeuksen mikromaksuja ja verkkopuolta suosivaan kaavaansa Star Wars Jedi: Fallen Orderin avulla. Kauppojen hyllyille saapuu pitkästä aikaa puhtaasti yksinpelattava ja vahvasti tarinavetoinen valomiekkailu, mikä pelkkänä ajatuksena aiheuttaa monille akuutteja riemunkiljahduksia. Kaiken kukkuraksi lopputuloksesta vastaa yksi tämän hetken kuumimmista kehitystiimeistä, Respawn Entertainment.
Soloseikkailun ihanuus
Toki heti alkuun täytyy todeta, että Respawn on ansainnut timanttisen maineensa hyvin erityylisillä teoksilla. Tällä kertaa ei rynnätä äärimmäisen sulavassa ensimmäisen persoonan räiskintäeepoksessa Titanfall 2:n tai Apex Legendsin hengessä. Hahmon takaa kuvattu Star Wars Jedi: Fallen Order nojaa useamman pykälän verkkaisempaan metroidvaniamaiseen seikkailuun. Lajityypin perinteiden mukaisesti jo kertaalleen vierailluista kohteista avautuu hiljalleen lisää tutkittavaa hahmon kykyjen karttuessa. Monikerroksiselle kartalle avataan toki erinäisiä oikoreittejä seuraavaa kertaa silmällä pitäen, ettei homma ala maistumaan puulta. Nurkkien nuohoamisen ja kevyiden aivopähkinöiden ohella vihollisten kurittaminen nousee merkittävään rooliin.
Taistelumekaniikkaa on verrattu Dark Soulsien ja sen sielunkumppaneiden vastaavaan, eikä tyystin suotta: Vaikka ohjastettavaksi suodaan valomiekkaa heiluttava jedi, tyssää takki auki koheltavan pelaajan matka yllättävän ripeästi pelkkään perusviholliseen. Kuolon koittaessa hengen vienyt vastustaja kanittaa siihen saakka kertyneet kokemuspisteet. Pelaaja puolestaan palautetaan takaisin tallennuspisteelle, joka sijaitsee keskimäärin kauempana kuin vain edellisen nurkan takana. Fallen Orderin turvasatamissa ei sentään sytytellä nuotioita, vaan meditoidaan energiapisteet täyteen. Tempun seurauksena kertaalleen lyödyt vastustajat syntyvät uudelleen kentälle. From Softwarelta lainattua perusperimää ei tarvitse liiaksi pelästyä, sillä vaikeustasoa löysäämällä kokemuksesta saa halutessaan myös varsin helposti lähestyttävän.
Väistöihin, blokkaamisen kautta vastaiskuihin, ja valosapelin heiluttamiseen nojaava taistelu jalostuu matkan varrella alati monipuolisemmaksi, kun pääsankari Cal Kestis oppii uusia jippoja. Tehokkaampien fyysisten iskujen ohella etenkin Voimaa hyödyntävät erikoisuudet muokkaavat jediä loppua kohden erittäin tappavaksi taistelijaksi. Vastuskatraassa nähdään paitsi Imperiumin joukkoja, myös eri planeetoiden alkuperäisasukkeja, jotka paljastuvat ani harvoin ystävällismielisiksi avaruudesta saapunutta vierailijaa kohtaan. Nujerrettuja vihollisia pääsee skannaamaan mahdollisten heikkouksien varalta: osa saattaa vaatia nimenomaan vastaiskujen hyödyntämistä, kun taas toisiin tehoaa parhaiten ärsytystekniikka tai väistelyt.
Keskimääräistä parempi sivutarina
Calin kehittyminen reilun 15 tunnin matkan aikana jeditaitojen yleisguruksi ujutetaan hienosti tarinaan. Fallen Orderin tapahtumat sijoittuvat Episodi IV:tä edeltävään aikaan, kun keisari Palpatinen masinoima käsky 66 pyrkii tuhoamaan viimeisetkin valomiekanheiluttajat ja Darth Vaderin nousu heittää varjon koko galaksin ylle. Vainojen puhjettua Calin koulutus oli vielä pahoin vaiheessa, ja tuhosta selviytyäkseen nuorella Padawanilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin painua maan alle. Tarina käynnistyy, kun työleirillä anonyyminä duunarina puurtava sankari käyttää Voimaa pakon edessä, samalla paljastaen salaisuutensa joka puolella tarkkailevalle Imperiumille. Räjähtävän yhteenoton jälkeen odottamaton pelastusjoukko saapuu hätiin, mistä alkaa rämäpäisen ryhmän missio sytyttää uusi toivonkipinä toivottomalta vaikuttavaan maailmaan.
Star Wars -universumin kenties synkimpiin hetkiin sijoittuva kertomus on tarkoin mietitty kokonaisuus. Tarina tuntuu ehdalta palaselta kaikkien tuntemaa isompaa kaanonia mutta seisoo silti tukevasti omilla jaloillaan. Kehittäjät eivät sorru heittelemään liiaksi vanhoja hahmoja tai halpoja viittauksia valkokankaan suuntaan pelaajan silmille, vaan luottaa vahvuuksiinsa. Pääpahiksena hääräävä Inkvisiittori Second Sister tarjoaa uskottavan vastapainon Calille ja onnistuu luomaan jopa hieman syvällisyyttä pahiksen pöksyihin. Toisinaan juonenkuljetus käy hieman turhan hitaalla pelin seikkailuhenkisen luonteen vuoksi, kun samoilla planeetoilla vieraillaan yhä uudelleen. Tunnelma kuitenkin tiivistyy juuri oikeissa kohdin kiitettävästi, ja lopulta kokonaisuudesta jää erittäin hyvä maku suuhun. Innokkaimmille kerääjille planeetoilla riittää takuuvarmasti tutkittavaa sekä salaisuuksia vielä läpipeluun tuolla puolen, mutta pelkästä tarinasta nauttivillekin luvassa on onnistunut matka.
Pimeyden ja valon balanssi
Tekijästudion meriitit tuntien on jopa hieman yllättävää, että isoimmat kompastuskivet koetaan teknisellä puolella. Jedi: Fallen Order on kehittäjän ensimmäinen Unreal-moottoria hyödyntävä nimike, ja ikävä kyllä uuteen ympäristöön loikkaaminen näkyy vääjäämättä lopputuloksessa. Staattisista ympäristöistä ja verkkaisesta etenemistahdista huolimatta ruudunpäivitys köhii turhan usein, riippumatta esimerkiksi vihollisten määrästä. Välinäytöksissä esiintyy niin ikään outoa pätkimistä, eivätkä pitkät ja odottamattomat lataustauot kesken etenemisen – parista täydellisestä jäätymisestä puhumattakaan – nostata mielialaa. Testikoneena toimi Xbox One X.
Toisaalta eeppisimmissä kohtauksissaan peli näyttää suorastaan herkullisen hyvältä, eikä varsinainen taidesuunnittelu jätä nurinan sijaa. Tähtien Sodan fiilistä ammennetaan kulisseihin sen verran isolla kauhalla, että monet kömpelyydet on lopulta helppo antaa anteeksi. Ja se tärkein, eli pelattavuus, pysyy nautinnollisena takelteluista huolimatta. Esimerkiksi akrobaattisempiin seinäjuoksuihin ja tasoloikkakohtauksiin annetaan riittävästi pelivaraa askelmerkkien suhteen, etteivät hermot kiristy turhaan millien mittailuun. Samoin taisteluissa kontrollit iskostuvat nopeasti selkärankaan, eivätkä sormet mene solmuun edes uusien kykyjen avaamisen myötä, vaan kaikki tuntuu loogiselta.
Jedi: Fallen Order tuo monella tapaa mieleen muutama kuukausi sitten julkaistun Controlin. Molemmat osoittavat ansiokkaasti, että metroidvania-henkisillä ja sopivan haastavilla supersankaritarinoilla on vielä kosolti tarjottavaa. Parivaljakko kärsii jopa hyvin samankaltaisista teknisistä murheista, kenties turhan optimististen kehitysaikataulujen vuoksi. Jesse Faydenin yliluonnollista kertomusta sekä Cal Kestiksen kasvutarinaa yhdistää myös se, että molemmat nousevat tämän vuoden onnistuneimpien pelien listalle, ongelmistaan huolimatta. Joten Star Wars -universumin ystävät riemuitkaa: täksi jouluksi saimme ainakin kelpo pikselöinnin aiheesta. Seuraavaksi jännätään sitten sen filmatisoinnin puolesta.
