Neljä vuotta sitten Activision tajusi hyvin nopeasti, minkä kultakimpaleen se olikaan löytänyt julkaistessaan PSX:lle ensimmäisen Tony Hawk's Pro Skaterin. Saavutettuaan hurjan suosion sekä arvostelijoiden että kuluttajien keskuudessa, peli käännettiin muutamalle muulle konsolille. Sarjan seuraavat osat julkaistiinkin suoraan kaikille konsoleille, käsikonsoleille, PC:lle ja jopa Macintoshille. Pelisarjan suosio on ollut niin valtava, että sarjan vanhempia osia on käännetty uudemmille konsoleille ja kannettaville pelikoneille. Sarjan kolmannen osan julkaiseminen oli samankaltaisuuksista huolimatta "perusteltua" uuden sukupolven konsoleiden myötä, mutta toiseksi uusimmalla osalla ei oikeastaan ollut enää mitään uutta annettavaa. Tony Hawk's Undergroundiin ei siis oikeastaan voi suhtautua muuten kuin skeptisesti. Miksi pitäisi olettaa, että Neversoftin koodareilla olisi jokin syy muuttaa miljoonia myyvää reseptiä?
Sama soppa eri lautaselta
Varsinaisesti reseptiä ei olekaan muutettu. Tony Hawk's Underground tarjoaa periaatteessa aivan sitä samaa kuin neljä aikaisempaa osaa: epärealistista rullalautailua mainiolla pelattavuudella. Pelin Underground-lisänimi ilmeisesti viittaa uuteen uramuotoon, joka poikkeaa yllättävän paljon edellisistä osista. Enää ei keskitytä ammattilaisskeittaajalla erilaisten tehtävien suorittamiseen, vaan nyt on tarkoitus nostaa oma lautailija pikkukaupungin harmaasta massasta maailman terävimpään kärkeen. Toki myös sarjan aikaisemmissa osissa pystyi pelaamaan omatekoisella hahmolla, mutta Undergroundissa tämä on koko pelin kantava idea. Onneksi tämä myös toimii.
Pelin alussa pelaaja saa käyttöönsä kohtalaisen hyvät työkalut, jolla oman virtuaaliskeittarin saa mallinnettua peliin. Nettiadapterin omistajat voivat jopa lisätä sankarille oman pärstänsä tietokoneen avulla. Naaman muotoilemisen lisäksi asetuksista löytyy erilaisia säätöjä vartaloa ja vaatetusta varten. Kun eri vaihtoehdoista on saanut kasaan mieleisimmät, pelin tarina vihdoin alkaa. Totta tosiaan - tarina. Jos on nähnyt yhdenkin kilpaurheilusta kertovan elokuvan, tietää mitä juonelta odottaa. Aluksi nousu pohjamudista on huikea muiden epäilyistä huolimatta. Tämän jälkeen on vuorossa vastoinkäymisiä ja lopuksi... Noh, jätetään se paljastamatta siltä varalta, että joku haluaa leikkiä yllättynyttä loppuratkaisun jälkeen.
Vaikka tarinan käsikirjoittajaa tuskin ollaankaan aivan heti palkkaamassa Hollywoodiin, juoni antaa kuitenkin peliin varsin miellyttävän säväyksen sekä hyvän tekosyyn eri tehtävien suorittamiselle. Tehtävät itsessään eivät nimittäin ole kovin erilaisia verrattuna sarjan aikaisempiin osiin. Kadonneiden tavaroiden nouto, erilaiset temppusarjat ja piste-ennätysten rikkominen ovat tulleet tutuiksi parikin kertaa. Uutena ominaisuutena pelaaja voi nousta pois laudan selästä ja tutkia ympäristöään jaloin. Jotkut tehtävät edellyttävät myös erilaisilla kulkuneuvoilla ajamista. Kahdesta edellä mainitusta seikasta johtuen pelaaminen on välillä hyvin kaukana itse rullalautailusta. Toteutus on vaihteleva, sillä osa erikoisemmista tehtävistä onnistuu tuomaan peliin sopivan tuulahduksen vaihtelua, mutta osa tuntuu kovin väkisin väännetyiltä. Mikäli on pelannut sarjan aiempia osia, kannattaa valita pelin alussa vaikein vaikeusaste. Silläkin vain muutama tehtävä tuottaa todellisia ongelmia. Nelososan tavoin myös Undergroundissa tehtävät haetaan ongelmatilanteisiin joutuneilta kaupunkien asukkailta. Laiskurit voivat tosin valita haluamansa tehtävän suoraan listalta.
Uramuodon lisäksi
Kun tehtäviä on suorittanut tarpeeksi, jatkaa sankarimme matkaa juonen mukana seuraavaan kenttään. Pelin kahdeksan peruskenttää sijoittuvat suurimmaksi osaksi Yhdysvaltojen kaupunkeihin. Kenttäsuunnittelu on kohtalaisen onnistunutta, vaikka pientä déjà vun tuntua onkin ilmassa. Lisäksi avattavana on muutamia salakenttiä muun muassa eräästä pelisarjan aikaisemmasta osasta. Pelaaminen on sen verran miellyttävää, että uramuoto tulee huristeltua läpi todella nopeasti. Siihen oikeastaan päättyykin Tony Hawk's Undergroundin vetovoima. Saa olla aikamoinen fanipoika, että jaksaa vielä neljän vuoden jälkeen tahkoa uusia ennätyksiä lähes identtisellä pelimekaniikalla. "Single sessionseja" on kerääntynyt alle jo hieman liikaa.
Vasta pelisarjan uusimpiin osiin tutustuneisiin Tony Hawk's Undergroundin pitäisi silti iskeä. Pelattavuus on nimittäin edelleen täysin kunnossa. Realismifriikkien ei vieläkään kannata vaivautua, sillä todellista rullalautailua peli ei muistuta tippaakaan. Temppuja voi uusimmassa osassa ketjuttaa aikaisempien kikkojen lisäksi nyt myös hyppäämällä välillä laudan päältä pois ja jatkamalla matkaa juosten. Jottei peli menisi liian helpoksi, on jaloilla liikkumiseen varattu tietty aika minkä turvin pitää liikkua, jottei temppuketju katkea.
Pelin editointimahdollisuuksia on parannettu entisestään (lue: lisää palikoita kenttäeditoriin ja uusia varusteita skeittaajille), mutta nekään eivät jaksa enää innostaa. Edellä mainitun kasvonmallinnuksen lisäksi uutena ominaisuutena pelihahmolle voi tehdä myös omia temppuja, joilla saa karistettua viimeisetkin realismin pisarat pelistä pois. Kahden aikaisemman osan tavoin myös Undergroundissa on nettipeli, joka varmasti löytää oman kohdeyleisönsä. Pelimuotoja on onneksi paljon myös normaaliin moninpeliin.
Grafiikkatiimi laiskana
Grafiikkamoottori on ilmeisesti varsin läheistä sukua sarjan ensimmäiselle PS2-versiolle, joka julkaistiin jo yli kaksi vuotta sitten. Siihen nähden Underground näyttää yllättävän siistiltä. Sahalaidat, ajoittainen nykiminen ja yleinen mitäänsanomattomuus kuitenkin korostuvat ulkokuoresta positiivisia asioita enemmän. Musiikkipuolikin on tuttua tavaraa. Ostetulta soundtrackilta löytyy paljon hiphoppia, punkkia sekä (b-luokan) rokkia. Noin 70:n biisin soittolistalta voi vieläpä valita mieluisen genren. Kaikille pitäisi siis olla jotain, mutta omat levyt toimivat ainakin omalla kohdalla paljon paremmin.
Tony Hawk's Underground on oikeastaan pitkästä aikaa todellinen jatko-osa, eikä pelkästään uutena pelinä markkinoitu lisälevy. Uusittu uramuoto on todella hyvää viihdettä niin kauan kuin sitä vain kestää. Kokeneelta THPS-pelaajalta tähän ei mene kovin monta tuntia. Peliä voi kuitenkin varauksetta suositella vannoutuneille faneille sekä niille, joilla pelisarja on tähän mennessä jäänyt vailla huomiota. Muiden kannattaa odotella Platinum-versiota, jonka ilmestyminen lienee vain ajan kysymys.
