Transformers-peleissä onnistumiset ja katastrofit ovat viimevuosina vuorotelleet. Kehuttua War of Cybertronia seurasi täydelliseksi pannukakuksi osoittautunut lisenssihöttö Dark Of The Moon, mutta onneksi viime vuonna julkaistu Fall of Cybertron palasi jälleen voiton tielle. Onko Wii U:lle julkaistun Transformers Primen kohtalona koetella ihmisten kärsivällisyyttä, vai onnistuuko lapsellisempi lähestymistapa sulattamaan skeptisemmänkin pelaajan sydämen?
Sitä samaa yhä uudelleen ja uudelleen
Tarinallisesti Transformersien Wii U -debyytti perustuu tuoreeseen animaatiosarjaan. Juonikuvioita tai hahmojen välisiä suhteita ei pohjusteta lainkaan, joten pohjamateriaalin on syytä olla tuttua. Varsin yksitoikkoisen ja suoraviivaisen tarinan pohjana on jälleen kerran Maahan levinnyt autobotien sekä näiden ikivihollisten decepticonien välienselvittely. Oman mausteensa soppaan tuo asteroidin sisällä majaileva superrobotti Thunderwing, jonka motivaatiot ja lähtöasetelmat jäävät todella hämäriksi. Jossain välissä hahmot keskustelevat myös jotain jostain matriisista, maailmanvalloituksesta, ihmiskunnan tuhosta sekä Ukkossiiven todellisesta isännästä, vaan eivätpä nämä teemat pelissä juuri näy. Juonen puolesta seikkailua on vaikea suositella etenkin, kun draamankaari toistaa itseään jokaisessa tehtävässä. Esimerkiksi pelin alussa kolme peräkkäistä operaatiota etenevät lähes identtisellä tavalla, kun voitolla olleet autobotit joutuvat lopussa ongelmiin ihmissankareiden johdosta. Yllätyksellisyys ei kuulu tämän paketin suurimpiin valtteihin.
Pelillisesti Transformers Prime on melkoisen yksitoikkoista arcadehöttöä. Noin kolmen tunnin pituinen kampanja on täysihintaisen julkaisun sisällöksi melkoisen surkeaa, mutta toisaalta seikkailu pysyy kompaktina ja kiinnostavana. Yksioikoinen räiskintä ei mahdollista omatoimista tähtäämistä, vaan robotit lukittautuvat automaattisesti viholliseen. Liikkeessä olevaan decepticoniin osuminen on käytännössä mahdotonta, joten taistelut käydään lähes koko pelin ajan yksinkertaisilla lähitaistelukomboilla. Erilaisia iskusarjoja on vain muutama, eivätkä niiden erot lopulta ole kuin näennäisiä. Tehokkuudeltaan sarjat ovat kaikki samaa kaliiberia, joten käytännössä ainoastaan energiakilven taakse piiloutuneen vihollisen kimppuun tarvitaan useampaa kuin yhtä painiketta. Vaihtelua jatkuvaan taisteluun tuovat muutamat ajokohtaukset. Yksinkertaisia ja tylsiä kaahailuja ei onneksi ole montaa, sillä niiden monotonisuus jättää melkoisesti toivomisen varaa. Kurvailun tiimellyksessä sortuvat kalliot eivät edes ole sarjakuvamaisen yksinkertaisella ulkoasulla tehtynä erityisen vaikuttavaa jälkeä.
Pelin jokainen tehtävä on luotisuora rykäisy, eikä haastetta ole nimeksikään. Ainoa uudelleenpeluuarvoa tuova lisäniksi on suoritusten arvioiminen kentien päätteeksi. Haasteita on kolme erilaista, joiden kaikkien suorittamiseksi täytyy selvitä maaliin aikarajan puitteissa sekä löytää piilotetut esineet. Vaatimustaso on selvästi asetettu nuoren peliväen taitotasolle sopivaksi, sillä osaavalla pelaajalla kelloon jää useimmiten runsaasti luppoaikaa. Kiinnostavat esineet ja laatikot on merkitty kalenteriin kaiken lisäksi valmiiksi, joten kerättävän krääsän etsiminenkään ei ole kummoinen suoritus. Salaisuuksien avaamisella ei ole muuta merkitystä kuin uusien robottien avaaminen moninpeliin.
Perheen nuoremmalle väelle tarkoitettu toimintarykäisy ei ilmeisesti kaipaa nettipeliä, sillä kampanjan lisäksi tarjolla on ainoastaan paikallista kimppakivaa. Kolmessa eri pelimuodossa transformereita passitetaan romuttamolle erilaisissa puitteissa. Tarjolla on perinteisen kaikki kaikkia vastaan -tilan lisäksi käänteistä robottihippaa sekä pisteidenkeruuseen keskittyvää mätkimistä. Siis hetkinen, robottihippaa? Kyseisessä pelitilassa yksi pelaaja pitää hallussaan pistetiliä kartuttavaa esinettä, joka vaihtaa omistajaa iskusta. Toisin kuin tutussa lasten leikissä, Transformers Primessa esineen kantaminen on siis vain hyväksi. Samaista arcadetilaa voi pelata myös yksikseen tekoälyä vastaan, mutta haasteettomuus vie siitä parhaan terän. Tiiviit kentät eivät tarjoa mahdollisuutta päästä koneen ohjastamia robotteja karkuun, mutta yksittäisen laatikon ympäri juoksemalla voitto on taattu: tekoäly ei osaa varioida toimintaansa millään tavoin.
Tiivis paketti alekorista poimittavaksi
Graafisesti peli näyttää ja tuntuu lauantaiaamun piirretyltä. Yksinkertaisen muovinen ulkoasu on varsin rujon näköistä, mutta toisaalta välivideoissa näkyvät ihmishahmot tuovat mieleen laadukkaasti toteutetun animaatioelokuvan. Ääninäyttelijät hoitavat oman tonttinsa mukiinmenevästi, ja etenkin Optimus Prime kuulostaa juuri siltä kuin autobotien johtajan kuuluukin – eli samalta kuin Michael Bayn ohjaamissa elokuvissa. Bumblebee toki korisee ja piippailee edelleen siihen malliin, että kaikki paitsi niskalaukaus tuntuu turhan armolliselta kohtalolta keltaiselle robottiystävälle.
Hasbron tunnetun robottiperheen debyytti Wii U:lla on yksinkertaisuudestaan huolimatta yllättävän mielekäs pelikokemus. Itseään toistava tarina, helppo vaikeusaste ja kehnot ajokohtaukset kuulostavat pelisuunnittelun epäpyhältä Bermudan kolmiolta, mutta tiivis kokonaisuus sekä suoritusten onnistumisten arvostelu tuovat maukkaan lisävivahteen pakettiin. Kokeneelle pelaajalle Transformers Primea on vaikea suositella, mutta nuoremmalle sukupolvelle se tarjoaa alekorista poimittuna kelvollista viihdettä. Täysihintaisena julkaisuna parin tunnin kampanja on kuitenkin vain laillistettu ryöstöyritys.
