Isonokkaisena lintuna esiin putkahdan
White Shadows alkaa erikoisella tavalla, sillä seikkailun päähahmo putkahtaa ruudulle kuin erakon elämää elänyt siivekäs onkalostaan. Ympäristö muistuttaa tehdasta, josta on sammutettu valot. Sankari kuitenkin loistaa osittain pimeässä, tuoden valon kuin Petterin kuono joulupukkitarinassa. Minkäänlaisia asetuksia ei esitellä, paitsi yksi hyvin olennainen juttu: kirkkaudensäätö. Esc-nappia napauttamalla saa hienosäädettyä muutamia ominaisuuksia, mutta rehellisesti sanoen oletusasetuksiin ei ole tarpeen kajota. Riittää, kun katsoo muutaman harvalukuisen toiminnon napit, jotka oppii helposti saman tien.
Lintumaisesta olemuksesta huolimatta eteneminen tapahtuu juosten, kävellen, kiipeillen ja hyppien. Näiden ohella sympaattinen otus kykenee työntämään, nostamaan tai vetämään tiettyjä ympäristöstä löytyviä kohteita. Toisinaan tarvitaan myös päättelykykyä etenemisen mahdollistamiseksi, sillä ympäristö saattaa olla laajempi kuin mitä automaattisesti seuraava kamera näyttää. Seikkailun aikana eteen osui pari hyvin rasittavaa puzzlea, joiden kanssa vierähti useampi tovi. Onnistumisen ilo oli toki sitäkin suurempi, kun viimein hoksasi oikean ratkaisutavan.
Valokylpy päivässä pitää pimeyden loitolla
Päädyin ylläolevaan, pelissä näkemääni otsikkoon sen pohjalta, että valo on se paras apu johdattamaan seikkailua eteenpäin. Uudella pelistudiolla on taitoa hyppysissään, sillä ulkoisesti näkymät ovat silmiä hivelevän upeita ja valoefekteillä suorastaan retostellaan niin sanotuissa tylsissä kohdissa, joissa vain taivalletaan eteenpäin. Onpa joukkoon onnistuttu laittamaan pari pientä säikytystäkin, jotka rikkoivat hiljaisuuden oikealla tavalla. Äänimaailma saa siis kohtalaiset kehut, vaikka kerran jouduinkin laskemaan ääniä pienemmälle voimakkaimpien efektien vuoksi.
Musiikkipuolen suhteen mennään vielä pykälää parempaan suuntaan, sillä muutamissa kohdissa en laittanut ollenkaan pahakseni kuunnella vielä pariin otteeseen klassisen musiikin upeita sävelmiä, jotka vieläpä sopivat toimintakohtausten rytmiin ja tapahtumiin kerrassaan oivallisesti. Vai miltä kuulostaisi junakyyti Rimsky Korsakovin The Flight of the Bumblebeen tahdissa? Tai Johann Straussin kuuluisa kappale An der Schönen Blauen Donau vaarojen seilatessa ympärillä? Voin vastata: erittäin hyvältä! Toistaminen on tehty pelaajaystävällisestä näkövinkkelistä, sillä kuolon korjatessa joutuu pisimmilläänkin vain noin puolen minuutin verran taaksepäin. Haastavimpiin toimintakohtiin on lisätty välitallennuspisteitä vieläkin tiheämmin.
Puzzleja, tunteita ja mustaa huumoria
Muutamassa kohdassa kieltämättä ärsytti, kun en meinannut millään keksiä ratkaisua. Monesti kyseessä on kuitenkin liian ilmiselvä pikkuseikka, jota ei vain huomaa tai sitten ratkaisu onkin paljon kauempana. Olisin kuitenkin toivonut hieman enemmän panostusta puzzlepuolen yleisyyteen, sillä toisinaan tarjottiin vain silmäkarkkia niiden sijaan ja katseltiin lintusen tepastelua. Kyseiset kohdat tuntuivat kovin tyhjiltä ja etenkin seikkailun loppupuolella hieman tarpeettomalta venyttämiseltä. Hieman laiskallakin vauhdilla onnistuin käyttämään tarinan läpäisyyn vain noin 4–5 tuntia lähes kaikki paikat ja reitit tonkien ja tutkien. Pitkästä ja lorea vilisevästä teoksesta ei siis ole kyse, mutta sitäkin tunnelmallisemmasta.
Huumorin osalta totean, että olisi mielenkiintoista tutustua ihmisiin, jotka ovat sen takana. Ajattele jotakin oikein söpöä ja ihanaa, joka päästelee suloisia ääniä. Seuraavassa vaiheessa tapahtuukin jotain mustan huumorin aihepiiriin kuuluvaa julmuutta, jotta sinä selviäisit ja maailma pelastuisi. Edellisen lauseen loppu oli ehkä liian paisuttelevaa, mutta pääpiirteittäin seikkailu koostuu monista pienistä palasista – se on kuin näytelmä, jossa on useita vaiheita ja käänteitä. Jokin vetää puoleensa. Tekee mieli jatkaa, haluaa nähdä loputkin show'sta. Vasta lopputekstit kertovat läpäisystä, vaikka luulin tarinan päättyvän jo pari kertaa aiemmin. Huumorista en halua tarkemmin sanoa, jokainen kokekoon sen itse.
Plussan puolelle mennään
Kun näin White Shadowsin trailerin, niin innostuin siitä saman tien. Ajattelin tietysti näkemäni pohjalta mainitsemaani Little Nightmaresia, mutta erilaisesta näkökulmasta. Kokonaisuutta ajatellen odotin himpun verran enemmän koukuttavia asioita, vaikka olenkin siihen pääosin tyytyväinen. Teknisesti uutukainen on hiottu viimeisen päälle ja ensiteoksena se on oiva näyteikkuna Monokel-tiimin taidoista.
Arvoin pitkään, annanko pelille kolme vai neljä tähteä, tällä kertaa päädyin vahvaan kolmen viisisakaraisen arvosanaan. Positiivisella puolella arvostan eniten teknistä virheettömyyttä, pelattavuutta, muutamaa älykästä puzzlea ja tunnelmaa sekä kompaktia hintaa teoksen kokoon verraten. Hinnalla White Shadowsia ei ole pilattu, sillä se irtoaa 20 eurolla. Mukava pieni seikkailu on paikoin myös viihdyttävä ja riittävän innovatiivinen myös pelimaailman konkarin silmin. Kun päällimmäiseksi jäi hyvä mieli, niin uskallan suositella uutukaista kaikenikäisille – paikoin hieman karkeasta huumoristaan huolimatta. Mutta se tärkein: vaikka esimerkiksi jotakin ajautuu silppuriin, niin mitään pelottavaa ei näytetä – korkeintaan mielikuvitus voi lähteä laukalle.
