Eniten tämä harmittanee PC-käyttäjiä, sillä alkuperäinen sangen loistava ja jo kertaalleen remasteroitu trilogia pysyy edelleen yksinomaan Sonyn konsoleiden herkkuna. Vaikka juonesta ja etenkin hahmoista saa paljon enemmän irti koko saagan kahlaamalla, tarjoilee nelososa spinoffineen joka tapauksessa todella nautittavan sekä hiotun toimintapakkauksen täynnä tutkimista, räiskintää ja läheltä piti -tilanteita.
Värinöitä ja sulavia liikkeitä
Nathan Draken viimeistä lukua pelaillessa on toisinaan helppo unohtaa, että Uncharted 4 julkaistiin jo vuonna 2016. Kehittäjä Naughty Dog tunnetaan teknisistä meriiteistään sekä kyvystään ottaa käytössä olevasta raudasta kaikki irti, mutta siitä huolimatta lähdemateriaali on kestänyt jopa hämmentävän hyvin aikaa.
Testatun PlayStation 5 -version maltilliset ehostukset hyödyntävät tutuksi käynyttä reseptiä. Ohjain tärisee hienosti, ja liipaisintuntuma antaa erilaisia aseita käsitellessä mukavan lisän toimintaan. Lataustaukojen minimointi ei ole sen sijaan käyttäjäkokemuksen kannalta järin oleellista, sillä jo alkuperäiset teokset osasivat piilottaa kyseiset datanhakureissut äärimmäisen hyvin taustalle. Sukupolvenvaihdoksessa eniten silmälle hyppäävät lisäpikselit sekä ennen kaikkea sulavampi ruudunpäivitys. Nykytrendin mukaisesti pelaajan annetaan itse valita preferenssinsä kolmen eri asetuksen väliltä.
Valinnanvapaus on hieman häilyvä käsite, sillä yksityiskohtiin ja 4K-resoluutioon panostava moodi ei häikäise suorituskyvyllään. Ero kuvanlaadussa on puusilmin tarkasteluna kovin marginaalinen muihin tiloihin verrattuna, mutta ruudunpäivitys takeltelee häiritsevästi. Onneksi suorituskykyyn tähtääviä moodeja nähdään peräti pari erilaista. Oletuksena keskitytään pitämään toiminta sulavana 60 ruudun päivitystahdilla, minkä lisäksi on mahdollista vielä tuplata hertsit kotona majailevan näytön sen salliessa. Pikaisten testikierrosten jälkeen oma valinta lukittui nopeasti viimeiseen ja öljytyimpään vaihtoehtoon, jonka turvin lopputulos paitsi näyttää kauniilta myös ennen kaikkea tuntuu loistavalta.
Suurimman vaikutuksen tekniseltä kantilta tekee kuitenkin kokonaisuuden saumattomuus, joka oli läsnä jo alkuperäisissä peleissä. Välivideoista siirrytään huomaamattomasti pelattaviin osioihin. Animaatiot reagoivat poikkeuksellisen hienosti ympäristöihin pienillä eleillään, ja ylipäätään kaikki yksityiskohdat korostavat hiottua lopputulosta. Esimerkiksi pelaajan syystä tai toisesta keskeyttämä hahmojen dialogi jatkuu luonnollisen kuuloisesti siitä, mihin hetkeä aiemmin jäätiin. Vastaavaan törmää liian harvoin nykyäänkään.
Nathan Draken muistoja komeammat jäähyväiset
Vaikka lasken itseni Uncharted-sarjan faniksi, jostain syystä nelososa ei temmannut täysillä mukaansa ilmestymisensä aikoihin. Se oli itse asiassa tähän saakka ainoa pääsarjan nimikkeistä, jonka läpäisykerta jäi yhteen ainoaan. Onneksi uusioversio antoi viimein syyn palata pelin pariin, sillä mieli voi näemmä muuttua vuosien varrella ja sopivan mittaisen tauon jälkeen.
Thief’s End on kenties onnistunein ja paras nimike koko saagassa. Suurin syy on teknisten meriittien sijaan seikkailun rytmityksessä. Neljännellä kierroksella Naughty Dog malttoi viimein löysätä turhan tiukalle käännettyä räiskintäruuvia. Tämä tekee hyvää kokonaisuudelle, sillä ylettömäksi äityvä paukuttelu ei ole ikinä ollut näiden pelien toimivin osa-alue. Lupsakkaa huumoria viljelevä sankarimme teurastaa toki edelleen satamäärin vastaan asettuvia sotilaita sen suuremmin toimiaan kyseenalaistamatta, mutta pääpainoa viedään aiempia osia selkeämmin tutkiskeluun ja seesteisempiin kohtauksiin – unohtamatta sarjaan oleellisesti kuuluvia elokuvallisempia rymistelyitä sekä loputtomia äkkipelastautumisia erilaisten murenevien kädensijojen alta. Reipas 15-tuntinen matka tuntuu juuri sopivalta siitäkin huolimatta, että varsinaisen aarteenmetsästyksen juoni on melko yksioikoista vihjeiden perässä juoksemista. Hyvillä hahmoilla, upeilla maisemilla ja nasevalla sanailulla pelastaa paljon.
Uuden sukupolven sankareita
Laajennusosa The Lost Legacyn näkyvin muutos on seikkailun pääosaan nouseva tuore duo. Nate tekee tilaa aiemmista seikkailuista tutuksi tulleelle Chloe Frazerille, joka saa aisaparikseen Thief’s Endissä hyvin erilaisissa merkeissä tavatun Nadine Rossin. Parivaljakon vaihtumisella ei ole lopputuloksen kannalta järin dramaattisia seurauksia, sillä nokkela vitsinheitto ja kaverin alituinen piikittely tuottavat nopeasti lämpimän tunteen sisimpään. Erityisesti Chloe on karismaattisen terävä hahmo, jonka näkisi mieluusti tulevienkin pelien parrasvaloissa.
Pääsarjan nimikkeitä lyhyempi, vajaat kymmenisen tuntia kestävä sivuseikkailu muokkaa jonkin verran tutuksi tullutta kaavaa. Kunhan alun näyttävästä kaupunkiympäristöstä päästään varsinaisen aarrejahdin pariin, annetaan ohjaimen varteen enemmän valinnanvaraa kuin aiemmissa osissa. Varsinaisesta avoimen maailman pelistä ei kehtaa puhua, mutta hetkellisesti laajentuvalla alueella pelaaja pääsee itse valitsemaan edessä siintävän arvoituksen purkujärjestyksen. Tämän lisäksi vapaaehtoisen tilpehöörin keräämiseen on viimein tarjolla syvällisempää mekaniikkaa kuin vain epätoivoista nurkkien koluamista kiiltävän perässä.
The Lost Legacy on nelososan tavoin erinomainen kokonaisuus. Aavistuksen pienempää budjettia ja mittakaavaa paikataan uudenlaisella vapaudentunteella ja mukavilla sivupuuhilla ilman, että kokemus poikkeaa liian paljon rakastetusta Uncharted-kaavasta. Kevyet aivopähkinät ovat sarjan paremmasta päästä, ja tasoloikan, puzzleilun sekä räiskinnän tasapaino asettuu hyvin kohdilleen. Vaikeustaso on pykälän Naten seikkailuita armottomampi, mikä lienee pelaajasta riippuen hyvä tai huono asia. Välitallennuspisteitä on vastaavasti ripoteltu tiheämpään, joten kuula kallossa ei muodostu valtavaksi hidasteeksi.
Tasaisen tappavaa laatua
Uncharted: Legacy of Thieves Collection on kenties yllätyksettömin arvosteltava pitkiin aikoihin. Laadukkaiden ja teknisesti hiottujen pelien entistä hiotummat versiot harvemmin epäonnistuvat. Rehellisyyden nimissä PlayStation 5:n erikseen hehkutettu uudelleenjulkaisu tuntuu jopa aavistuksen turhalta. Konsolipuolella Sony olisi voinut tehdä näille samat temput kuin vaikka The Last of Us Part 2:lle, God Of Warille tai Horizon Zero Dawnille, eli tarjota suoraan ilmaisen lisätehoja hyödyntävän päivityksen tuoreemmalle raudalle.
Toisaalta näyttävämmin julkaistavan paketin avulla markkinoidaan kätevästi horisontissa siintävän PC-version ohella myös tulevaa – hirveältä näyttävää – leffaa, joten ratkaisu sallittakoon. Vanhojen versioiden omistajien ei joka tapauksessa tarvitse maksaa itseään aivan kipeäksi päivitysprosessista. Ovathan nämä edelleen loistavia teoksia, joita ei kenenkään seikkailupeleistä pitävien tulisi missata. Enää täytyy vain toivoa, että Naughty Dog tekee myös ehtaa jatkoa tälle timanttiselle sarjalle, jonka pelaamisesta jää oikeasti hyvä mieli.
