Vanquish

Japanilainen pelisuunnittelu on ollut viime vuosina alamäessä varsinkin länsimaissa. Nousevan auringon maasta tulee enää vain kaavoihinsa kangistuneita jatko-osia ja toinen toistaan kummallisempia friikkivirityksiä, eikö vain? Segan solmima neljän pelin sopimus Platinum Gamesin kanssa on kuitenkin osoittanut, että kyllä japanilaisiltakin vielä onnistuu. Nelikon viimeinen tuote Vanquish näyttää ja tuntuu hyvin länsimaiselta, mutta siitä huolimatta mukana on riittävästi omaa ainesta erottamaan peli muusta tarjonnasta. Enteet ovat hyvät siksikin, että Vanquishin taustalta löytyy mies Resident Evil 4:n ja God Handin takaa.

Lähitulevaisuudessa USA on rakentanut suuren avaruusaseman, jonka tarkoituksena on kerätä aurinkoenergiaa maan omiin tarpeisiin. Venäjä kuitenkin valloittaa aseman ja suuntaa tappavan säteen San Franciscoon uhaten sen jälkeen tehdä saman New Yorkille, ellei maa antaudu ehdoitta. Kovasti Hillary Clintonia muistuttava USA:n presidentti lähettää sotilasosaston ottamaan avaruusaseman pois venäläisiltä. Joukon mukana taistelukentälle pääsee Sam Gideon, joka on sonnustautunut kokeelliseen Augmented Reaction Suit -haarniskaan. Edessä on noin kuuden pelitunnin mittainen sotareissu, jonka aikana ei tunneta sen enempää armoa kuin hengähdystaukojakaan.

Tarina on kerrottu vauhdikkaasti ja selkeästi, mutta silti se jää pahasti adrenaliinihuuruisen toiminnan jalkoihin. Kaksi minuuttia taistelun alkamisen jälkeen pelaaja ei enää muista tuon taivaallista siitä, mitä nyt mahtoikaan olla kaiken taustalla. Henkilöhahmot ovat erittäin stereotyyppisiä, mutta ne kaikki istuvat hyvin pelin yleiseen tunnelmaan. Varsinkin Sam Gideon on Äijä, jonka rinnalla Gears of Warin karjut näyttävät lähinnä kömpelöiltä lihaskasoilta.

Peli jakautuu viiteen näytökseen, jotka on edelleen jaettu 5-8 erilliseen tehtävään. Selkeä lineaarinen rakenne mahdollistaa pelaamisen pienissä erissä, mikä onkin erittäin suositeltavaa. Pitkät istunnot turruttavat helposti, ja poistavat siten parhaimman terän keskittymiseltä. Vanquish on tarkoitettu pelattavaksi moneen kertaan, joten omia suorituksiaan voi hioa lähes loputtomiin ja verrata sitten itseään muihin erinäisten tilastojen avulla.

Vanquishin ohjaus toimii kuin unelma. Itse pelinäkymä ja näppäinten sijoittelu muistuttavat vahvasti Gears of Waria, mutta tempo on esikuvaan verrattuna potenssiin kymmenen. Taistelut tuovat mieleen Ninja Gaidenin ja Bayonettan: paikalleen jääminen merkitsee kuolemaa. Paras keino säilyä hengissä on pysyä jatkuvasti liikkeessä ja opetella hyödyntämään kaikkia niitä keinoja, joita peli käyttöön antaa. Ajoittain kuitenkin sattuu yhden osuman kuolemia, jotka tuntuvat aina sekä yllättäviltä että epäreiluilta: ilmassa on lyijyä niin tolkuton määrä, että joskus se tappavin laaki jää väkisinkin huomaamatta.

Suurimman osan ajasta Gideon käyttää vain yhtä asetta, joka sitten muuntautuu joksikin toiseksi yhdellä napin painalluksella. Kaikkiin tuliluikkuihin kerätään päivityksiä, joista merkittävimmältä tuntuu lipaskoon kasvu: pelin aikana ehtii ampua tonneittain kuulia ilmaan, joten patruunoita ei ole koskaan liikaa. Päivityksien ikävä puoli on se, etteivät ne ole pysyviä: kuoleman korjatessa käytössä olleen aseen päivitys laskee edelliselle tasolleen. Tällainen ratkaisu lisää pelaajan henkiinjäämisviettiä, mutta toisaalta saavutetun edun menettäminen kismittää.

Aseet ovat kautta linjan tehokkaita ja tyydyttäviä käyttää. Sen sijaan Gideonin haarniska tuntuu hieman alitehoiselta. Puvun ylikuumeneminen altistaa pelaajan vihollisen hyökkäyksille, joten omaa toimintaa on pakko suunnitella etukäteen. Pahisten ristitulituksen aikana ylikuumentunut haarniska on pahinta mitä voi sattua: tällöin kuolo korjaa alle kymmenessä sekunnissa. Tällaisen rajoituksen lisääminen peliin on perusteltua, sillä se pakottaa opettelemaan oikeanlaisen tyylin: suoraviivainen ramboilija tuijottelee latausruutua hyvin nopeasti.

Vanquish on graafisesti miellyttävän näköinen, joskaan se ei yllä silmäkarkissaan aivan Xboxin kärkikastiin. Ympäristöissä ja maisemissa riittää yksityiskohtia, eikä ruudunpäivitys juuri nikottele kovimmissakaan taisteluissa. Väripaletti on kauttaaltaan metallisen harmaa ja valkoinen, mutta toisaalta se sopii avaruusaseman teknologiseen henkeen. Maisemat eivät juuri vaihdu matkan aikana, mutta siitä huolimatta tekijät onnistuvat aina laittamaan pelaajan mielenkiintoisiin taistelutilanteisiin. Tällöin ympäristöjen yksitoikkoisuus ei pääse häiritsemään.

Äänimaailma ei ole täysin onnistunut. Räjähdykset ja muut tehosteet ovat muhkeita, mutta ääninäyttelyssä olisi ollut parantamisen varaa. Dialogi itsessään on terävää, mutta lausunta ei useinkaan tavoita tilanteen vaatimaa tunnetta. Poikkeuksen säännöstä tekee päähenkilö Sam Gideon, jonka maskuliinisen murahtelun takana on Gideon Emery. Mies muistetaan muun muassa God of War III:n Poseidonina. Ääninäyttelyn kompastelusta huolimatta taustalla soiva musiikki on nopeatempoista ja konemaista, mikä istuu loistavasti Vanquishin teknologiaa korostavaan toimintaan.

Valtavirran räiskintänimikkeistä poiketen Vanquishissä ei ole minkäänlaista moninpeliä. Vastapainoksi mukana on lukuisa määrä tilastoja ja saavutuksia, joiden avulla voi vertailla suorituksiaan toisten kanssa. Tarinatilan kuluessa aukeaa erillinen Tactical Challenges, jonka tehtävät ovat sitä samaa pelattavaa kuin muukin anti, mutta vielä hieman haastavampana.

Vanquish on kaikin puolin näyttävä ja sulava toimintapeli, jonka parissa on mahdollista haastaa itsensä äärirajoille. Pelattavuus on niin loppuun saakka hiottu ja mietitty, että vain harva kilpailija yltää samaan suoritukseen. Harmillisesti tarinankerronta jää pahasti toiminnan jalkoihin. Tällaisesta valittaminen tuntuu kuitenkin turhalta, kun samaan aikaan kaikki muut osa-alueet on tehty niin täydellisesti oikein. Vanquishin adrenaliinipaukkua voi suositella kaikille toimintapelien ystäville.