Murha tanssilattialla
Party Hard 2 vaikuttaa alkuun pelkältä tapposimulaattorilta, mutta veristen bileiden takana on myös juoni. Tarina ei ole pitkä tai edes erityisen mieleenpainuva, mutta ainakin se kertoo syyn päähenkilön murhanhimolle. Kokonaisuuden voi läpäistä samalta sohvalta kaverin kanssa, mikä onkin suositeltava tapa nauttia veribileistä.
Alkuperäinen Party Hard oli eräänlainen leikkikenttä, jossa saattoi purkaa patoumiaan ikuisia bilettäjiä kohtaan. Jatko-osa vie ideaa hieman pidemmälle, vaikka perusajatus onkin sama. Enää ei tarvitse välttämättä tappaa kaikkia, vaan eteenpäin pääsee erilaisia tehtäviä suorittamalla. Toki suurin osa tehtävistä vaatii ainakin hieman listimistä, mutta välillä tehdään myös muuta. Matkalla kapuloita rattaisiin heittävät niin poliisit kuin kovakouraiset portsaritkin. Saattaapa itse Terminaattori ilmaantua paikalle tsekkaamaan meiningit ja aiheuttamaan harmia pelaajalle.
Puukkobileet
Pelialueina toimivat tietysti teemaan sopivat baarit ja klubit, mutta myös yllättävät paikat, kuten silta ja sairaala. Bileet jatkuvat, kunhan vain musiikki soi ja johonkin mahtuu tanssimaan. Vaihtelevat ympäristöt eivät ole vain hienoja lavasteita, vaan ne tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia suorittaa tehtäviä. Avoimella tanssilattialla joraava kohde vaatii huomattavasti enemmän työstämistä kuin pimeään motellihuoneeseen väsähtänyt huumediileri.
Puukko toimii tehokkaasti, mutta ympäristöt tarjoavat paljon hauskoja mahdollisuuksia. Sieltä täältä voi löytää apuvälineitä, kuten käsikranaatteja ja tainnutuspyssyjä. Lisäksi esimerkiksi kaiuttimet tai muut kiinteät esineet voivat toimia apuna tehtäviä suorittaessa. Vaihtoehtoja on monia, kunhan malttaa tarkkailla ympäristöään. Hauskuus kertautuu hienon visuaalisen ilmeen ansiosta, ja sähköistetyssä vesilammikossa sätkivien piekselibilettäjien katsominen on viihdyttävää.
Bileet on ohi
Toiminta muuttuu hyvin pian valitettavan yksitoikkoiseksi. Varustevalikoima jää aivan liian suppeaksi, ja kaikki on nähty jo ennen tarinan puoliväliä. Sama pätee ympäristöihin, joiden mahdollisuuksia ei hyödynnetä täysin. Sinänsä viihdyttävä tappaminen alkaa tuntua etenemistä hidastavalta askareelta. Tähän kun yhdistää pari pomotaistelua, jotka sotivat pelin hiippailuun kannustavaa luonnetta vastaan, niin ärsytyskynnys ylittyy helposti. Poliisitkin huijaavat ja tietävät maagisesti pelaajan olinpaikan, vaikka kuinka piiloutuisi.
Jopa suuressa osassa oleva musiikki junnaa paikallaan, ja samat kolme biisiä soivat läpi koko pelin. Tarinapätkien ääninäyttely kuulostaa paikoitellen nololta, eikä istu visuaaliseen ilmeeseen muutenkaan hyvin.
Ensimmäistä osaa pelanneille Party Hard 2 ei tarjoa juurikaan uutta, eikä sitä kannata ainakaan täyteen hintaan hankkia. Toki jos kotoa löytyy kaksi ohjainta ja leveä sohva sekä veribileistä innostuva kaveri, niin miksipä ei.
