Alkuperäisestä julkaisusta on noin kymmenen vuotta, mutta yksinkertaisen konseptinsa ansiosta Patapon 2 on kestänyt suhteellisen hyvin aikaa. Patapon-nimellä kulkevat mustat siluettimaiset hahmot matkustavat onomatopoeettisten, eli ääntä muistuttavien, hokemien säestämänä ja metsästävät riistaa sekä usuttavat isompia petoja taisteluun.
Pata-pata-pata-pon
Otukset tekevät työtä käskettyä erilaisten rytmikomentojen avulla. Kävely, puolustaminen ja hyökkäys tapahtuu naputtamalla näppäinyhdistelmiä oikeaan aikaan. Hyökkäystä ja puolustamista voi ennakoida katselemalla Pataponien ilmeitä, jotka muuttuvat vihollisen lähestyessä. Kulmien mennessä kurttuun ukot ovat valmiina tuhoamaan vastustajansa.
Pelin edetessä kuvioihin astuu mukaan uusia otuksia, joita päivittämällä katalogiin avautuu yhä vahvempia kavereita. Patapon 2:n suurin uudistus on joukon kärjessä kulkeva sankari, jolle voi aktivoida erikoishyökkäyksiä vaihtamalla sotamaskeja. Sankarin lisäksi kentällä viipottavat esimerkiksi keihäs- tai hevosmiehet.
Kentällä voi olla samaan aikaan kolmen eri aselajin ryhmittymää ja niiden vaihtelu on usein avain voittoon. Jos vastassa on esimerkiksi kova tuuli ja sade, eivät jousimiesten nuolet lennä kovin pitkälle. Tällöin matkalle pitää palkata mukaan miekkamiehiä, jotka puskevat viiman läpi tomerien taistelujoikujen avustamana.
Pataponien taistelutahto muuttuu yhdeksännen peräkkäisen lyönnin jälkeen, jolloin ne siirtyvät fever-tilaan. Influenssan sijaan armeija saa kuumeesta lisävoimia ja niiden hyökkäykset tehostuvat. Turbotila katkeaa välillä ärsyttävän helposti, sillä täydellisen rytmin ylläpitäminen kaiken sekamelskan keskellä äityy ajoittain hankalaksi.
Etenemisessä on ajoittain roolipelimäisiä elementtejä, sillä keräily vaatii jo läpäistyihin kenttiin palaamista. Tämä on hieman raskasta, koska kappaleet toistavat itseään todella nopeasti – vaikka miten hauskalta ne aluksi kuulostavatkin.
Soita sormia napsutellen
Patapon 2:ssa on varsinaisen tarinaosuuden lisäksi humoristisia minipelejä, joista saa palkinnoksi armeijalleen uusia vermeitä sekä ukkojen ominaisuuksien vahvistamiseen tarkoitettuja resursseja. Kovin suuria haasteita Patapon 2 ei tarjoa, sillä oikean rytmin löytämisen ja taistelutilan vaihtelun tajuaa suhteellisen nopeasti. Eniten aikaa kuluukin materiaalien keräilyyn, jos mielii päivittää armeijaansa paremmaksi. Ennemmin tai myöhemmin se tulee joka tapauksessa vastaan, sillä pomovastukset vaativat hieman enemmän ruutia kaatuakseen.
Alkuperäisessä julkaisussa mukana oli myös moninpeli, jota pystyi pelaamaan jopa neljän kaverin kanssa samaan aikaan. Hieman harmillisesti ominaisuus on poistettu kokonaan tästä versiosta, vaikka netin välityksellä se olisi ollut helposti toteutettavissa. Uudelleenjulkaisu olisi kaivannut myös jonkilaista kalibrointityökalua, sillä lyöntien ajoittaminen oikein tuntuu välillä haastavalta.
Visuaalisesti Patapon 2 näyttää yleisesti nätiltä, mutta välivideot pysyttelevät alkuperäisessä muodossaan. Pätkät menevät hieman suttuiseksi isolta littutelkkarilta katsottuna. Kokonaisuutta se ei silti riko ja mössöisyys on pieni paha näinkin mainiossa tittelissä. Patapon 2 on hauska lisä Sonyn uudelleenjulkaisujen kirjoon, varsinkin jos pikkuisen oudot japanilaiset tekeleet ovat mieleen.
