Uusi uljas maailma kytkintä kääntämällä (Switch, Tero Lepistö)
Heti alkuun on tunnustettava, etten ole järin ansioitunut Zelda-veteraani. Nintendon kotikonsoleiden kelkkaan hyppäsin vasta Wii U:n turvin, joten syvällisemmät kosketukset sarjaan rajoittuvat lähinnä The Wind Wakerin piirrosmaisiin tunnelmiin. Breath of the Wild on kuitenkin selkeästi hyvin omantyylisensä kokemus, joten menneisyyden painolastilla ei liene lopulta hirveästi väliä. Uuteen seikkailuun sukeltaminen ei tuota senkään vuoksi ongelmia, että tarinan aluksi 100 vuoden unestaan heräävä Link on yhtä pihalla tapahtumista kuin pelaajakin.
Pelin yksi suurimmista valttikorteista käy nopeasti selväksi. Kehittäjät ovat onnistuneet luomaan jotain, joka turhan kädestäpitelyn sijaan kannustaa tutustumaan uuteen maailmaan ja sen lainalaisuuksiin. Tätä ei kuitenkaan tehdä liian korkeaan lähestymiskynnykseen sortumalla, vaan lopputulos suorastaan kutsuu luokseen taitotasosta riippumatta. Lukuisat pienivaraiset vihjeet auttavat asioiden oivaltamisessa läpi seikkailun, minkä lisäksi normaalilla maalaisjärjellä pärjää yllättävän pitkälle. Toki perusjutut opastetaan riittävän selkeästi rautalangasta, ja esimerkiksi tehtäviä aktivoimalla karttaan ilmestyy perinteisiä rukseja suunnistuksessa auttamaan.
Immersion synnyssä auttaa kaikin puolin looginen kokonaisuus.
Kuitenkin monet rikkaan maailman nikseistä paljastuvat vasta oman päättelyn kautta tai asukkaiden jutusteluihin paneutumalla, mikä on erittäin piristävää vaihtelua nykypäivän valmiiksi pureskellussa tarjonnassa. Immersion synnyssä auttaa kaikin puolin looginen kokonaisuus. Esimerkiksi ukonilmalla ei kannata heilua avomaalla metallisten keppien kanssa, puista saa pilkottua klapeja nuotiotarpeiksi, sateella kiipeillessä ote lipsuu herkemmin ja vaatetus määrittää sietokyvyn kylmää kohtaan. Toisin sanoen asiat toimivat juuri niin kuin niiden olettaisi. Lopputulos onnistuu jopa yllättämään monin hulvattomin tavoin, kuten Petri Katajan artikkelistakin käy ilmi.
Vapaudentunnetta tavoitellaan nykyään kiivaasti monissa genreissä, mutta usein keinotekoiset esteet murtavat ennen pitkää illuusion. Linkin määrätietoista etenemistä eivät sitä vastoin jyrkemmätkään vuoret pidättele: Kiipeily onnistuu lähestulkoon millä tahansa pinnalla, kunhan staminapalkissa riittää virtaa. Alkuun sankaria hikoiluttaa jo pienemmätkin ponnistelut, mutta kestävyyttä parannellaan ympäristöön ripoteltuja Shrine-luolastoja suorittamalla. Näissä kestoltaan vaihtelevissa koetuksissa testaillaan joko päättelykykyä, näppäryyttä tai taistelutaitoja. Tehtävät tarjoavat yllättävän mielekästä pelattavaa hahmonkehityksen varjolla. Haasteita koluamalla voi staminan lisäksi kasvattaa ainoastaan elämänlangan pituutta, mikä pitää homman sopivan selkeänä.
Linkistä koulitaan varteenotettavaa sankaria ennen kaikkea parempia varusteita haalimalla sekä muutamia Sheikah Slate -kykyjä tehostamalla. Erityiskykyjen avulla päästään esimerkiksi pysäyttämään ajankulu hetkellisesti tai luomaan kiipeiltäviä jääpatsaita vesistöihin. Temppujen riittävän kekseliäs käyttö jätetään pitkälti pelaajan vastuulle. Tämä pitää mielen virkeänä paitsi puzzleissa myös vaativimmissa viholliskohtaamisissa. Pienemmissä kahakoissa turvaudutaan toki edelleen pääosin perinteisten lähi- ja kaukoaseiden yhteistyön hyödyntämiseen.
Kättä pidemmän erittäin nopea hajoaminen aiheuttaa ensin suurta ärsytystä, kun lupaavalta vaikuttava säilä saattaa muuttua atomeiksi jo muutaman iskun seurauksena. Alkujärkytyksen sekä ennen kaikkea totuttelun jälkeen ratkaisu kuitenkin toimii erinomaisesti: Se kannustaa säästelemään parhaita löydöksiä tiukimpiin tilanteisiin ja kokeilemaan rohkeammin erilaisia variaatioita ikuisesti mukana kulkevien suosikkien sijaan.
Piirrosmaisen kaunis ulkoasu palvelee mallikkaasti tarkoitustaan. Vaikka puhtaan teknisesti kyseessä ei ole mikään valtaisa merkkipaalu, tekevät etenkin pinnan alla työskentelevät elementit vaikutuksen. Lopputulos tuntuu monin verroin elävämmältä kuin etukäteen kuvittelisi ja vieläpä ilman, että maailmaa pönkitetään keinotekoisesti valtavilla kaupungeilla tai suurilla sieluttomilla ihmismassoilla. Ruudunpäivitys pysyttelee pääosin hyvänä. Muutamissa kiivaammissa kohtauksissa sekä kylissä toiminta silti takeltee harmittavan selkeästi. Ongelmia ilmenee erityisesti Switchiä telakassa istuttamalla. Perin japanilaista tyyliä edustava audiopuoli jättää länsimaisempaan tuotantoon tottuneen hieman kylmäksi. Harvakseltaan kuullut musiikit soljuvat turhankin sujuvasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos herättämättä sen suurempia väristyksiä. Samoin dialogia käydään pääsääntöisesti tekstimuodossa, kun ääninäyttelyt jätetään ainoastaan juonta edistäviin kohtauksiin.
Varsinainen päätarina myötäilee Breath of The Wildin perusideaa: kaiken kattavaa vapaudentunnetta. Tiukemmin johdatellun alun jälkeen marssijärjestys maailman tuholla pelottelevan uhan taltuttamiseksi jätetään pitkälti pelaajan mietittäväksi. Juonen kannalta oleelliset kohtaukset hoidetaan silti riittävällä eeppisyydellä, minkä ansiosta tarinaakin vie mielellään eteenpäin pelkän päämäärättömän samoilun sijaan. Tuorein Zelda lunastaa hämmentävän hyvin siihen kohdistuneet – jopa epärealistisen korkeat – odotukset. Kyseessä on ehdottomasti pakkohankinta Switchin kylkeen.
Toinen mielipide (Wii U, Miia Lyyra)
Suoraan sanottuna hämmästyin, miten kaikki alkoi. Puolialaston Link seisoi silmieni edessä pullistellen lihaksiaan. On tultu pitkälle niistä ajoista, missä vihreään nuttuun pukeutunut tyyppi oli piirretty muutamalla pikselillä. The Legend of Zelda -sarjan kokemukseni pohjautuvat Ocarina of Timeen sekä Majora’s Maskiin. Olen kuitenkin odottanut Breath of the Wildin julkaisua, oikeastaan koko Wii U -konsolin elinkaaren verran. Jonkun loppu on kuitenkin uuden alku.
Parasta uusimmassa Zeldassa on aloittamisen helppous. Sarjan aikaisemmat osat ovat olleet minulle hieman etäisiä ja vaikeasti hahmotettavia. Breath of the Wild on kaikkea muuta. Tietämättömämpi voisi kuvitella, että kyseessä on Ubisoftin ja Nintendon yhteinen aikaansaannos. Nintendo tekee paremmin sen, mitä Ubisoft ja monet muut ovat yrittäneet jo vuosia.
Alussa annettavat tavarat tekevät pelimaailmaan tutustumisesta helppoa. Niin vaivatonta, että tarina suorastaan imaisee mukaansa. Hetkeä myöhemmin huomaa vaeltavansa vuorella ilman sen ihmeellisempää syytä. Vaikka pelaajaa ei pidetä kädestä, on uuden opettelu helpohkoa. Maailma toimii loogisesti, joten maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Esimerkiksi nuotion viereen tipahtava omena alkaa pian kypsyä kuumuudesta. Taikka miten lumiseen vuoristoon kiipeäminen t-paita päällä ei ole hyvä idea, ellei halua kärsiä hypotermiasta. Kaikki luonnon lainalaisuudet ovat uuden Zeldan parasta antia: Minua on aina peleissä hermostuttanut, kuinka sääolot eivät vaikuta hahmojen elintoimintoihin.
Noottia Nintendo saa huonosta Wii U:n gamepadin hyödyntämisestä. Ohjaimen liiketunnistusta käytetään ainoastaan jousipyssyllä ampumisen yhteydessä. Padin näyttö hyödynnetään vain, jos pelaa ilman TV:tä. Breath of the Wildia kehitettiin ja odotettiin Wii U:lle, joten on surullista kuinka vanhan konsolin tarjoamat mahdollisuudet ohitetaan. Toki sama peli piti toteuttaa myös uudelle Switchille. Puutteellisuus rokottaa kuitenkin yhden kokonaisen tähden arvosanasta.
Kokonaisuutena teos on lähes erinomainen. Avoimen maailman mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Tekemistä riittää useiksi kymmeniksi tunneiksi. Pelaaja voi valita suorittaako hän annettuja tehtäviä vai vaeltaako pitkin kartan reunuksia vailla päämäärää. Muut studiot voisivat ottaa oppia Nintendosta, sillä Breath of the Wildissa on sitä jotakin mistä muut voivat vain haaveilla.
Arvosana: 4/5
