Wii Sports

Wiimeinkin!

Nintendon pelivallankumouksen mainostamisessa suureen rooliin noussut Wii Sports on viidestä eri urheilulajista koostuva pelikokoelma, joka kiteyttää näppärästi Nintendon uutuuskonsolin ajatusmaailman. Se on yksinkertaisen näköinen ja oloinen, mutta erityisesti hauskaa ajanvietettä niin tosipelaajille kuin peleistä mitään tietämättömillekin. Oivempaa keinoa totutella Wiin liikkeentunnistukseen pohjautuvaan ohjausmekaniikkaan tuskin löytyy, mikä lienee syynä pelin sisällyttämiselle samaan pakettiin itse konsolin kanssa.

Mukana oleviin lajeihin sisältyvät tennis, keilailu, golf, baseball ja nyrkkeily. Tekniset kikkailut ja ylitsepursuava realismi eivät varsinaisesti kuulu Wii Sportsin sanavarastoon, minkä näkee jo päältäpäin. Tällä taataan se, että Wiin kauko-ohjain kädessä kuka tahansa voi heittäytyä virtuaalisen urheilun maailmaan. Osaa lajeista on pelkistetty melkoisesti pelimekaniikkaa silmälläpitäen, osa yllättää pienillä yksityiskohdillaan. Ja kuten jokaisessa kokoelmapelissä, myös Wii Sportsissa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Ensisilmäys pelin antiin on melkoista hullunmyllyä. Itse luotavilla Mii-hahmoilla pelattava peli on hyvin pelkistetyn, mutta silti varsin sympaattisen näköinen. Ympäristöissä ei ole juurikaan yksityiskohtia, eikä hahmoilla ole liikemallinnuksia edes nimeksi. Pääpaino on puhtaasti pelaamisessa, johon itsessään on saatu aikaiseksi luonnollinen tunne, kun hahmo toistaa oman käden liikkeitä useimmiten varsin onnistuneesti.

Vallankumouksellista vatkausta

Viisikon ehdottomasti ihastuttavimmat pelituokiot ovat syntyneet keilailun merkeissä. Ohjain toimii pallona, joka on heiton aluksi nostettava koholle ja heilautettava alakautta taakse ja eteen. Ote pidetään kiinni pallossa painamalla kauko-ohjaimen takana olevaa B-näppäintä, jotta itse ohjaimesta ei tarvitse päästää irti saattaessaan pallon matkalleen kohti keiloja. Entisenä keilaajana on erityisen mukava huomata käden heilautusnopeuden ja ranneliikkeiden vaikuttavan heiton kulkuun, joten pienen kierteenkään aikaan saaminen ei ole mahdotonta.

Baseball ja tennis ovat myös varsin oivallisia ilmestyksiä. Ohjain toimii kummassakin lajissa virtuaalisena mailana, joten käden liikkeiden välittyminen pelihahmolle kiitettävällä tarkkuudella on pelkkää plussaa. Baseballissa kyse on puhtaasti mailan heilautuksen ajoittamisesta, kun taas tenniksessä vaikutetaan tämän lisäksi lyönnin suuntaan ja voimakkuuteen astetta merkittävämmin. Kaksikon pelimekaniikka rajoittuu pitkälti pallojen syöttöön ja mailojen heiluttamiseen, sillä tenniksessä hahmot liikkuvat automaattisesti kohti palloa ja baseballissa juoksut sekä kiinniotot hoitaa tietokone. Tenniksessä tämä nostaa päätään paikoitellen ikävissä merkeissä, kun otteluissa on pieni mahdollisuus hävitä ilman, että vika on pelaajassa. Vaikka lyönti olisi muutoin täydellinen, ei pelihahmo aina ehdi juoksemaan tarpeeksi lähelle palloa osuakseen siihen.

Lajien keskikastia edustaa nyrkkeily, jossa ohjain kuvastaa hahmon käsien sijaintia, minkä takia lajin pelaamiseen tarvitaan Wiin kauko-ohjaimen lisäksi nunchuck-lisäohjain toisen käden virkaa toimittamaan. Nyrkkien heilutuksen ohella suojaaminen on tärkeässä roolissa, joskin liikkeentunnistuksessa on tältä osin ajoittaista tökkimistä. Lyöntejäkään ei voi latoa aivan mielensä mukaan, mikä hieman latistaa tunnetta suorasta yhteydestä pelihahmoon.

Kokoelman ehdottomasti karvain pettymys on golf, jonka kompastuskivi on melkoinen. Ohjaimen heilautuksella on erittäin vaikeaa vaikuttaa lyönnin voimakkuuteen ja kulmaan, minkä seurauksena pallon lentorata saattaa poiketa suunnitelmista melkoisestikin. Sääli sinänsä, sillä muutoin laji voisi olla pelilevyn syvällisin kokemus, vaikkei vakavasti otettavan simulaattorin elkeitä mukana olekaan. Ehkäpä Nintendo haluaa säästää parhaat palat mahdolliseen Mario Golf -jatko-osaan?

Ei välttämättä mikään yhden illan juttu

Wii Sportsin painotus on selkeästi moninpelissä, kuten pelin ja itse konsolinkin nimi vihjailee. Illanviettojen piristäjänä se on elementissään, sillä pidot paranevat ihmismäärän kasvaessa. Tosin konsolin mukana tuleva kauko-ohjain riittää useammalle hengelle vain vuorottelevissa lajeissa, kuten keilailussa ja golfissa, joten suurta juhlatapahtumaa ennen kannattaa hankkia ainakin yksi ylimääräinen kauko-ohjain lisää. Näin joukkio pääsee nauttimaan myös baseballista ja tenniksestä, kun taas nyrkkeillessä kaksinpeli vaatii vielä toisen nunchuck-lisäohjaimenkin.

Yksinkertainen ilme ja hauska toteutus helpottavat ruudun ääreen päätymistä yllättävän paljon, mutta sillä on myös kääntöpuolensa. Rajoitukset hahmojen ohjauksessa tekevät peleistä tietyssä mielessä liiankin simppeleitä, eikä lajien lumo jaksa siksi viehättää samalla tavalla kuin täysiverisissä urheilupeleissä. Yksin pelatessa Wii Sports on alkuinnostuksen jälkeen melko kertakäyttötavaraa, ellei mukana olisi hieman syvällisempiä haasteita tarjoava harjoitusmoodi, jossa kutakin lajia varten on laadittu useita järkeenkäypiä ja hieman mielipuolisempiakin pelitilanteita.

Kokoelma sopii mainiosti demoamaan Nintendon uuden konsolin piirteitä, vieläpä melko vaivattoman oloisesti. Tämä enteilee tulevaisuuden suhteen hyvää, kun peliyhtiöt ryhtyvät työstämään omia realistisempia urheilunimikkeitään. Siihen asti Wii Sports viihdyttää kerta toisensa jälkeen, kunhan pakettia ei kuluta loppuun liian nopeasti.