Madot eivät kuole
Pitkäikäisetkin pelisarjat päättyvät joskus, mutta Worms saa uuden version jollekin pelialustalle lähes joka vuosi. Worms Open Warfare laajensi monelle tutun vuoropohjaisen matojen sodan DS- ja PSP-käsikonsoleille vain hieman päälle vuosi sitten, joten nyt julkaistava jatko-osa samoille laitteille ei tuo mitään mullistavaa vakiintuneelle pelimekaniikalle. Toisaalta ne pienetkin muutokset ovat tässä tapauksessa erittäin tervetulleita.
Pohjimmiltaan kyseessä on siis edelleen se sama peli, joka julkaistiin ensiksi Amigalle vuonna 1994. Tässä vuoropohjaisessa strategiapelissä pelaaja ohjastaa neljää matoa tarkoituksenaan tuhota vihollisjoukkueet. Käytössä pelaajalla on lukuisia erilaisia aseita ja välineitä simppelistä singosta mielikuvituksellisempaan räjähtävään lampaaseen tai äärimmäisen tuhovoimaiseen banaanikranaattiin. Legendaarinen Monty Python -ryhmän keksimä Pyhä Käsikranaatti on ilahduttavasti myös mukana. Uudet aseet ja välineet, kuten esteiden läpi puskeva Valheiden biisoni tai käden ulottumattomissa olevien tavaroiden noukkimiseen tarkoitettu bumerangi, nostavat tavaroiden kokonaismäärän yli kolmenkymmenen.
Jos itse peli ei juuri eroa perinteisestä Worms-mätöstä, niin uudet pelimuodot tuovat mukavasti uutta sisältöä. Olennaisimpana uudistuksena niin DS- kuin PSP-versiossa on verkkopelin mukaantulo, tosin palvelussa on pari laitekohtaista eroa. DS:llä vastuksia voi kerätä kaverilistaan, mutta PSP:n versiossa on ystävälistan lisäksi myös klaanitoiminto ja yksinkertainen chat-toiminto. Perinteisen Deathmatch-pelimuodon lisäksi mittaa voi ottaa linnoitus-pelimuodossa, jossa nimen mukaisesti madot ammuskelevat toisiaan kentän molemmissa päissä olevista linnakkeista. Mukavaa vaihtelua tuo myös köysikisa, jossa tarkoituksena on saada oma mato ennen kaveria maaliin käyttäen apuna ninjaköyttä. Verkkomoninpeli toimii molemmissa versioissa hyvin ja mikä tärkeintä, peliseuraa löytyy linjoilta riittämiin.
Pahimmat massatuhoaseet: Superlammas, Valheiden biisoni ja Sementtiaasi
Vaikka Worms on parhaimmillaan ihmisvastustajaa vastaan, niin yksinäisiä netittömiäkään ei ole unohdettu. Eräs mielenkiintoinen lisäys on yksinpelikampanja, jossa pelaaja vie matosensa skenaariosta toiseen, jotka luonnollisesti vaikeutuvat pelin edetessä. Kampanjan edetessä myös kenttien taustagrafiikka vaihtuu teeman mukaan. Ensimmäiset taistelut käydään merirosvojen aikakautena, mutta kampanja etenee Maailmansotien läpi aina tulevaisuuden avaruusteemaan. Kentät ja tilanteet ovat ennalta suunniteltuja ja muutaman kentän sarja huipentuu ”pomotaisteluun”, joissa koetellaan pelaajan sotataitojen sijaan enemmän ongelmanratkaisukykyä. Samankaltaisessa hengessä edetään Puzzle-pelimuodossa, jossa käytössä on yleensä erittäin rajattu aseistus vihollismatojen tuhoamiseksi. Kuten pelimuodon nimi antaa ymmärtää, on ratkaisuun yleensä vain yksi tie, joten normaalissa taistelutilanteessa nähdylle luovuudelle on vähemmän tilaa.
Graafisesti pysytään myös tutuilla linjoilla. Pelin terävä sarjakuvamainen 2D-tyyli miellyttää silmiä, tosin PSP:llä grafiikka on hieman DS-versiota terävämpää ja selkeämpää. Tämän myötä PSP vie pienen voiton DS:stä käytettävyydessä, sillä PSP:llä näkymää voi loitontaa ja viedä lähemmäksi olkanappien avulla. Toisaalta DS:n yläruutuun saa sentään kartan koko kentästä helpottamaan kokonaiskuvan saamista tilanteesta. Äänet eivät ole muuttuneet mihinkään. Musiikit ja matojen jokellukset ovat muiden ääniefektien tavoin samat kuin aikaisemmin. PSP-versiossa madot saa ilahduttavasti puhumaan kotimaista savoa, joskin ei aivan puhdasta sellaista, että eteläsuomalaisetkin saavat siitä selvää. Myös muuten oman joukkueen muokkausmahdollisuuksia on tullut lisää. Matojen väriä voi vaihtaa, samoin lippua ja jopa voitontanssia.
Worms: Open Warfare 2 tuo mukanaan mukavasti uutta, mutta kyseessä on silti pohjimmiltaan se sama Worms kuin aina ennenkin. Toisaalta radikaalit muutokset ovat aina riski, kuten Wormsien 3D-versiot osoittivat. Jos kyllästyminen tähän viehättävään mutta samalla jo hieman vanhahtavaan pelisarjaan ei ole iskenyt, kannattaa uutta käsikonsoliversiota ainakin harkita. Muuten voi aivan hyvällä syyllä jäädä odottamaan sitä, että vieläkö Team 17 joskus keksii jotakin uutta matojen taistelurintamalle, vai olisiko jo aika antaa luikertelijoiden elää rauhassa.