Vatasesta mallia
Playstation 2:lla ei ole puutetta rallipeleistä; on Colin McRae ja V-Rally ja Richard Burns ja tietenkin Sonyn itsensä julkaisema ja FIA:n lisensoima WRC. Kova kilpailu on pitänyt huolen siitä, että laatu on pysynyt korkealla ja kohonnut vuosi vuodelta. Kuin samasta puusta veistetty taistelupari ovat juurikin WRC- ja Colin McRae -sarjat, jotka panostavat autenttiseen ajettavuuteen, mutta uhraavat sopivassa määrin realismia tehdäkseen pelikokemuksesta nautittavan.
Rallipeli siis tulee PSP:lle odottamatta kuin autoverolasku tuontiauton hankkijalle. Ensimmäisenä ehti Traveller's Tales WRC-sarjan pelillään, ja ensimmäinen yrittäjä lupaakin jo varsin hyvää. Suoraa käännöstä kotikonsoli-isoveljestä ei kuitenkaan ole pakettiin puskettu, vaan rajoitettuneet ominaisuudet on otettu huomioon tyydyttävällä tavalla.
"Race was bad but the car was good"
Ensimmäinen kokemus PSP-rallista on, että auto lähtee lapasesta kuin Jäätteenmäki hallituksesta: digitaaliohjaimilla yli sekunnin kymmenyksen painallus vie kärryn katajikkoon, analogitikulla sama onnistuu vielä hiukan helpommin. Onneksi auton käyttäytyminen on sentään johdonmukaista, joten ohjaamisen oppii pienen harjoittelun jälkeen, ja pian ajaminen onkin varsin nautittavaa.
Räväkkä ohjaus sopii muutenkin vauhdikkaaseen peliin. Kuten sanottua, PSP:n WRC ei pyri edes vastaavaan realismiin kuin isoveljensä, vaan ottaa reilusti arcademaisemman otteen. Autoa ei voi säätää edes rengasvalinnan vertaa ja kilpailuissa vastustajien ajamista ei sen kummemmin mallinneta, vaan kirittäjähaamuautot ajavat ennalta suunnitellulla tavalla radan alusta loppuun, ja paremmin sijoittuville kuskeille sijoitus järjestetään antamalla rehti etumatka. Vauriomallinnus rajoittuu peltien menemiseen ruttuun, ja nämäkin ehditään oikoa jokaisen erikoiskokeen välissä, joten autoa ei saa hajalle yrittämälläkään.
Alkuun nämä ratkaisut tekevät pelistä jotenkin lelumaisen, mutta halvan oloiset piirteet osoittautuvatkin ajan mittaan erittäin hyvin PSP:n ominaisuuksiin ja sen kannettavaan luonteeseen sopiviksi. Räikeät erot ison konsolin rallipeleihin muuttuvat ärsyttävistä kuriositeeteista harkituiksi valinnoiksi, joiden ansiosta WRC:tä jaksaa pelata PSP:llä enemmänkin. Eihän täyteen realismiin pyrkivää peliä voisi käsikonsolilla kuvitellakaan pelaavansa (ainakaan helposti), joten arcademaisuus on helppo hyväksyä.
WRC:n kilpailut ovat kaikki samalla sapluunalla piirrettyjä: pelaaja lähtee noin kymmenenneltä sijalta ja pyrkii ottamaan kiinni joukon kärjessä hurjastelevia haamuautoja. Täyttä kautta ajamaan lähdettäessä täytyy valita helpoin vaikeustaso, jossa jokaisesta osakilpailusta ajetaan kaksi erikoiskoetta, ja jokaisessa erikoiskokeessa täytyy sijoittua viiden parhaan joukkoon. Vaikeustason kohotessa edellytetty sijoitus tiukkenee. Onneksi epäonnistuminen tarkoittaa vain uutta suoritusta, mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että pelaaja pysyy melko varmasti mestaruuskamppailuissa pitkälle kauden loppupuolelle asti.
Kurkistus pellin alle
Graafisesti WRC on selkeästi PSP-pelien parhaimmistoa, mikä on jo laitteen nykyisen pelitarjonnan tuntien melkoinen ansio. Maisemissa, sääoloissa, valaistuksessa ja radoissa on runsaasti vaihtelua, ja todella kauniista ulkoasusta huolimatta ruudunpäivitys on saatu hämmästyttävän pehmeäksi. Visuaalisesti WRC siis pesee minkä tahansa ensimmäisen vuoden PSP-pelin, ja antaa melkoisen lupauksen siitä tulevaisuudesta, jonka koko prosessoritehon valjastaminen vielä tarjoaa.
Erityisesti onnistunut grafiikka käy ilmi ohjaamonäkymän luomassa immersiossa: neljän tuuman ruutu ei äkkiä ajatellen ole varsinaista virtuaalitodellisuutta, mutta auton kallistuminen mutkissa, tärinä kuoppaisella tiellä ja hienosti toteutettu vauhdin tuntu kaikessa ajamisessa saavat wannabe-Vatasen heilumaan vieruskaveria häiritsevästi junanpenkissä. Tämän paremmin ei autopeliä näin pienelle laitteelle ole ainakaan helppo toteuttaa, eikä ole oikeastaan niin kovasti väliksikään.
Äänipuolella parantamisen varaa sen sijaan on. Vaikka en olekaan koskaan ralliauton ohjaamossa oikeasti istunut, en jotenkin jaksa uskoa, että moottorin ääni kuulostaa Gardemeisterin korviin samalta kuin kymmenheppaisen Evinruden kimeä pärinä. Eri autoilla on erilaiset äänet, mutta minähän en aja kuin Fordilla...
Musiikkipuoli on puhdas vitsi, ja huono sellainen. Valittavana on viisi kappaletta, ja se valittu biisi soi joka ainoassa kisassa, kerta toisensa jälkeen. Onneksi musiikin saa pois, eikä se oikeastaan rallipeliin kuulukaan. Parasta säestystähän rallissa ovat kuitenkin kartturin ohjeet, mutta niissäkin olisi parantamisen varaa. Nuotit tulevat yleensä aivan liian aikaisin, eikä niissä oteta huomioon auton vauhtia. Lähestyvät mutkat siis kerrotaan jo, kun edellisetkin ovat vielä ajamatta, ja välillä soratiellä kiitäminen onkin enemmän muistipeliä, kun yrittää pitää mielessä, mitä se kartanlukija oli korvaan kymmenen sekuntia aikaisemmin huudellut.
Nopee oikee aukee, maali...
Täyden kauden ja yksittäisten rallien lisäksi löytyy WRC:stä myös Time Trial -tila. Aikaa vastaan ajettavat yksittäiset kilpailutkin tarjoavat mielenkiintoisen haasteen, sillä alkuun tietokoneeseen ohjelmoidut haamuajot korvataan menestyksekkään ennätyksenrikkomisen jälkeen pelaajan omalla pohjasuorituksella. Näin "itseä vastaan kilpaileminen" saa uuden merkityksen, kun jäniksenä onkin pelaaja itse.
Radat muistuttavat pitkälti tosielämän esikuviaan, joskin osa erikoiskokeista tuntuu pätkityiltä. Lisäksi ainakin Ouninpohjassa vaikuttaisi hyppyreissä olevan lisää korkeutta, sillä ilmalennot ovat varsin railakkaita. Toisaalta tämä ei haittaa muutenkin kovin arcademaisessa rallissa. Hyppyreissä pääsee myös todistamaan yhtä pelin fysiikkamallinnuksen hupaisaa pikkufibaa: lukkojarrutus onnistuu, vaikka renkailla ja tienpinnalla on metritolkulla etäisyyttä, minkä seurauksena auton saa hauskasti lentämään keula edellä asfalttiin.
Erinomaisena lisänä peliin on luotu mahdollisuus hävittää muistikortilta myös muiden pelien tallennuksia. Ominaisuus nousee arvoon arvaamattomaan, kun 32 megan muistikortti on täynnä sälää, ja loistavasti käynnistynyttä uraa ei saakaan tallennettua sille vähäiselle jäljellä olevalle tilalle. Pieni, mutta erittäin arvokas ominaisuus, jolle olisi käyttöä myös PS2-peleissä.
Muuten erinomaisesti PSP:lle siirretyn rallipelin suurin kauneusvirhe löytyy yllättäen visuaaliselta puolelta, mutta sekin liittyy enemmän laitteiston puutteisiin: hämärämpiin vuorokaudenaikoihin sijoittuvien erikoiskokeiden tai pimeissä tunneleissa kiidettävien osuuksien ajaminen on täysin mahdotonta vähänkin valoisammissa olosuhteissa, edes täydellä näytön kirkkaudella. Tästä ei kuitenkaan voi syyttää yksin WRC:tä, mutta kyllähän se haittaa, kun osakilpailun suorittamista täytyy lykätä siihen asti, että pelaaja löytää pimeän komeron harrastuksiaan varten.
Rallista pitäville PSP:n omistajille WRC on varmasti kelpo hankinta, ja muutenkin se on autopelinä hyvä esimerkki PSP:n mahdollisuuksista. Moninpelistä ei valitettavasti löydy Gamesharingia, joten kavereiden kanssa kilpailemaan halajavat joutuvat ostamaan oman kappaleen pelistä. Toisaalta yksinpeli tuottaa riittävästi riemua, joten hukkaan eivät mene nekään rahat.
Lisää tällaista!
