Moni ensimmäisen persoonan räiskintöjä pidempään pelannut muistanee alun perin sarjakuvissa kannuksensa ansainneen dinosaurusmetsästäjä Turokin. PC:ltä ja Nintendo 64:ltä tuttu Turok: Dinosaur Hunter ja sen Seeds of Evil -lisänimeä kantava jatko-osa vakuuttivat 90-luvun loppupuolella niin kriitikot kuin pelaajat, erityisesti konsoliosastolla. Toimivia, ohjaimella pelattavia räiskintätapauksia kun ei liikaa tuolloin ollut.
Vuonna 2000 julkaistu Turok 3: Shadow of Oblivion on astetta tuntemattomampi tapaus valtavirran keskuudessa, sillä se julkaistiin yksinoikeudella Nintendo 64:lle. Ja kyllä, Game Boy Colorille on oma versionsa, mutta se on käytännössä täysin eri peli. Lisäksi teoksen julkaisuajankohta on sangen erikoinen, sillä N64:n rauta alkoi näyttämään yhä vanhentuneemmalta: Dreamcast oli ollut markkinoilla jo pitkään, ja Sonyn PlayStation 2 häämötti Euroopassakin aivan kulman takana.
Vanhuuttaan yskivä konsolirauta ei kuitenkaan estänyt tekijöitä olemasta kunnianhimoisia. Tuotoksen tehtaillut Acclaim Austin pisti Nipakuusnepa-paran aivan äärirajoille, mistä todisteena on muun muassa laitteistolle ominainen matala piirtoetäisyys sumun kera sekä pahimmillaan todella alhainen ruudunpäivitys.
Turok 3:n suht lyhyenläntään kampanjaan mahtuu myös todella vaihtelevia ja avaria ympäristöjä aina tehdas- ja kaupunkimiljööstä viidakkoon, minkä lisäksi hahmomallit olivat aikaansa nähden yksityiskohtaisia, välinäytökset leffamaisia ja vieläpä huulisynkattuja. Pelatessa huomasi lisäksi, miten kehittäjästudio oli imenyt vaikutteita muun muassa Valven legendaarisesta Half-Lifesta.
Olisiko Turok 3:n sitten pitänyt jäädä pysyvästi unholaan unohdettuna museokappaleena? Lyhykäisyydessään vastaus on ei, sillä se ansaitsee ehdottomasti paikkansa nykyisten ”boomer-räiskintöjen” rinnalla, aivan kuten edeltäjänsäkin. Kurkistetaanpa siis, miltä trilogian päätösosa näyttää modernilla raudalla!
Mitä Turok ensin itse, sitä sisarukset perässä
Turok 3: Shadow of Oblivion jatkaa periaatteessa suoraan siitä, mihin Turok 2 jäi. Aiempi tarinatietämys ei ole kuitenkaan välttämätöntä, sillä yllättävän pitkä intro ampuu lähtökohtauksen (lennokkaille) tapahtumille, minkä lisäksi päähenkilöt esitellään riittävän yksityiskohtaisesti. Ikääntyneestä lähdemateriaalista huolimatta en tuntenut ohjaavani kasvottomia ja persoonattomia puupäitä.
Jotkut saattavat toki pettyä siihen, ettei tällä kertaa ohjasteta aiemmista osista tuttua Turokia eli Joshuaa, vaan alussa valitaan pelattavaksi hahmoksi jompikumpi hänen sisaruksistaan, eli Danielle tai Joseph. Syy tälle selviää alkuintron aikana, joten en lähde sitä sen kummemmin spoilaamaan. Pelillisesti Turok 3 tallailee kuitenkin hyvin tuttuja polkuja, mikä on vain positiivista.
Jos ei sarjalle ominaista raakuutta lasketa (päät ja raajat lentelevät tuttuun tapaan), on Turok 3 eritoten alkuun fiilikseltään hyvin erilainen kuin edeltäjänsä. Seikkailu starttaa kaupungissa, jossa sarjalle tuttuja dinosauruksia ei näy mailla eikä halmeilla. Solttuja, zombeja ja muita epämääräisiä örkkejä kyllä senkin edestä, jonka johdosta läpipeluun aikana oli vähän väliä sellainen fiilis, että suunnittelupöydässä ehdotetut vihollisehdokkaat ovat kaikki kelvanneet studiopomoille. Ja saurusfanit huomio: kyllä ne dinotkin sieltä lopulta tulevat myöhemmässä vaiheessa.
Se ”vähän erilainen” Turok
Kun pääsee yli siitä, että tämä on ”vähän erilainen” Turok, on pelaaminen varsin hauskaa, kunhan kontrollit iskostuvat takaraivoon ja muistaa, ettei aseita tarvinnut näemmä ladata vuonna 2000. Oletuskontrollien nappiasettelu on sekin sangen erikoinen, mutta onneksi niitä voi muokata omien mieltymysten mukaan. Vahva suositus: gyroskooppi kannattaa kytkeä pois päältä, mutta puoliautomaattinen tähtäys on syytä jättää päälle!
Vaikeustaso kutittelee juuri sopivasti tuntoaisteja, minkä lisäksi kentissä on paljon tuttuja boomer-räiskinnän "ominaisuuksia”, kuten runsaasti vihollisia, pieniä pulmia ja tasohyppelyä. Myös aseita tarttuu matkaan seikkailun edetessä mukava määrä, joten kavalkadista löytyy taatusti jokaiselle joku paukkurauta.
Turok 3:ssa on pakko tykätä siitä, ettei tylsää hetkeä tule käytännössä missään vaiheessa, vaan kenttäsuunnittelu on napakkaa ja ennen kaikkea loogista, joten aiempia osia riivannut eksymisen pelko loistaa käytännössä poissaolollaan. Kentät eivät myöskään ole mitään nolkytluvulle tyypillisiä putkia, vaan niissä on juuri sopivasti kokoa ja vaihtelua.
Kampanja on tosiaan ehkä vähän turboahdettu, eikä kestoltaankaan pisimmästä päästä, mutta sen parissa viihtyi oikein mainiosti alusta loppuun. Noin viiden tunnin reissua kompensoidaan sillä, että reitti eroaa hiukan valittavasta hahmosta riippuen – Danielle pääsee tarttumakoukulla korkeisiin paikkoihin, kun taas Joseph mahtuu ahtaisiin väleihin. Valittavalla hahmolla ei tosin ole vaikutusta loppunäytökseen, mikä on vähän harmi.
Mitä horisette, tältähän se näytti vuonna 2000! Eiku oho…
Tämän ei pitäisi tulla enää kenellekään yllätyksenä, mutta modernisoinnin osalta Nightdive Studios on tehnyt jälleen esimerkillistä työtä KEX Engine -pelimoottorinsa kanssa. Ääniä ja musiikkia on toki niitäkin restauroitu paremman kuuloisiksi, mutta show’n varastavat graafiset muutokset: vanhaan ei kerta kaikkiaan ole tämän jälkeen enää paluuta.
Switchillä teos pyörii silkinpehmeät 60 freimiä sekunnissa resoluution ollessa raudan maksimi eli 1080p, kun taas PC:llä ja uusimmilla konsoleilla päästään entistä sulavampiin ja tarkempiin lukemiin. Ympäristöihin, objekteihin ja vihollisiin on selkeästi upotettu paljon työtunteja ja grafiikan kohentamisessa on käytetty onnistuneesti moderneja tekniikoita, kuten anti-aliasingia, bloomia, dynaamisia varjoja ja liikkeen sumentamista (motion blur). Jos vakioasetukset eivät kelpaa, tarjoaa Nightdive pelaajalle melko vapaat kädet grafiikan rukkaamiseen.
Mikä parasta, modernisoitu Turok 3 näyttää juuri siltä, miltä se näytti muistoissani. Käynti YouTuben puolella kuitenkin paljastaa, että muutostöitä on tehty paljon, ja hyvä niin.
Trilogia sai sittenkin onnellisen lopun
Turok 3: Shadow of Oblivion on mielenkiintoinen aikamatka vuoteen 2000 – aikaan, jolloin nettiä pääsi käyttämään lähinnä kirjastossa, kaikki maailman tietokoneet eivät romahtaneetkaan, ja jolloin esimerkiksi Matrix ravisutti yleisöä ja ensimmäinen Half-Life puhutti pelaavaa kansaa edelleen.
Oli positiivista huomata, ettei kolmas Turok kalpene modernisoituna versiona laisinkaan nykyisten ”boomer-räiskintöjen” rinnalla, vaan se piti allekirjoittaneen otteessaan vakuuttavalla puristusotteella. Jos genre kiinnostaa eikä raakuus ja runsas veren vuodatus haittaa, on tätä helppo suositella niin faneille kuin uusillekin pelaajille.
