Niko Lähteenmäen blogi
Lauantaiaamuun kuuluu ensinnäkin pitkään nukkuminen, joskin tällä ikää se tarkoittaa yleensä sitä, että herään viimeistään kymmeneltä. Kofeiini on sekin yksi onnistuneen aamun kulmakivistä, joten sängystä ylös päästyäni suuntasin väsäämään kahvin ohella aamupalaa. Evästämisen jälkeen kaadoin itselleni toisen kupin kahvia ja istahdin sitten pelikonsolin ääreen. Tämän jälkeen heräsi kysymys: mitähän sitä pelaisi?
Päivän valinta on...
Asetin konsolin kitusiin The Last of Us Part I:n, jokusen viikon avaamattomana pelihyllyssä komeilleen klassikkoteoksen. Ensi töikseni huomasin, että grafiikka on ponnistanut aivan uusiin sfääreihin PlayStation 5:n tehojen myötä, eikä vetävyydenkään suhteen mikään ollut muuttunut, vaan tarina tempasi jälleen mukaansa alusta alkaen. Pohdin ensihetkien aikana, että vieläköhän "se tietty kohta" avaa kyynelkanavat samalla tavalla kuin vajaat kymmenen vuotta sitten PlayStation 3:lla pelatessa.
Vastaus: Kyllä avasi. Haluaisin niin kovasti puhua aiheesta enemmänkin, mutta spoilereiden vuoksi tyydyn sanomaan vain, että kyseessä on edelleen yksi mieleenpainuvimmista avauksista pelien parissa ikinä.
Vaikka seikkailun alkuhetket veivät jälleen voimakkaasti mukanaan ja pari tuntia vierähti kuin siivillä, oli valmistauduttava illanviettoon. Olin nimittäin sopinut meneväni hyvän ystäväni kanssa Helsingin Malmille Sugoi-pelihalliin. Ei muuta kuin peliohjain sivuun ja suihkuun, suihketta kainaloon ja ihmisten ilmoille.
Ai niin. Muistuttelen vielä tosifaneja varmuuden vuoksi, sillä aiemmin tällä viikolla ilmestyi myös tv-sarja-adaptaation ensimmäinen jakso HBO Maxiin. Odottelen kuitenkin itse kaikessa rauhassa kaikkien jaksojen saapumista ja pysyttelen toistaiseksi peliversion parissa.
Sugoissa vietät vaikka koko päivän kesäisen loskaisen
Päästyäni Malmille kävimme paikallisella ostarilla Suomalaisessa kirjakaupassa, josta löysin itselleni harvinaisen hienon Star Wars -seinäkalenterin tälle vuodelle (ja vielä puoleen hintaan!). Kävelimme ostoksen jälkeen pelihallille, ja vietimme siellä nostalgianhuuruisen parituntisen kolikkopelien parissa. Sega Rally, Puzzle Bobble, Virtua Tennis, King of Fighters, Beatmania, Mario Kart GP... Siinä muutamia helmiä, joita vanhassa teollisuushallissa sijaitsevassa hörskässä pääsee kokeilemaan. Pikkurahasta ei myöskään tarvitse huolehtia, sillä sisäänpääsymaksun turvin pääsee pelailemaan kaikkia koneita niin paljon kuin haluaa.
Siitä jatkoimme ystäväni kaverin luokse Roihupeltoon. Pelatessakin tulee ennen pitkää näemmä nälkä, joten pistäydyimme matkalla Oulunkylässä pitsalla sekä tietenkin kaljakaupassa. Perille pääsimme siis parin pysähdyksen taktiikalla.
Illanvietto sujui oikein mukavasti. Puhuimme paljon taiteesta, yhteisistä tuttavista, matkustelusta ja ajan kulusta (ollaanko me tosiaan jo näin vanhoja?). Käytännössä niistä aiheista, joista ei juurikaan tule puhuttua arkena esimerkiksi omien kollegojen kanssa. Päätimme jatkaa lopulta matkaamme vielä Helsingin yöelämään, tarkemmin sanottuna Tanner-ravintolaan kuuntelemaan musiikkia.
Ravintolaan (ja pöytään) päästyämme ihmettelin suuresti, miksi olo oli yhtäkkiä hyvin ahdistunut ja stressaantunut. Ravintolassa oli paljon porukkaa ja musiikki kovalla, mutta yleensä minulla ei ole vaikeuksia tällaisten asioiden kanssa. Tajusin jossain vaiheessa, että istuin ensimmäisen tunnin ajan selin koko ravintolaan päin, ja jostain syystä meteli ja muut ärsykkeet tuntuivat päässäni kertaluokkaa kovemmilta. En päässyt tunteesta millään irti, joten olin jo valmis lopettamaan illan kesken ja lähtemään kotiin, mutta sitten kaverini ehdotti, että vaihdetaan paikkoja. "Istu sinä välillä selkä seinää vasten", hän tuumi.
Oloni helpotti käytännössä välittömästi. Musiikkikin tuntui vaimenevan yhtäkkiä sopivalle tasolle. Opin siis ainakin sen, että hyvät ystävät kyllä ymmärtävät sinua ja joustavat, kun olet tuntemuksistasi rehellinen. Illanvietto jatkui kaikille osapuolille suotuisasti, ja lähdön koittaessa mielen valtasi ilo siitä, etten jättänyt mukavaa ehtoota kesken.
Ennen kotimatkalle lähtöä ystäväni vielä kannusti kirjoittamaan tunnelmistani, sillä tällaisen kokemuksen jakaminen voisi mahdollisesti jopa auttaa ihmisiä tulevaisuudessa. Nyt kirjoitankin juuri hänen kannustamanaan, sillä ahdistus, rauhattomuus ja jopa paniikki voivat iskeä hyvin yllättävissä tilanteissa, eikä sen myöntämistä pitäisi kenenkään hävetä. Jos illanviettoporukkasi ei tahdo ymmärtää tarpeitasi, silloin on oikeasti parempi jättää leikki kesken.
Pidä siis aidoista ystävistä kiinni. Ei mulla muuta.
