Ostin jokunen aika sitten halvimman mahdollisen PlayStation-pelin hurjalla 0,12 euron hinnalla ja totesin kyseisen tekeleen sisällön vastaavan kyseistä hintaa varsin hyvin. Tästä kamaluudesta voi lukea klikkaamalla oheista linkkiä.
Päätin kokeilla samaa Xboxin puolella. Kannattiko?
Ei tarvitse olla Kroisos, että omilla Pennosilla saa pelin
Xboxin kauppapaikan halvimman pelin löytäminen ei ollut ihan helppo toimi. Konsolin tai virallisen nettisivun kautta pelejä ei näet voi pistää minkään sortin järjestykseen hinnan mukaan. Piti ottaa avuksi internetin epävirallisemmat hintasivustot, joilta kaivattu tieto viimein löytyi.
Microsoft Storen halvimmat tuotokset maksavat 0,99 euroa. Useampi nimike oli tarjouksessa tuohon hintaan, mutta olipa muutama tekele varustettu tuolla hintalapulla myös ilman sen kummempia alennuksia. Visailupelejä, yksi palikanpyörittelynimike sekä kaksipyöräisillä huristeluun keskittyvä World Enduro Rally. Päädyin Enduroon, sillä se vaikutti näistä kolmesta vaihtoehdosta sentään hitusen kiinnostavimmalta.
Kortti vinkumaan, moottoripyöräpeli ostoon ja latautumaan konsolille.
Parasta mitä on, kuulemma
World Enduro Rally on mainostekstin mukaan ”paras enduroajopeli mitä on”. Tämäpä harmillista, mutta selitän myöhemmin miksi.
Tuotokseen lupaillaan myös muun muassa uskomattomia grafiikoita, todella realistista fysiikkaa sekä mahtavia ympäri maailmaa sijoittuvia lokaatioita. Näin meille kertoo tuotoksen Steam-sivu.
Todellisuus on kuitenkin haljumpi. Pelaajan tehtävänä on ohjata päriseviä pyöriä useamman kentän verran maisemien vasemmasta päädystä oikeaan laitaan asti. Pääpointtina on taittaa matka mahdollisimman nopeasti, mutta minkään sortin aikarajoja ei kuitenkaan ole. Kunhan loppuun pääsee, on kenttä pelattu läpi. Epäonnistumisista ei rangaista aikasakkoa kummemmin.
Kapuloita rattaisiin iskevät välillä kohdattavat esteet, jotka voivat iskeä motoristimme pois pyörän päältä ja selälleen. Rotkoja, joihin tipahdella, on myös kosolti. Napinpainalluksella päästään takaisin edelliselle välipisteelle, jos tarve vaatii.
Jos kentät onnistuu suorittamaan ilman kaatuiluja ja ilmalentojen aikana saa suoritettua useampia stuntteja, voi suoritusaikaa kaunistaa monen sekunnin verran.
Kentät on ripoteltu eri puolelle maailmaa aina Australiasta Yhdysvaltoihin. Joka aluekokonaisuudessa on kolme lyhyttä kenttää, joissa tavoitella ennätysaikoja. Omia suorituksia pystyy myös vertailemaan muiden pelaajien vastaavien kanssa.
Pelailu ei ole hassumpaa noin periaatteessa. Päristely on ihan hauskaa homman sujuessa. Välillä ajetaan täyttä häkää, joskus taiteillaan esteiden yli hitaasti, toisinaan jopa pysähdytään automaattisesti liikkuvien tasojen päälle. Monta kertaa otetaan myös pataan jonkin sortin esteen osuessa kuskimme kuuppaan. Ihan vekkulia, ei siinä.
Mutta onhan noita miinuspuoliakin
Kentät eivät ole kovin monimuotoisia, vaikka tarjolla onkin välillä hieman erilaista estettä kuin edeltävässä koitoksessa. Ei muutamilla hisseillä ja kiepeillä ja puukasoilla niin suurta variaatiota saa. Onneksi koitokset ovat lyhyitä.
Lisäksi minkään sortin haasteentuntua ei ole, sillä matka seuraavaan kenttään aukeaa aina, olipa oma suoritus kuinka hyvä tai huono tahansa.
Kontrollit ovat kyllä mukavan yksinkertaiset. On kaasu, jarru, tatilla kallistetaan ja parilla namiskalla tehdään ilmassa stuntteja.
Vaikka tuotos julkaistiin Xbox Onelle vuonna 2019, uskoisi sen ulkoasunsa puolesta olevan sitäkin vanhempi. Mikään ei sen kummemmin kiinnitä huomiota, eivät erikoiset joko maalauksista tai valokuvista muodostuvat taustat taustat, itse pyörät tahi mikään muukaan. Harmittavin kokonaisuudessa on haaste tunnistaa missä kohdin ajettava maasto on. Onko tuo mäennyppylä kosmeettinen osa maastoa tai etualaa vai voiko sen päältä ajaa? Usein asia selviää vain kokeilemalla ja lentämällä kypärä edellä kanveesiin.
Kuten PlayStationin halvimman pelinkin kanssa, voi myös tällä kertaa musiikkipuolen summata hyvin lyhyesti. Spectrewoodsissa ei ollut yhtään musisointia, tällä kertaa sävellyksiä on tasan yksi kappale, joka sekin kuullaan vain tuotoksen nimiruudussa ja paussivalikossa. Sen jälkeen ei musiikkia kuulla lainkaan. Ollenkaan.
Sen sijaan korvakäytäviin tunkeutuu lähinnä pärräpyörien kökkö narina ja satunnaiset ääniefektit. Ei tällä kuuhun päästä. Hyvä jos kilometrin päähän. Etenkin pyörän ääni alkaa ärsyttämään nopeasti.
Yksi erityisen pöhkö asia on, että päävalikkoon ei tunnu pääsevän takaisin kesken pelaamisen mitenkään. Paussivalikossa on toki Main menu -painike, kuten myös kenttien lopun summausikkunassa, mutta kumpikaan näistä namiskoista ei tee mitään. Ruudulla kyllä välähtää jonkin sortin ilmoitus puolen sianröhkimän verran, mutta eipä tuota ehdi lukea.
Xbox Series -konsolien Quick resume -toiminto ei myöskään toimi, joten koko pyöräreissu on syytä kokea kerralla alusta loppuun. Kokonaisuudessa ei onneksi kestä kuin tuntiloinen. Uudelleenpeluuarvoa ei ole, ei moninpeliä, ei mitään syytä koskea tähän tuotokseen toistamiseen.
Mutta näiden natinoiden ohella on todettava, että Enduro World Rallyssä on kyllä yritystä. Meno on kohokohdissaan ihan… kohtuullista hupia. Euron arvoista juurikin, mutta ei sen enempää.
Jos World Enduro Rally on todella ”paras enduroajopeli mitä on”, niin se tarkoittaa, ettei maailmassa ei ole yhtään oikeasti hyvää tämän genren nimikettä. Harmillista. Trials-päristelyt ovat kuitenkin kuuleman mukaan varsin hyviä kaksipyöräispelejä.
Ja jos hyviä Xboxilla pyöriviä pelejä kaipailee, niin pelatkaa vaikka Deathloopia ja Death’s Dooria.
Lisää aiheesta:
