Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Hirai: PS3:lle edeltäjiään vastaava markkinaosuus

Sony Computer Entertainment American (SCEA) johtaja Kaz Hirai on kertonut GameSpotin haastattelussa, että yhtiön suunnitelmissa on saavuttaa PlayStation 3:lla vähintään sama osuus markkinoista, kuin PS1:llä ja PS2:lla.

Hirain mukaan tänä vuonna on tarkoitus toimittaa kaksi miljoonaa PS3-konsolia, mutta vielä ei ole päätetty, kuinka ne jaetaan eri maanosien kesken. Hän kuitenkin uskoo, että laitteista tulee pulaa, varsinkin jos markkinoinnissa onnistutaan. Kysynnän tyydyttäminen on kuitenkin mahdotonta, eikä Sony halua siirtää julkaisua vain tehdäkseen konsoleita varastoon.

PlayStation 3:n tuotantoa ei ole vielä aloitettu, mutta valmistelut ovat käynnissä Kiinassa ja Japanissa. Tarkkaa päivämäärää tuotannon käynnistämiselle ei kuitenkaan ole annettu. Julkaisupelien määrää Hirai ei halunnut vielä lähteä arvailemaan, mutta arveli tiedon täsmentyvän noin kuukausi ennen kosolin julkaisua.

PlayStation 3:n verkkopalvelun, joka toistaiseksi tunnetaan nimellä PlayStation Network Platform, Hirai uskoo olevan toiminnassa julkaisussa. Palvelun tarkempia ominaisuuksia ei vieläkään paljastettu, mutta Hirai kertoi sen olevan ainakin uusi viihteen jakelukanava. Tarkoitus ei ole tarjota vain Sonyn omien yhtiöden materiaalia, vaan suunnitelmissa on saada valikoimaan muun muassa elokuvia useilta eri studioilta.

Viihdesisältöä on tulossa ladattavaksi myös PSP-käsikonsolille ja ensimmäisen Pleikkarin pelien latauspalvelun pitäsi käynnistyä marraskuussa. Kaikkia pelejä ei kuitenkaan ole heti tarjolla ja esimerkiksi kahta analogitattia käyttävien pelien kääntäminen PSP:lle vaatii uusia ratkaisuja. Hirai myös mainitsi, että uutta mallia PSP:stä ei ole suunnitteilla, eikä hintaakaan ole tarkoitus laskea lähiaikoina.

Galleria: 

Kommentit

Sinänsä mielenkiintoista, että nyt puhuttiin kahden miljoonan koneen toimittamisesta tämän vuoden aikana, kun aikaisemmin kaksi miljoonaa konetta piti saada julkaisuun ja joka kuukausi miljoona konetta lisää...

Oliver, olet oikeassa.

"In order to satisfy gamers wanting a PS3 for Christmas, Sony said it planned to have two million units available at launch worldwide, with a further two million by the end of the year." (9.5.2006)

http://news.bbc.co.uk/1/hi/technology/4752895.stm

Ja mitä tuohon 70%:n markkinaosuuden säilyttämiseen tai jopa sen ylittämiseen tulee... Ei tule tapahtumaan, ei todellakaan. Itse veikkaan Sonylle maksimissaan noin 40%:n markkinaosuutta.

PSP:n kanssa Sony näyttää luovuttaneen jo taiston DS:ää vastaan, mikäli eivät tosiaankaan aio laskea hintaa.

Hirai on hieno mies.

**PlayStation 3:n verkkopalvelun, joka toistaiseksi tunnetaan nimellä PlayStation Network Platform, Hirai uskoo olevan toiminnassa julkaisussa.**

=Ei siis toimivaa verkkopalvelua julkaisussa :)

Alkaa pikkuhiljaa ihmetyttämään, että mitähän ne siellä sonylla on kaikki nämä vuodet tehneet..Toivottavasti jotain specsimuutoksia ovat nyt väsäilleet, koska johan hirai itsekkin sanoi, tai sitten kutaragi, että ellei hirmumyrskyt tms aiheuta vaikeuksia, tuotanto toimii. tai jotain tuohon suuntaan..jossain.. :)

Microsoft aloitti Xbox 360:n tuotannon 69 päivää ennen laitteen julkaisua ja finaali kehitysrautakin saatiin pelintekijöille vasta syyskuun alussa, joten siinä mielessä ei vielä ole kiire.

Oliver, et voi tosissasi puhua ettei olisi vielä kiire? Itselläni on sellainen muistikuva, että Xbox 360:n launchi oli... katastrofi.

Ei X360:n julkaisu ollut sen ihmeempi katastrofi, kuin esim. PS2:nkaan julkaisu. Kysyntä vaan on valtavaa, eikä mikään logistinen järjestelmä sitä pysty tyydyttämään.

Pulaa koneista tulee siis joka tapauksessa, eivätkä kaikki halukkaat varmaankaan saa omaansa jouluksi. Mutta ei Sonynkaan ole mitään järkeä kasvattaa tuotantokapasiteettiaan mihinkään viiteen miljoonaan kuussa vain sen takia, että kaikkille innokkaille riittäsi kone heti julkaisupäivänä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi