SOCOM 3: U.S. Navy Seals

PlayStation 2:n verkkopelitarjonta on ollut tasaisen vaihtelevaa autokaahailuista fps-räiskintöihin, mutta kuten monet konsolin omistavat tietävät, on yksi ollut ylitse muiden. Pleikkarin verkkopelien kruunaamaton kuningas on täällä taas; SOCOMien kolmas inkarnaatio on saapunut niin ihastuttamaan kuin vihastuttamaan mustan laatikon omistajia. Sarja on saanut suosiota ja aiheuttanut vakavia verkkopeliaddiktioita Sonyn konsolilla jo ensi askelistaan lähtien. Kolmas osa tarjoaa juuri sitä, mistä sarja on tunnettu parhaiten ja mistä se tullaan tuntemaan vielä tulevaisuudessakin.

Aiemmat osat ovat eronneet sopivasti sekä pelattavuudessa että yleisilmeessä, mikä on pitänyt Zipperin ryhmätaktikoinnin tarpeeksi raikkaana ja uudentuntuisena sen numerosta huolimatta. SOCOM 3: U.S. Navy Seals sisältää suuria muutoksia, jopa ehkä liian paljonkin, sillä pelaajalle sysätään uutta niin paljon, että melkein pahaa tekee. Uudistukset ovat kuitenkin pääosin positiivisia ja tuovat tuulahduksen pelisarjan esikoisesta tuttua realistisuuden tunnetta. Kolmatta osaa voisikin luonnehtia eräänlaiseksi SOCOMien hybridiksi, jossa yhdistyvät hyvät ominaisuudet sen edeltäjistä unohtamatta kuitenkaan sarjalle ominaisia ongelmia.

Missä terroristi, siellä hylkeet

Kuten edellisissä osissa, tämänkin SOCOMin yksinpelissä on kyse neljän hengen merijalkaväen erikoisjoukon käskyttämisestä kansainvälisten uhkatilanteiden keskellä. Käytännössä tarkoittaen, että jokin terroristiorganisaatio aiheuttaa ongelmia jossakin maailman kolkassa, jonne kyseinen ryhmä lähetetään ratkaisemaan tilanne. Tällä kertaa tarjolla on poikkeuksellisesti pelattava tutoriaalitehtävä ja neljätoista päämissiota, jotka sijoittuvat epätasaisesti Pohjois-Afrikkaan, Etelä-Aasiaan ja Puolaan. Juoni on samaa huttua kuin aiemminkin, koostuen pahojen terroristisetien suuruudenhulluista suunnitelmista, jotka vain eliiteistä eliittisimmät voivat estää. Ympäristöt ovat sopivan vaihtelevia urbaanista kaupunkimaisemasta metsäiseen viidakkoon, mutta talvikenttiä ei harmillisesti tällä kertaa nähdä. Mikä poikkeuksellisesti pistää silmään on kenttien koko, joka voi olla peräti 5 kertaa suurempi, kuin mitä on aiemmin totuttu näkemään sarjassa.

Luonnollisestikaan jalkapatikalla ei enää tehtävissä pääse eteenpäin verkkaisesti, joten tervetulleena lisänä nelipyöräiset tehostavat matkankulkua. Ajoneuvoja on tavallisista jeepeistä ja kuorma-autoista tankkeihin. Ajettavuus on melko toimivasti toteutettu, vaikka ajaminen ei ole täysin realistista, mitä peliltä olisi ehkä odottanut. Tuntuma on kuitenkin tarpeeksi hyvä, ja närkästystä ei aiheudu edes ajattaessa pidempiä aikavälejä. Paikanvaihto omassa kärryssä käy helposti ristiohjaimesta, mutta yksinpelissä pelaaja toimii lähinnä vain kuskina, vaikka tulivoimaa tarjoavia istuinpaikkoja löytyisikin useampia. Teköälyohjatut ryhmätoverit eivät osaa itse ajaa, vaikka luulisi sen ominaisuuden kuuluvan jokaiselle erikoisjoukkoon kuuluvalle. Kaikkiin paikkoihin ei kulkuneuvoilla tai jalan pääse, mistä pitää huolen viimeistään näkymättömät seinät tai kielletty menosuunta -tyyppiset ratkaisut.

Kenties merkittävimmät uudet ominaisuudet ovat mahdollisuus erilaisiin aseyhdistelmiin ja painon vaikutus liikkumiseen. Aseyhdistelmiä riittää lukemattomia määriä. Useampaan rynkkyyn voi esimerkiksi valita äänenvaimentimen ja kiikaritähtäimen ynnä muuta härpäkettä. Oman tussarin kokoamisessa kannattaa olla varovainen, koska lisättävillä osilla ja lisätarvikkeilla on oma painoarvonsa, joka vaikuttaa kokonaisuudessaan siihen kuinka nopeasti pelaaja liikkuu ja tähtää. Kokonaispainon ylittäessä määrätyn rajan hahmon nopeus hidastuu, ja mitä enemmän massaa on, sen hitaammin merijalkaväen erikoisjannu liikkuu. Valittaessa aseita ja tarvikkeita ryhmälleen ei voi vain summanmutikassa valita parhaita kamoja ja edetä niiden tarjoaman turvan voimin. Sopivalla painolla pelaaminen on luonnollisestikin nautinnollisempaa, sillä täydessä lastissa hahmo liikkuu kuin hitain etana konsanaan.

Siinä missä tulivoimaa on lisätty lukuisilla tavoilla, on pelattavuus melkein tismalleen sama kuin ennenkin. Ohjaus toimii edelleen mainiosti, mutta ilmeisesti uusien ominaisuuksien alle on jyrääntynyt ryhmän johtamisen kannalta tärkeä käskyvalikoima, joka on merkittävästi pienentynyt. Enää ei ole mahdollista määrittää yhtä tarkasti, kuinka tai miten joukkueen tulee edetä paikasta A kohteeseen B. Tekoälykään ei säväytä, kun pahimmillaan erikoisjoukon niin sanottu eliittijäsen seisoo metrin päässä terroristista laittamatta tikkua ristiin samalla, kun pahis tyhjentää lippaallisen lyijyä tähän. Välillä myös ryhmän jäsenet jäävät jumiin paikkoihin, jolloin eteneminen vaarantuu kriittisesti, mikä pahimmassa tapauksessa voi johtaa tehtävän epäonnistumiseen. Autossa istuessa ryhmäläiset kuitenkin osaavat useimmiten pitää päänsä kylmänä ja tähtäimen paikoillaan.

Hauki on kala

Yksinpelin kannalta lähes vallankumouksellisena uudistuksena on välitallennuspisteet, jotka auttavat varsinkin uusia pelaajia. Ongelmana tässä piilee systeemin heikkous ja helppous, minkä huomaa väkisinkin kampanjan edetessä vaikeustasosta huolimatta. Välietapeilla ryhmän terveyspalkit ja ammuslippaat mystisesti täydentyvät, vaikka tosin kenttien pituuden takia eteneminen voisi olla lähes mahdotonta ilman tätä ominaisuutta. Toki tämä vähentää turhautumista verrattuna aiempiin osiin, joissa tehtävä piti aloittaa alusta sen mennessä pieleen. Kaikesta uudesta ihmeteltävästä jää käteen vain kourallinen, kun putkimainen yksinpeli tuntuu turhalta ja ontolta, mutta pelisarjan viehätysvoima piileekin aivan jossakin muussa.

On sanomattakin selvää, että SOCOM pääsee oikeuksiinsa vasta verkossa, jossa etenkin uudistukset osoittavat oikean potentiaalinsa ryhmätyön ohella. Pelaajat voivat heittää hyvästit vanhoille kentille, sillä kolmannessa osassa on täysin uudet 12 kenttää, jotka pohjautuvat yksinpelissä nähtyihin miljöihin. Yhdessä pelissä voi olla maksimissaan 32 osanottajaa, mikä on muuttanut nettipelin täysin erilaiseksi kokemukseksi vanhoista 16 pelaajan vastaavista. Kaikki uudistukset muodostavat järkeenkäyvän kokonaisuuden verkkopelissä, joka hakee edelleenkin vertaistaan PS2:n vastaavasta tarjonnasta. Verkkotoiminnot ovat monipuolistuneet ja valikoista löytyy rutkasti lisättyjä toimintoja. Alkuvaikutelma saattaa tehdä vannoutuneimmista faneista sulaa vahaa, ja toisaalta säätiedotus voi luvata jäähtymistä.

Vanhojen pelimuotojen lisäksi uusista löytyy muun muassa Convoy, jossa yritetään estää tai kuljettaa saattue. Tämän ohella on myös Capture the Flag -tyyppinen Control, jossa otetaan haltuun tiettyjä valtauspisteitä. Karttojen kokoa on mahdollista säätää mielensä mukaan ja jokainen niistä mahdollista pelata yökenttänä. Ajoneuvoista ja muista aseyhdistelmistä on selkeitä etuja ja haittoja, mikä toimii yllättävän sujuvasti antaen tasapainoa silloin tällöin välillä hyvinkin hektiseen moninpeliin. Vaikka aika ajoin SOCOM 3 tuntuu lähes täydelliseltä nettipeliltä, on vanha kirous edelleen vahvasti läsnä. 32 pelaajan temmeltäessä suurilla taistelukentillä ei verkkoviiveen esiintyminen ole ihme, mutta alusta lähtien on lagi ollut suurin ilonpilaaja koko sarjassa. Lukuisat bugit ovat myös vaivanneet ensitunnelmia, vaikka Zipperin odotettiin korjaavan NTSC-versiossa esiintyneet ongelmat PAL-julkaisuun. Ikävä kyllä näin ei käynyt ja osuvasti Sukaksikin nimitetyn pelin verkkotantereet tarjoavat edelleen parhaimmillaan poikkeuksellisen voimakkaan euforian tunteen ja huonoimmallaan sitä turhankin tuttavan oloista takkuilevaa pelattavuutta.

Lataus, tähtäys ja harhautus

Ikävä totuus on, että SOCOMit antavat pelaajakohtaisesti joko hyvän tai huonon kokemuksen. Yksinpelin takia kolmattakaan osaa ei kannata hankkia, vaikka siitäkin on tehty suhteellisen merkittävä puoli verkko-osuutta. Kenties pientä huumorinpoikasta on haettu soolokampanjassa Jesterin meksikolaishahmolla, joka hoitaa välianimaatioiden keskusteluita ylivedetyllä aksentilla. Muutoin yksinpeli on tuttua ja ominaista sarjalle, vaikka uudistuksia on riittämiin ja joillekin kenties liiaksi asti. Harmina on varsinkin ryhmätyöskentelyn väheneminen, koska yksinpeli äityy useasti sooloiluksi muiden jäsenten jäädessä taustalle. Varmasti yksi pettymyksistä oli co-op pelimoodin puuttuminen, mikä näillä näkymin korjaantuu tulevaisuudessa. Silmäkarkkia ei ole tarjolla, kun kolmas osa on graafisesti selvästi Pleikkarin parhaimmistoa jäljessä, mutta ei silti ruma. Ulkoasu toimii äärimmäisen hyvin ja miellyttää silmääkin välillä, mutta syy sen niin kutsutulle karkeudelle löytyy stream-teknologiaa vaativasta kenttien uudesta koosta. Mukavaa on kuitenkin nähdä, että eteenpäin ei porskuteta aivan samalla kuluneella tavalla, vaan rohkeasti antamalla uusi kasvojenkohotus ja reippaasti uutta.

Hyljejoukkion uusin on taktinen, etäisesti realistinen sotapeli, mutta silti varmasti yksi aidoimman tuntuisimmista nimikkeistä Sonyn konsolilla. Moninpeli ei välttämättä ole yltiörealistista, mutta se on ehdottomasti sarjan vahvin osa-alue, sillä siinä SOCOM loistaa – välillä vähän himmeämmin, välillä vähän kirkkaammin. Verkkotyökalut ovat konsolin tarjonnan parasta ja klaanitoiminta kukoistaa edelleenkin. Yksinpelin ikä perustuu moninpeliin, kun lisämateriaalia on saatavilla soolokampanjasta verkkoon uusien pukujen ja aseiden muodossa. Kaikkea ei ole mahdollista avata vain PS2:lla, vaan osa avautuu pelaamalla PSP:n SOCOM: Fireteam Bravoa. Eri tavoitteiden suorittamisesta PSP:n isoveljellä avautuu Fireteam Bravoon uusia aseita, hahmoja ja muutoksia yksinpeliin, sekä päinvastoin.

SOCOM 3: U.S. Navy Seals on hieman kuin vanha uudelleen kiillotettu auto, jossa on vähän uusia osia siellä täällä ja parempi sisäpuoli. Moottori toimii mainiosti, vaikka välillä hinkuukin. Silti ajettavuus on hyvä ja renkaat toimivat. Ei puhkikulunut, mutta ei aivan uusikaan - eivät vanhat naarmut haittaa. Toinen kuski saattaa pettyä autoon, vanha kuski kenties on kiintynyt liikaakin uskolliseen ajoneuvoonsa. Ehkä hän pettyy siihen tulevaisuudessa tai pettyy nyt, parhaimmassa tapauksessa sama vanha auto tarjoaa sen parhaimman ajokokemuksen niin kauan, kunnes sen aika on tullut. SOCOMin loppu ei ole vielä ja sitä suositaan, mutta myös vihataan. Uusi osa, jossa on vanhaa ja uutta, mutta kokemuksena se on edelleenkin kenties sarjansa paras. Konsoliverkkopelien uranuurtaja, jolla on vielä pitkä matka edessä. Mutta kuten kaikkeen uuteen, tulee jatko-osaan suhtautua varauksella, vaikka se tarjoaa jämerän ja toimivan verkkokokemuksen kaikista ongelmistaan huolimatta. Ajakaamme eteenpäin kohti uusia tuulia tällä uljaalla koslalla, koska käyttöikää sillä riittää vielä pitkäksi aikaa – oli se uusi tai ei.