God of War: Chains of Olympus

Sodan jumalan varhaisemmat seikkailut

Daxterilla kannuksensa lunastanut Ready at Dawn on iskenyt näppinsä toiseen megasuosittuun PS2-nimeen. Studion uusi julkaisu, God of War: Chains of Olympus, auttaa tiimiä vakiinnuttamaan asemaansa yhtenä osaavimmista PSP-pelikehittäjistä. Chains of Olympus on jälleen yksi eeppinen lisäys vapaasti kreikkalaista mytologiaa lainailevaan spartalaisen soturin, Kratoksen, saagaan. Jumalten nyrkiksi alistettu sankari seikkailee nyt aikana ennen sarjan ensimmäisen pelin tapahtumia. Auringonjumala Helios on jäänyt titaanien vangiksi ja unen herra Morpheus on levittämässä valtaansa yli koko maan. Pelastaakseen maailman Kratoksen täytyy herättää uinuvat jumalat.

Tarina käynnistyy varsin tavanomaisissa merkeissä: Kratos on Attican kaupungissa ottamassa yhteen hyökkäävien persialaisten kanssa, mutta Olympos-vuoren valtiaiden voimalla lyövää Spartan aavetta eivät näin mitättömät haasteet jaksa enää kiinnostaa. Pölyn laskeuduttua taivaille uhmakkaasti huutava soturi pääseekin todistamaan auringon putoamista ja maan peittymistä unen synkkään sumuun. Yhtäkkiä Kratos löytää itsensä myyttisistä maisemista, kuten Helios-jumalan temppelistä ja Hadeksen piinaavista luolista. Aiemmin lähinnä kuolevaisia vastaan taistellut sankarimme joutuukin kohtaamaan leegion kreikkalaisista taruista tuttuja hirviöitä.

Jumala rankaisee, Kratos vain tappaa

Maailmaa pelastaessaan Kratos taistelee, kiipeilee, sukeltaa ja ratkoo pulmia. Näistä etenkin taistelu on ollut mannaa sarjan alusta lähtien. Kratoksella on kolme perusliikettä: normaali isku, kova isku ja tarttuminen. Näiden lisäksi hän osaa myös torjua, väistää ja hyppiä. Hyökkäyksiä ketjuttamalla Kratos voi suorittaa erilaisia liikesarjoja, joita alussa on käytettävissä vain pari, mutta joita oppii lisää löytämällä uusia aseita ja keräämällä vihollisista ja hajoavista maastonkappaleista irtoavia punaisia palloja.

Taistelussa pärjääminen perustuu lyönteihin, väistöihin ja oikea-aikaisiin torjuntoihin. Helpoimmalla vaikeustasolla yksinkertainen napinhakkuu riittää, vaikeammilla tasoilla täytyy osata tukeutua koko käytettävissä olevaan repertuaariin. Isoimpien vihollisten voittamiseksi täytyy ymmärtää niiden toimintakaavat ja hyödyntää niiden haavoittuvuuksia. Vihollisen valmistautuessa tietynlaiseen iskuun täytyy hyökkäys osata väistää tai torjua, ja sen jälkeen iskeä suojaamattomaan kylkeen. Erityisen olennaista tämä on päävastustajien kohdalla.

Taistelun lisäksi Chains of Olympusissa on pulmanratkontaosuuksia. Ongelmat eivät ole maailman vaikeimpia, mutta ne eivät myöskään ratkea automaattisesti kuten esimerkiksi Unchartedissa. Parissa kohdassa pulmien ratkaisut tuntuvat tosin vähän liiankin kaukaa haetuilta.

Näkymät melkein kohdillaan

Ensimmäisessä PS2:n God of Warissa kamera oli — ei vähempää kuin — täydellinen. Huipulta ei ole kuin yksi suunta, eikä Chains of Olympusin kuvakulmissa olekaan onnistuttu aivan yhtä hyvin. Välillä varsinkin kookkaimmat örmelöt onnistuvat valtaamaan niin suuren osan ruudusta, että Kratoksen liikkeiden ihastelu käy mahdottomaksi. Onneksi virhe ei ole katastrofaalinen: pelaaminen ei pahimmillaankaan ole mahdotonta, ärsyttävää korkeintaan.

Kontrolleissa Ready at Dawn näyttää leijonankyntensä, ja PSP:n yleensä niin kiikkerä analogiohjain on kerrankin saatu vastaamaan komentoihin loistavasti. Käsikonsolin Dualshockia vähäisempi nappimäärä ei rajoita menoa millään lailla, edes puuttuvaa oikeaa tattia ei tule ikävä. Nopeasti selkäytimeen iskostuvat kontrollit ovat se Chains of Olympusin osa-alue, jolla PSP-peli saattaa joidenkuiden mielestä jopa piestä isoveljensä.

Graafisesti Chains on lähes samaa tasoa kuin PS2:n God of Warit. Aivan yhtä huikeita maisemia ei kohdata, mutta PSP:stä revitään selkeästi kaikki mahdolliset tehot irti. Piirtoetäisyydet ovat välillä käsikonsolipeliksi ennennäkemättömiä. Kerralla ruudulla liikkuvien vihollisten määrää on jouduttu rajoittamaan, joten mitään Heavenly Swordin kaltaisia mättöjä ei nähdä.

Myös äänipuoli on kohdallaan. Mahtipontinen musiikki säestää komeasti eeppistä tarinankerrontaa, ja ääninäyttely on sopivasti överiksi vedettyä äijämäistä örinää. Toisaalta pelin traagisimmissa kohdissa olisi ollut tilaa vähemmänkin karskille tulkinnalle. Nyt Kratoksen surullinen kohtalo hukkuu machoilun alle.

Lyhyt mutta uusittava

Pelin läpäiseminen avaa joitakin bonuksia. Kratos saa esimerkiksi toista läpipeluukertaa varten perunapuvun, mikä ilmeisesti on kehitystiimin mielestä ollut hulvattoman hauska vitsi. Parempia palkintoja ovat infernaalisen vaikea God Mode sekä erilaisen haasteen tarjoava Hades Challenge.

Hades Challenge on viiden pienen taistelutehtävän sarja, joissa koitellaan pelaajan taitoja normaalipeliä monipuolisemmin. Jokaisessa haasteessa asetetaan omat reunaehtonsa, joiden puitteissa täytyy tappaa vastaan asettuvat viholliset. Esimerkiksi käytettävissä olevaa aikaa on rajoitettu tai tappoiskuissa täytyy käyttää tietynlaista magiaa. Idea on mielenkiintoinen, ja kaikkien tehtävien suorittaminen antaa omalla tavallaan paremmat valmiudet kohdata God Moden mahdottoman sitkeät vastustajat.

God Mode on pelin tarina uudelleen pelattuna, mutta viholliset ovat kestävämpiä ja lyövät sitäkin kovempaa. Lisäksi ensimmäisen pelikierroksen aikana kerätyt tehostetut hyökkäykset ja aseet otetaan God Moden alussa pois. Normaalimmilla vaikeustasoilla saavutetuista eduista saa uusintakierroksilla pitää kiinni.

Lyhyestä kestostaan — läpipeluu kestää noin viidestä kuuteen tuntia — huolimatta God of War: Chains of Olympus on yksi PSP:n paremmista peleistä. Teknisesti se antaa hyvän näytön siitä, mihin PSP pystyy. Pelillisesti Chains on taattua God of War -laatua; ainakin sarjan fanit varmasti pitävät tästäkin sodan jumalasta. PS3:lle joskus tulevaisuudessa ilmestyvää God of War 3:a odotellessa Chains of Olymposilla on hyvä pitää sormet lämpiminä.