Patapon

Pata-pata-pata-pon — Liikkeelle!

Joskus harvoin vastaan kävelee niin eriskummallinen ja omaperäinen peli, että sen vertaaminen mihinkään aiemmin nähtyyn tuntuu täysin mahdottomalta. Nyt Sonyn Japanin studiot ovat jälleen onnistuneet yllättämään: uutuuspeli Patapon sekoittaa elementtejä rytmi-, taktiikka- ja roolipeleistä vinkeäksi sillisalaatiksi, joka hykerryttää ja nostattaa hymyn huulille vielä usean pelitunnin jälkeen.

Kauan, kauan sitten muinaiset pataponit hallitsivat maailmaa Kaikkivaltiaansa ja tämän ihmeellisten rumpujen avulla. Pataponit olivat löytäneet tiensä aina kauas maan ääriin etsiessään Sitä. Nyt pataponien menneestä loistosta ovat jäljellä vain legendat. Harvalukuiset pataponit joutuvat elämään rippeillä ja kaiken päälle perivihollisensa zigotonit ovat ahdistaneet heidät mitättömään reservaattiin. Kurjuuden keskelle ilmestyt yhtäkkiä sinä, pataponien Kaikkivaltiaan inkarnaatio. Kahden rummun, Patan ja Ponin avulla lähdet palauttamaan pataponeille heidän aikaisempaa kunniaansa.

Pelin alussa erämaahan jäänyt nälkäinen ja heikentynyt Haripon, pataponien lipunkantaja, on jo ehtinyt lähes luopua toivosta, kun taivaalta kajahtaa rytmikäs rummutus: "Pon Pon Pon Pon". Haripon tunnistaa Kaikkivaltiaansa äänen ja lähtee virkistyneenä palaamaan kohti kotikaupunkiaan Patapolista. Matkalta kerätään vielä mukaan Yaripon-keihäsmiehet, ja juhla Kaikkivaltiaan ja tämän löytäneen armeijan kunniaksi voi alkaa.

Pon-pon-pata-pon — hyökkäykseen!

Patapon on pelimekaniikaltaan hyvin yksinkertainen peli: patapon-armeija liikkuu ruudulla vasemmalta oikealla ja heidän toimiaan ohjataan rummuttamalla komentoja. Toiminta jakautuu kahden tahdin mittaisiin jaksoihin. Ensimmäisellä tahdilla rummutetaan komento, kuten liikkumaan käskevä ”pata-pata-pata-pon” tai hyökkäämään usuttava ”pon-pon-pata-pon”. Toisella tahdilla pataponit toistavat laulaen tämän tahdin ja toimivat käskyn mukaan. Aivan alussa peli onkin pelkkää liikkumista ja hyökkäämistä, ja suurin haaste on rytmin ylläpitäminen.

Onnistuneesta rytmikkäästä rummutuksesta palkitaan. Muutaman peräkkäisen onnistuneesti lyödyn komennon seurauksena armeija ajautuu kiihkoon, jolloin omat hyökkäykset ovat väkevämpiä eivätkä vastustajan iskut satu niin pahasti. Kiihkon aikana pataponien taistelulaulu muuttuu yksinkertaisesta komentojen toistamisesta raivokkaaksi ja monimutkaiseksi melodiaksi, joka toisaalta palkitsee, toisaalta tekee rytmin seuraamisesta vaikeampaa. Metronomin iskuista lipeäminen johtaa kiihkon katkeamiseen, jolloin tunnelma latistuu ja taistelu muuttuu vähemmän tehokkaaksi.

Alkuun Patapon voi vaikuttaa monotoniselta kahden komennon rummuttamiselta, mutta peli syvenee nopeasti. Ensimmäisten taisteluiden aikana armeija löytää muinaista tietoa sisältäviä kääröjä, kuten legendoja aiemmin eläneistä taistelijoista. Näiden muistojen perusteella pataponien keskuudesta alkaa nousta uusia sotureita, kuten lähitaisteluun erikoistuneet Tateponit, jousilla ampuvat Yumiponit ja Kibapon-ratsuväki. Kuhunkin taisteluun lähdettäessä armeijaan voi ottaa mukaan vain kolmen eri tyypin joukkoja, lisäksi kutakin soturityyppiä voi olla mukana vain kuusi tai kolme taistelijaa. Tilanteeseen sopivien joukkojen valitseminen sotatantereelle luo oman taktisen elementtinsä.

Chaka-chaka-pata-pon — suojautukaa!

Syvyyttä tuovat myös Patan ja Ponin lisäksi löytyvät Chaka- ja Don-rummut, sekä näiden myötä opittavat uudet komennot. Armeija voi oppia torjumaan, väistämään ja keskittämään voimansa tehokkaampiin hyökkäyksiin. Näiden lisäksi Don-rummun avulla pystytään tekemään pienimuotoisia ihmeitä, kuten hallitsemaan tuulta ja sateita. Koska kaikki uudet elementit esitellään juuri sopivin välein, huomaa Kaikkivaltias-pelaaja yhtäkkiä pystyvänsä hallitsemaan laulavia silmämunasotureitaan hyvinkin monipuolisella tavalla. Oppimiskäyrä on onnistuttu tasapainottamaan sopivasti siten, että uutta mekaniikkaa tuodaan peliin aina, kun vanhat temput alkavat toistaa itseään.

Strategia- tai roolipelien tapaan Pataponissa on myös oma resurssienhallintansa. Kaiken pohjana ovat ruoka, rakennusaineet ja raha. Pataponin rahayksikkö on Ka-ching, jota kerätään vihollisilta ja metsästämällä. Rahaa uhrataan elämän puun Materin juurella, ja höysteeksi heitetään erilaisia malmeja, lihaa tai puutavaraa. Uhrauksesta palkitaan uudella soturilla, jonka kestävyys ja voima ovat riippuvaisia uhrauksessa käytettyjen raaka-aineiden laadusta ja maksetusta Ka-ching-määrästä.

Resurssien rohmuaminen on toisaalta Pataponin pahin kompastuskivi, joskaan ei kovin suuri sellainen. Tarinassa edetäkseen pelaajan täytyy kasvattaa armeijaansa ja vaihtaa sotureitaan tehokkaampiin versioihin. Tämä taas edellyttää rahavuoren kasvattamista ja laadukkaampien materiaalien hankkimista. Vaikka tarinatehtävissä viholliset pudottelevatkin rahaa, mineraalimöykkyjä ja voimallisia aseita armeijan poimittavaksi, täytyy suurten soturien toistuvasti palata metsästysretkille kaatamaan lintuja ja norsuja. Saaliit eivät kasva pelin edetessä, joten toista tuhatta Ka-chingia maksavan supertehokkaan Yumiponin hankkimiseksi täytyy metsällä käydä kolme tai neljäkin kertaa. Tämä maistuu pahasti työläältä jauhamiselta muuten niin mehukkaassa pelissä.

Pon-pon-chaka-chaka — valmistautukaa iskuun!

Tarinatehtävät ja isojen hirviöiden kaataminen ovat Pataponissa hupaisaa tekemistä, suurimpana syynä tähän on riemukas musiikki. Jumputtavan perusrytmin lisäksi taustalla saattaa kuulla flamenco-henkistä kitaranrimputusta tai railakkaan tirolilaislaulun jodlaamista. Taistelun kiihkon yltyessä pelaaja huomaa oikeiden komentojen lähtevän selkäytimestä. Välillä tosin väistökomentoa rummuttaessa tuskan hiki meinaa nousta otsalle, kun näkee hirviön valmistautuvan iskuun ja omat joukot pitäisi ehtiä käskeä pois alta.

Parasta Pataponissa on sen nerokkaan yksinkertainen ohjaus. Taisteluissa käytetään vain kuvionäppäimiä, ja näistäkin suurimman osan aikaa vain kolmea. PSP:n voi itse asiassa vaikka laskea pöydälle ja ohjata peliä yhdellä sormella. Tärkeintä on kuitenkin kuulla musiikki, joten taustamelu täytyy saada eliminoitua mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi peli vaatii taistelun aikana täydellistä keskittymistä, sillä huomion herpaantuminen johtaa helposti rytmin kadottamiseen ja sitä kautta tappioon. Syystä tai toisesta pelin pysäyttäminen kesken taistelun on mahdotonta: pause-nappia ei ole lainkaan. Tietysti pelin laskeminen käsistä johtaa joka tapauksessa kiihkon raukeamiseen, joten ratkaisu on ymmärrettävä.

Patapon on yksinkertaisiin kuoriin paketoitu yllättävän haastava ja ehdottoman omaperäinen pieni peli. Intensiivistä keskittymistä edellyttävänä se ei sovellu niinkään useamman tunnin ohjelmanumeroksi, mutta pieninä annoksina sitä voi suositella kaikille paitsi täysin rytmitajuttomimmille. Pampilapou!