LostWinds

David Brabenin (Elite, Virus) perustaman Frontier Developmentsin WiiWare-debyytti herätti kiinnostusta ensimmäisten kuvien ilmestyessä verkon pelimedioihin. Kauniin ja tyylikkään grafiikan ohella LostWindsin yksinpelinä toteutettu kahden hahmon yhtäaikainen ohjaustapa kuulosti erittäin lupaavalta. Lennokasta tasoloikkaa ja seikkailua yhdistävä LostWinds saatiin ladattavaksi WiiWaren julkistuksen yhteydessä, ja odotukset täyttyivät lähes jokaisen osa-alueen kohdalta.

Pelaajan luotsattavana ovat Toku-niminen poika ja tuulenhenki Enril, joista jälkimmäisen tehtävänä on suojella sekä auttaa Tokua poistamaan Mistralis-maailmaa kohdannut kirous. Kirouksen takana oleva paha Balasar on jättänyt jälkeensä mustat Glorb-otukset sekä muutamia muita pikkupahiksia hidastamaan Tokun ja Enrilin matkaa.

LostWindsissä ihastuu ensimmäisenä kauniiseen, rauhalliseen ja tarttuvaan musiikkiin. Yhdessä ulkoasun kanssa se luo tunnelman, jonka kaltaista ei tasoloikissa ole ainakaan hetkeen koettu. Jo kuvakaappauksissa etukäteen nähty tyylikäs grafiikka hehkuu kaikessa komeudessaan alkuruudussa, jonka aikana Enril opastaa pelaajaa nukkuvan Tokun herättämiseen. LostWinds vetää pelaajan näin kiireettömään maailmaansa, joka tuntuu tällaisina aikoina lähes terapeuttiselta. Peli rauhoittaa työpäivän jälkeen ja ennen nukkumaanmenoa.

Tokun ohjaaminen tapahtuu Nunchukin tatin avulla, kun taas Enriliä ohjataan Wiimotella piirtelemällä tuulen suunnat ja koukerot. Välillä tarvitaan Nunchukin Z-nappulaa esimerkiksi ravintona tai aseina käytettävien vihannesten maasta vetämiseen. Hauskin oivallus on eri elementtien käyttäminen esteiden läpäisemiseen ja vihollisten taltuttamiseen. Tuulenhenkäyksellä voi esimerkiksi herättää kytevän tulen, ohjata syntyvät liekit puisten esteiden luo tai roiskia vettä maahan kylvämiensä kasvien päälle, jolloin nämä kasvavat täyteen mittaansa.

Tällä kerralla ei pelaamiseen tarvita epäloogista Wiimoten vatkausta. Noin kymmenen euron hintainen latauspeli pystyy nimittäin siihen, mihin monet 60 euron pelit eivät — loogiseen, tarkkaan ja hauskaan ohjaukseen. Loppupuolella opittavat ohjaustyylit (kuten tärkeä pyörre) vaativat kuitenkin opettelua, ja näin LostWindsin vaikeusaste pysyy mielenkiintoisena. Kaikki tämä ilman hammasten kiristystä, kunhan vain Wiin ohjainasetukset ovat kunnossa.

Kaksiulotteinen maailma säilyy alusta loppuun yhtä tyylikkäänä. Toisin kuin esimerkiksi toisessa WiiWare-tasohyppelyssä, Toki Torissa, LostWindsissa ruutu zoomautuu tapahtumista riippuen kauemmaksi tai lähemmäksi. Hahmogalleria voisi olla vieläkin kirjavampi, mutta onneksi peliin ei ole ahdettu mitään turhaa mukaan.

Etukäteen Brabenin vihjaisema kolmen tunnin kesto on varmasti aika lähellä keskivertoa, eikä tämä tieto ole kaikkia miellyttänyt. Arvostelijalla hurahti aikaa vähintään tunnin enemmän (tarkkaa aikaa ei ole tiedossa, sillä peli näytti laskevan käytettyyn tuntimäärään mukaan tauotkin) ja kerättävää jäi vielä läpipeluun jälkeen.  LostWinds kannattaa ottaa haltuun mahdollisimman yhtenäisissä pelisessioissa — allekirjoittaneella kun muutaman päivän tauko aiheutti tärkeiden kohteiden sijainnin unohtumisen. Kartta ei kuulu pelin ominaisuuksiin, joten pelaaja on omien suunnistustaitojensa varassa. 

Parempi puolisko kutsuu LostWindsiä "hihhulipeliksi". Ehkä sen aiheuttaa pelin grafiikan ja musiikin luoma tunnelma tai sitten arvostelijan kasvoille syntynyt hurmoksellinen hymy.