NHL 2K9

2K Gamesin jääkiekkosarja elää erityisen vaikeita aikoja. Electronic Arts onnistui vuoden 2006 uudistuksillaan runttaamaan kilpailijansa pahasti laitaa vasten, kun EA:n sarja on ollut siitä lähtien kaksikosta sekä laadullisesti että myynnillisesti onnistuneempi teos. Tänä vuonna 2K Games pyrkii paikkaamaan tilannetta passaamalla kiekkopelinsä kehitysvastuun Visual Conceptsille. Studio on tarttunut haasteeseen viemällä sarjaa helposti lähestyttävämpään suuntaan, mutta lopputulos ei oikein onnistu vakuuttamaan.

Sahaan laitaa

NHL 2K9 antaa sekavan ensivaikutelman, kun ruudulle lykätään erikoisen räikeä valikkokokonaisuus. Varsinainen sisältö on sitä tuttua kauraa: useita kausia kattava Franchise, yksittäiset kaudet, näytösottelut sekä hieman erikoisemmat minikaukaloissa pelattavat mittelöt. Franchise-tilassa pelaaja huolehtii tavalliseen tapaan matsien ohella pelaajaneuvotteluista ja muusta pienimuotoisesta manageroinnista. Pelimuodossa riittää syvyyttä siitä innostuville, mutta toisaalta se ei sisällä ihmeellisiä innovaatioita, ellei kasvavia playoff-partoja siihen luokkaan lasketa. Joukkueiden puolella ylimääräisten liigalisenssien puutetta paikataan tarjoamalla pelattavaksi useita klassikkotiimejä, mutta ne on maajoukkueiden tapaan täytetty geneerisesti nimetyillä kiekkotähdillä.

Pelikentälle siirryttäessä presentaatio yllättää positiivisesti. Ennen kiekkoilijoiden esiinmarssia fiilistä nostetaan heijastamalla jäälle seuran oma hehkutusmontaasi. Pelaajien astellessa kaukaloon ja kiekon pudotessa jäähän fiilis pysyy vielä korkealla. Luistelu näyttää hieman kankealta, mutta muuten animaatiot pysyvät uskottavina. Taklauksissa pelaajat rojahtelevat realistisesti muhkeiden tehosteiden saattelemana. Erityisen vakuuttavaa on maalivahtityöskentely. Kaukana pysyttelevä kuvakulma piilottaa hyvin pelin pahimmat visuaaliset epäkohdat suttuisia tekstuureja ja räikeitä sahalaitoja lukuun ottamatta. Lähikuvissa silmille hyppäävät surkeat pelaajamallit, jotka eivät vastaa esikuviaan kasvoiltaan saati sitten ruumiinrakenteeltaan. Kun virheet kerran huomaa, ei niitä enää voi olla näkemättä. Ruudunpäivitys pysyy sentään tasaisena tilanteista riippumatta.

Tuuletusanimaatioissa on jonkinlaista dynaamisuutta, mutta turhan usein pelaaja jää yksin nostelemaan käsiään kaukalon kulmaukseen. Selostajat analysoivat tapahtumia tarkasti ja asiallisesti, mutta miesten äänensävy kuulostaa ärsyttävän teennäiseltä. Uusintoja näytetään matsin aikana vain maaleista ja jäähyistä, kun muut kohokohdat voi katsastaa ottelun jälkeen valikoista. Ratkaisu toimii yllättävin hyvin, sillä näin voi halutessaan katsella parhaat palat vain tietyiltä pelaajilta. Uusinnoista voi lisäksi leikellä oman lyhyen montaasin, jonka saa siirrettyä verkkoon muiden ihailtavaksi. Pienellä kehittämisellä ominaisuudesta voisi saada erittäin kätevän.

Kiekoton mies on eri mies

Kaksijakoisuus jatkuu pelattavuudessa. Oletusasetuksilla kiekkoilijat suihkivat menemään kuin doupattu Antti Pihlström konsanaan. Supernopeassa toiminnassa silmittömästä taklaamisesta tulee ylivoimaisesti paras puolustusmetodi, mikä ei tietenkään vastaa todellisuutta. Visual Concepts on vääntänyt säätöruuvit oletuksena reippaasti arcaden puolelle. Kehittäjät ovat onneksi muistaneet jättää pelaajalle mukavasti tilaa, joten asetuksia säätämällä kenttätapahtumista saa vauhdiltaan siedettävät, jopa ylirealistisen hitaat. Samalla myös puolustuspeliin tulee tolkkua, kun kiekkoa pökitään pääsääntöisesti mailalla eikä miestä miehellä. Säätämisen avulla on kuitenkin erittäin vaikea löytää sitä oikeaa asetuskokonaisuutta, kun pelissä mättää aina jokin.

NHL 2K9:n pelillisesti vahvin osa-alue on onnistunut fysiikanmallinnus, joka näkyy erinomaisesti pelaajien välisessä vuorovaikutuksessa. Myös kiekko käyttäytyy uskottavasti maalinedustatilanteissa, joten niin hyökkääjän kuin puolustajankin kannattaa olla tarkkana riparien kanssa. Maalivahdit imevät kiekkoa maagisesti suojuksiinsa harvoin, joten irtokiekoista tarjoutuu makeita maalipaikkoja.

Kontrolleista pelaajalle annetaan oletuksena ikivanha malli, jossa oikealla tatilla ainoastaan kikkaillaan ylimääräisiä. EA:n taitotikkuvallankumoukseen ihastuneet voivat onneksi valita myös niin kutsutun Pro Stick Evolutionin, joka vastaa käytännössä kilpailijan oletusasetuksia. Tatilla vehtaaminen vaatii kankeutensa takia pienoista totuttelua, eivätkä laukaukset lähde tarpeeksi napakasti. Osittain tästä johtuen maalit tehdään NHL 2K9:ssä pääasiassa yksinkertaisilla ratkaisuilla – myös läpiajotilanteista. Kolmas ohjausmalli yhdistelee ääripäät yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta jäljelle jää edelleen kontrollien ahdistavin piirre eli erillinen kiihdytysnappi, jollaista ei todellakaan enää nykypeleissä kaivata. Peukalolleni riittää muutenkin tekemistä.

Kaamea tikkukapula

NHL 2K9:n pelaaminen yksin tuntuu turhan usein samalta kuin baarissa selvin päin hengaileminen perjantai-iltana, eikä vähiten tunnelmaa latistavan presentaation takia. Tekoäly pelaa lisäksi perustyhmää kiekkoa, jonka takia matsit äityvät masentavaksi puurtamiseksi. Moninpeli puolestaan onnistuu tarjoamaan hyviä hetkiä, jos pelaajien kemia toimii ja asetuksista päästään sopuun. Verkossa voi lätkiä niin yksittäisiä 1vs1-matseja, 12 pelaajan kaaosmittelöitä kuin liigojakin. Massiivisen pelaajamäärän ottelut kuulostavat houkuttelevilta, mutta seuranhakujärjestelmä löytää niitä yhtä usein kuin Suomi voittaa arvoturnauksista kultaa.

Yksinkertaisissa otteluissa nettikoodi pelittää sujuvasti, jos molemmat pelaajat ovat rapakon samalla puolella. Amerikkalaisten kanssa matsit kärsivät yleensä kovasta pätkimisestä, eikä yhteys kestä aina loppuun saakka. Käytettävyydessäkin olisi parannettavaa, sillä muun muassa ystävälistoja ei hyödynnetä kunnolla. Rankatuissa matseissa asetuksiin ei voi koskea lainkaan, joten Player Matchit ovat kiekkofaneille ainoa vaihtoehto. Ongelmista johtuen paras kokemus saadaan edelleen saman konsolin äärellä.

Henkilökohtaisesti haluaisin todella innostua NHL 2K9:n pelaamisesta, mutta varsinkin näin loppuvuodesta se ei vain luonnistu. Visual Conceptsin näkemys jääkiekosta onnistuu viihdyttämään, mutta lopulta kokemus jää varsin keskinkertaiseksi. Lajityyppi tuntuu elävän pienoista taitotikkukrapulaa EA:n uudistusryntäyksen jälkeen. 2K Gamesin puolella todellisia mullistuksia ei nähty tänäkään vuonna. Kun peliin lykätään sellaisia ominaisuuksia kuin playoff-parran kasvattaminen ja Zambonilla ajaminen, täytyy aidosti ihmetellä, keskittyvätkö kehittäjät oikeisiin asioihin. En todellakaan halua, että kiekkopelit jäävät jälleen kymmeneksi vuodeksi junnaamaan paikalleen. Sarjan fanit osaavat varmasti kuoria kaiken ikävän alta sen haluamansa kiekkokokemuksen, mutta muille nopein tie onneen löytynee EA:n loppuun asti sliipatun kaukalokahinan puolelta.