Spider-Man: Web of Shadows

Pahasti Activisionin rattaisiin pyörimään jäänyt Spiderman – kavereille ihan vain Hämis – on esiintynyt jo lukuisissa lisenssirykäisyissä, mutta oikeasti hyvät Spidey-sarjan pelit voidaan laskea yhden käden peukaloilla. Etenkin huikean huonon Spider-Man 3 the Movie -pelin jälkeen oikeastaan vähän jännitti: pystyisikö Treyarch alittamaan itsensä vielä pahemmin. Pettymys on suuri, sillä Spider-Man: Web of Shadows ei läjäytä kanveesiin kehnoudellaan. Itse asiassa kyseessä on vallan viihdyttävä peli, varsinkin sarjakuvan ystäville.

Varjoseittiä ja vanhoja kavereita

Spider-Man kuuluu Activisionin uuden julkaisupolitiikan mukaisiin vuosittaisiin rahastuspelisarjoihin. Tämänvuotisen Spider-Man: Web of Shadowsin markkinointitueksi ei saatu uutta elokuvaa, mutta Hämähäkkimies-sarjakuvissa ja yleensäkin Marvel-universumissa riistettävää löytyy. Koska Treyarchilla ei ollut tällä kerralla valmista tarinaa, on sellainen täytynyt kirjoittaa itse.

Kaikki alkaa kovin arkisesti: New York on kaaoksen vallassa, ja kilpailevat jengit tekevät kaupungin asukkaiden elämästä parhaansa mukaan mahdollisimman tukalaa. Hämis alkaa junailla ystävänsä Luke Cagen kanssa jonkinlaista laihaa sopua. Toisiaan turpaan mättävät jenginuoret eivät kuitenkaan ole pahinta, mitä New Yorkilla on tarjota. Vastustajaa alkaa ilmestyä Mustasta kissasta Daredevilin arkkivihollisena paremmin tunnetun Kingpinin kautta Venomiin, ja mittakaava laajenee pelin aikana pikku häiriköinnistä Harlemissa Manhattanin-laajuiseen maailmanloppuun.

Henkilökaartin ja käsikirjoituksen puolesta Web of Shadows on yhtä Marvel-fanin märkää päiväunta. Hahmoa lätkitään ruudulle välillä paremmin, välillä köykäisemmin perustein, ja järjestääpä yhdessä vaiheessa eräs supersuosittu Marvel-miekkonen Spideylle pikku tietovisaa tämän henkilökohtaisesta historiasta. Sarjakuvansa pintapuolisemmin lukenut joutuu turvautumaan silkkaan arvailuun.

Vaikka käsikirjoitusta ei voi nerokkaaksi haukkua, se luo riittävän tukevan viitekehyksen yhden supersankaripelin perustaksi. Sanailu on sopivan sukkelaa, jotta se ei aiheuta jatkuvaa nolostusta ja tarina on epäuskottava vain sellaiselle, jonka mielestä sarjakuvat ovat lapsellista ajanhukkaa eikä niitä pitäisi aikuisen miehen lukea.

Kompasteleva kiipijä

Asiansa ajavaa tarinaa tärkeämpi onnistuminen Web of Shadowsissa on paluu toimivaan ja hauskaan seittilentelyyn New Yorkin betoniviidakossa. Spider-Man 2:ssa suunnatonta riemua aiheuttanut vauhdikas liikkumistapa on saatu toteutettua yhtä toimivana tähän uusimpaan tuotokseen. Kattojen tasalla ja yläpuolella kiitäminen luonnistuu pienellä harjoittelulla. Parannustakin aiempien pelien ohjaukseen on onnistuttu tekemään: loikkaaminen seittikiikusta seinäjuoksuun on entistä helpompaa.

Valitettavasti kamera ei aina pysy mukana. Kiivaassa matalaliidossa kuvakulman kanssa ei ole ongelmia, mutta kiipeilyvaihdetta silmään iskettäessä niitä syntyy. Välillä pelaaja kuvittelee kipittävänsä kovaa vauhtia räystästä kohti vain törmätäkseen asfalttiin, koska huomaamattoman 180 asteen käännöksen tehnyt kamera antoi ymmärtää nenän osoittavan taivaaseen. Vielä kiusallisempia tilanteita syntyy katseen lukittuessa vahingossa tai tarkoituksella johonkin vastustajaan, joka saattaa lymytä yhtä hyvin metrin tai kahden korttelin päässä.

Suppeamman skaalan puuhamaa

Jo jonkin aikaa Hämis-pelit on voinut kiteyttää kolmeen sanaan: Grand Theft Spider-Man. Trikoisiin verhoutunut Peter Parker viipottaa ympäri kotikaupunkiaan suorittamassa kavereiden ja tuttujen antamia tehtäviä, keräten samalla sinne tänne ripoteltuja Hämis-merkkejä, torjuen katuväkivaltaa ja pelastaen loukkaantuneita kaduntallaajia. Sapluunaan ei ole kauheammin kajottu, mutta tarinatehtävät tuntuvat olevan aiempaa tappelupitoisempia. Sivutehtävistä ovat kokonaan kadonneet valokuvaus ja pizzan kuljetus, mikä yksipuolistaa harrastusmahdollisuuksia.

Taisteluun panostaminen näkyy myös Hämiksen kehittymisessä. Vielä Spider-Man 2:ssa päähenkilön kykyjä sai kehittää tehtävistä saatavilla pisteillä, eli pelaaja sai valita, haluaako investoida liikkumiseen vai taistelutaitoihin. Nyt pisteillä saa ostaa vain uusia hyökkäysliikkeitä. Nämäkin ovat sikäli turhia, että tappeluissa pärjää ihan vain hakkaamalla X-nappia. Näön vuoksi voi yrittää jotain monimutkaisempaakin, mutta menestykseen hienostelulla ei ole pahemmin vaikutusta.

Jos ohittaa kaiken oheistoiminnan, voi tarinan pelata läpi alle kymmenessä tunnissa, mutta pidemmälle edettäessä alkaa peli toistaa itseään. Vaikeustaso heittelee äärimmäisen helposta jonkin verran kinkkiseen, ikimuistettavia hetkiä Web of Shadows ei tarjoile, mitä nyt loppupään reaktionapinpaineluosuus on yksi rasittavimmista lajissaan.

Sunnannäyttäjä hukassa

Vaikka Web of Shadowsilla ei olekaan ollut elokuvan ensi-iltaa aikataulua sanelemassa, haisee se pahasti kiirehdityltä. Tämä näkyy sekä joissain suunnitteluratkaisuissa että ihan teknisinä ongelmina. Ensinnäkin pelissä on selkeitä bugeja: ainakin kerran konsolin jumiutuminen pakoitti vierailemaan virtanapin luona. Myös grafiikkaongelmia esiintyy siellä täällä. Pelin loppuvaiheilla taas ruudulle piirretään sellainen määrä tavaraa kerrallaan, että päivitysnopeus tipahtaa yksinumeroisiin lukuihin. Eikä tämä ole edes pahinta, sillä grafiikkamoottorin kuorma tuntuu olevan niin raskas, että edes ohjauskomennot eivät pääse perille asti.

Ajatuksen katkeaminen suunnitteluvaiheessa taas ilmenee karttanäytön puutteellisuutena. Aktiiviset kohteet on kyllä piirretty todella suuren mittakaavan karttaan, mutta mistään ei voi päätellä, mihin suuntaan Spidey katsoo, ja mihin suuntaan kannattaisi spurtata päästäkseen kohteen luokse. Minkäänlaisia kiintopisteitä ei kartalle voi lätkiä, joten se on lopulta yhtä hyödyllinen kuin suunnistuskartta ilman kompassia.

Onneksi Spider-Man sentään edes näyttää ihan kivalta, vaikka ohikulkijat osaavatkin tehdä vain jompaakumpaa kahdesta asiasta: taputtaa tai juosta pakoon. Ääninäyttely on puisevaa ja musiikki yksitoikkoista. Teknisesti Web of Shadows ei siis riko rajoja, vaikkei se mikään pohjanoteerauskaan ole.

Kaiken kaikkiaan Spider-Man: Web of Shadowsista jää enemmän hyvä kuin paha maku suuhun. Kauneusvirheistään huolimatta lopputuloksessa ei ole niinkään pakollisen vuosirahastuksen kalseutta kuin aitojen Marvel-fanien toisille Marvel-faneille tekemän viihdepläjäyksen tunnetta. Osaavissa käsissä tästä olisi voinut tulla oikeasti hyvä peli, mutta tällaisenaankin Web of Shadows tekee varauksen siitä hyvien pelien laskentaan käytetyn käden etusormesta. Seuraavan leffan ilmestymisen aikoihin tullee keskisormellekin tarvetta, mutta murehditaan siitä silloin.