Testissä Killzone 3:n kampanja

Killzone 2 julkaistiin pitkähkön odotuksen päätteeksi alkuvuodesta 2009. Odotus oli monilla kova, ja niin oli pelikin. Guerrilla Gamesin räiskintä löi laudalta konsolikollegansa visuaalisuudellaan, mutta muut osa-alueet eivät miellyttäneet kaikkia. Kontrolleja moitittiin hitaiksi ja suorastaan kömpelöiksi, tarinaa puolestaan turhanpäiväiseksi. Sarjan kolmannessa osassa hollantilaiskehittäjät onnistuvat paikkaamaan ohjauksen ja tekemään toiminnasta entistäkin näyttävämpää, mutta kampanjan runko jää edelleen rahtusen ontoksi.

Rivit rakoilevat

Killzone 3:n kampanja jatkaa käytännössä suoraan edeltäjänsä lopusta. ISA-joukot joutuivat tajuamaan Helghanille hyökättyään, ettei luvassa olisi nopeaa voittoa. Helghastit pistivät kampoihin viimeiseen mieheen saakka. He olivat valmiita jopa lakaisemaan kaupunkinsa maan tasalle ydinpommeilla, mikäli tilanne sitä vaati. Näinpä sotaa voidaan jatkaa vielä ainakin sarjan kolmannen osan verran. Pelaaja ohjaa edelleen Tomas ”Sev” Sevchenkoa, joka taistelee edelleen riemukkaiden tovereidensa kanssa Helghanin pinnalla. Kirosanat ovat vähentyneet, mutta verta ja räjähdyksiä piisaa vähintäänkin entiseen malliin.

ISA-joukkojen ohella kampanjassa seurataan sodan toista osapuolta eli tuttavallisemmin avaruusnatseja. Helghastien sotilasjohdossa käydään valtataistelua, joka tuo kaivattua väriä tarinaan. Viiksekkäät, parrakkaat ja ennen kaikkea karismaattiset komistukset riitelevät tunteella ja paatoksella mainioiden ääninäyttelijöiden tulkitsemana. Myös ISA:n leirissä riidellään, mutta vastapainoksi taistelutovereiden puolella nähdään vain tylsän latteita rivimiehiä, jotka eivät yksinkertaisesti suostu tottelemaan toistensa käskyjä. Harmillisesti helghastien osalta kerrottu tarina ja varsinaiset pelitapahtumat eivät risteä tarpeeksi vahvasti, joten kerronnallinen kokonaisuus jää kovin kaksijakoiseksi.

Tarinan välittämiseen käytetään tuhdisti toinen toistaan näyttävämpiä välivideoita. Paikoin ne tuntuvat melkoisen turhilta ja tunkeilevilta, kun taas toisinaan pelaaja haluaisi itse olla suorittamassa eeppisiä takaa-ajoja tai mättämässä vihulaisia villisti turpaan. Välinäytösten määrälle löytynee käytännöllinen perustelu: pelissä ei ole lainkaan lataustaukoja, vaan ne piilotetaan ovelasti kulissien taakse.

Tiukempaa kontrollia

Killzone 3 kompastelee ehkä tarinan puolella, mutta juoksuhaudoissa peli on elementissään. Viimeisen päälle viritetty audiovisuaalinen anti takaa, että sotimisessa piisaa tunnelmaa. Sotilaallisen jylhät rynkyt räkyttävät niin kuin pitää, eivätkä osuma-animaatiot jätä arvailun varaa, vaikka vihollisiin kiitettävästi lyijyä saakin tunkea. Asevalikoimaan on tuotu lähinnä muutamia uusia tuttavuuksia ja tehty joitakin päivityksiä, mutta muuten mennään vanhoilla opeilla. Joku saattaisi jopa väittää arsenaalia ja viholliskavalkaadia mielikuvituksettomiksi muutamia erikoisuuksia lukuun ottamatta. Panospuutteesta ei ainakaan tarvitse kärsiä, joten suosikkipyssyään pääsee käyttämään periaatteessa aina sellaisen löytäessään – mikäs sen mallikkaampaa, kun ampumisesta on tehty niin mielekästä.

Pelin kontrollit on tuotu aikaisempaa lähemmäksi nykypäivän standardeja, vaikka tuntuma edelleen aavistuksen omaperäinen onkin. Kampanjassa räiskimistä helpotetaan ronskilla tähtäysavustuksella, mutta vihollisilta armoa ei heru. Helghanin vahvimmat ja urheimmat taistelevat miellyttävän aggressiivisesti, pakottaen pelaajan etenemään harkitusti ja sykkimään suojasta toiseen. Viimeistään tiuhaan lentelevät kranaatit pistävät vaihtamaan tuliasemaa tasaisin väliajoin. Toisaalta vihulaiset väistelevät myös yllättävän ärhäkkäästi ISA:n poikien kranaatteja. Suojautumismekaniikka toimii yhtä mainiosti kuin edellisessä osassa, ellei jopa aavistuksen paremmin tiukempien kontrollien ansiosta. Uudet veriset lopetusliikkeet sen sijaan jäävät melkoiseksi kuriositeetiksi kampanjassa ja jättävät toisinaan pelaajan lähinnä ihmettelemään, miksei se animaatio aktivoitunutkaan.

Guerrilla on pyrkinyt piristämään kampanjaa entistä enemmän erilaisilla ajoneuvokohtauksilla. Tavoitteessa onnistutaan vaihtelevasti. Parhaimmillaan pätkät ovat todella näyttäviä ja vauhdikkaita. Toisaalta pelillinen anti jää varsin laihaksi, kun pelaaja etenee pahimmillaan raiteilla ja pelaamisesta selviää näpyttämällä kahta nappia ja veivaamalla tattia. Myös räiskintäosuuksiin saadaan lisää vaihtelua niin ympäristöjen kuin tapahtumienkin osalta. Yksi kampanjan tehtävistä koostuu pääosin hiljaisesta etenemisestä kasvuston suojissa. Pelaajaa ei suinkaan pakoteta olemaan ampumatta, mutta sopivat reitit on pedattu suorastaan naurettavan selkeästi. Parhaiten kampanjan uusista tuulista jää mieleen rakettireppu, johon kiinnitetty konekivääri pistää paatuneimmankin helghastin tanssimaan luotibalettia.

Yksin ei pidä sun taisteleman

Taistelukentällä piisaa vihollisia, mutta onneksi siellä ei tarvitse kulkea yksin. Guerrilla on vihdoinkin saanut lisättyä peliinsä yhteistyötilan, joskin se toimii vain kahdella pelaajalla ja jaetulla ruudulla. Toverinsa rinnalla taisteleminen tuo pelaamiseen oitis lisää fiilistä. Pelaaminen helpottuu aavistuksen, kun pelaajat voivat nostaa kaatuneen kaverinsa maasta ja tulivoimaa piisaa kaksinkertaisesti. Toisaalta viholliset näyttäisivät kestävän aavistuksen enemmän osumaa yhteistyötilassa. Kenttäsuunnittelu antaa toisinaan tilaa taktisille liikkeille, mutta avoimuutta voisi olla enemmänkin. Kyllähän se naurattaa ja laulattaa, kun antaa kaverin puskea juoksuhaudassa eteenpäin ja huolehtii itse yläkerran puhtaanapidosta. Tätä Killzonen kampanja on kaivannutkin.

Kampanjan vaikeustason nostaminen ei ainoastaan tee Sevistä ja kumppaneista entistä alttiimpia lyijymyrkytykselle, vaan myös viholliset oppivat uusia temppuja. Helghanit saattavat esimerkiksi vetää maihin ja tulittaa makuultaan. Suojien käyttäminen mokomilta sujuu muutenkin enemmän kuin tarpeeksi hyvin. Yksinpelaajille saattaa korkeammilla vaikeustasoilla tulla aihetta lääkityksen tarkistamiseen. Suurimman osan ajasta pelaajan rinnalla vauhkoaa vanha tuttu Rico Velasquez, joka osaa tällä kertaa nostaa osumista kaatuneen pelaajan takaisin taisteluun. Kaverilla eivät kuitenkaan ole niin sanotusti kaikki Ismot kasinolla, sillä erityisesti yhteistyötilassa kersantti keskittyy enemmän huutelemiseen kuin nostelemiseen. Muitakin ISA-sotureita kentällä liikkuu parhaimmillaan yli kymmenen, mutta varsinainen viholliskohteiden eliminoiminen ja eteneminen jäävät enimmäkseen pelaajan kontolle.

Suoraan kolmannesta ulottuvuudesta

Killzone 3 saa luvan toimia Sonyn teknologisena lippulaivana muutenkin kuin pelkän perinteisen visuaalisen tykityksen osalta. Paljon puhuttuun 3D-kuvaan päästiin ottamaan tuntumaa rajoitetummin, sillä sitä ei luonnollisesti tueta jaetun ruudun yhteistyötilassa. Välivideoissa syvyysvaikutelma toimii mainiosti, mutta pelitapahtumien aikana se vaatii totuttelemista, eikä tehoste ole aivan yhtä onnistunut. Aseen liikkeet ja latausanimaatiot näyttävät silti herkullisilta. Vähemmälle testaamiselle jäi myös pelin Move-tuki, joka tarjoaa mielenkiintoisesti erilaisen tavan pelata samaa räiskintäpeliä. Liikkeentunnistukselle piisaa säädettäviä asetuksia, joten kokeneemmat movettajat ovat varmasti pienen viritysruljanssin jälkeen kuin kotonaan.

Kokonaisuudessaan Killzone 3 jättää suuhun makean jälkimaun. Kampanja tarjoaa kuudesta kahdeksaan tuntia tasaisen tiukkaa tykitystä, mutta matkalle ei oikein satu yksittäisiä huippuhetkiä. Tarina ei missään vaiheessa onnistu nousemaan taistelun jylyn yläpuolelle. Mollivoittoinen lopetus hämmentää hieman jatkamalla pelisarjan synkähköä linjaa. Kun kampanjan kylkeen lyödään vielä betan perusteella mainio moninpeli, on luvassa hyvä räiskintäpaketti.

Podcast

Artikkelimuotoisen katsauksen ohella KonsoliFINin toimitus pui peliä myös podcastin merkeissä. Tuhdin erikoisjakson voi käydä kuuntelemassa ja lataamassa kolmesta paikasta:

• iTunes
• KonsoliFIN Media
• RSS-syöte

Killzone 3 -spesiaalin sisältö:

Palautetta voi laittaa foorumille tai sähköpostilla osoitteeseen podcast(at)konsolifin.net. Kilpailun osallistumisaika päättyy 21.2. klo 20:00.