Red Faction: Armageddon

Pienen punaisen planeetan muokkaustyöt jatkuvat Red Faction -sarjan uusimmassa osassa Armageddon. Vallankumouksen toisen perään kestäneet Marsin asukkaat saavat kokea politiikan jäävän toiseksi, kun pelin päähenkilö Darius Mason päästää vahingossa vapaaksi planeetan sisuksissa levänneet alkuperäiskansalaiset. Uskollisen tuhoarsenaalinsa kera Mason joutuu korjaamaan virheensä ja siinä sivussa lanaamaan puolet planeetan vielä pystyssä olevista rakennuksista.

Marsin ikioma Puuha-Pete

Sarjan edellinen osa Red Faction: Guerrilla siirsi kuvakulman ensimmäisestä persoonasta kolmanteen, ja sama olan takaa vilkuilu jatkuu myös Armageddonissa. Saagan neljäsosa poikkeaa sen sijaan rakenteessa. Laajojen ulkoalueiden sijaan peli palaa putkijuoksuperinteisiin. Turhan tutuksi käyvät luolat ja tutkimuslaboratoriot eivät tarjoa silmäkarkkia mutta tyydyttävät sisäisen sabotöörin. Paranneltu Geo-Mod 2.5 -moottori kylvää entistä vakuuttavammin tuhoa mutta ainoastaan rakennuksiin ja irtaimistoon. Moottorin potentiaalia ei tosin hyödynnetä, sillä innovatiivisuuden sijaan tuho alistetaan vain kosmeettiseksi kuorrutukseksi.

Erilaisia remonttivälineitä on noin kymmenkunta. Perinteisten räjähteiden ohella mielenkiintoisemmaksi nousevat materian häivyttävät plasma-aseet sekä lähinnä leikkisäksi työkaluksi suunniteltu magneettiase. Jälkimmäinen toimii vieterin tavoin. Kohteeseen A ammutun laukauksen jälkeen suunnataan ase haluttuun paikkaan B, jolloin piste A lähtee suorinta reittiä kohti B:tä. Tussareiden lisäksi Mason hallitsee kineettisiä voimia, jotka varsinkin tappiin päivitettyinä puhdistavat tienoon kaikesta turhasta. Samaisella laitteella päähenkilö pystyy myös korjaamaan kaiken tuhotun silmänräpäyksessä. Menoansa ei voi siis vahingossa ampua umpikujaan.

Kun ylenpalttinen tuhon kylventä poistetaan yhtälöstä, jää jäljelle hyvin keskinkertainen räiskintä. Vaikeimmillakin tasoilla peli on puuduttava ja ilmeetön läpijuoksu. Värittömissä maisemissa tapahtuvat taistelut toistavat samaa kaavaa, ja savun hälvennettyä huoneita joutuu usein entisöimään päästäkseen taas eteenpäin. Tapettavat viholliset ovat joko kapinallisia tai ötököitä, jotka poikkeavat ensin mainituista roikkumalla seinillä. Vaihtelevuutta tarjontaan tuodaan ainoastaan kestävämmillä ja tappavammilla möröillä. Jalkatyötä rytmitetään paikoitellen ajo-osuuksilla, jossa mittasuhteita on vain hieman suurennettu.

Punainen on taivas, punaiset on vuorensa sen

Visuaaliselta anniltaan Red Faction: Armageddon ei häikäise. Tylsä kenttäsuunnittelu ei jää mieleen, mikä saa vaatimattoman ulkoasun tuntumaan entistä aneemisemmalta. Tästä huolimatta ruudunpäivityksessä on notkahduksia etenkin suurempien remonttitöiden aikana. Äänimaailma ei suoriudu sen paremmin. Mitäänsanomattomat tussahdukset ja tehosteet kaikuvat kuuroille korville. Varsinkin rakennusten sortumiseen olisi kaivannut kunnollista presenssiä, sillä nykymallissa materiaalit tuntuvat tehdyn pahvista.

Kampanjan pariin voi palata uusintakierrokselle, jolloin varusteet ja päivitykset säilyvät matkassa. Lisäkivana mukaan saa uuden aseen: värikkään yksisarvisen, joka pieree sateenkaaria. Huvittavuudestaan huolimatta nelijalkainen tuhonkylväjä on vain kopio plasma-aseesta. Kilpailullinen verkkopeli on jätetty suosiolla pois. Yhteisöä kaipaavat saavat purkaa aggressionsa Invasion-pelimuodossa, jossa maksimissaan neljän pelaajan voimin puolustaudutaan alati kovenevia vihollisaaltoja vastaan. Pelinsä uutena tai Storesta ostaneet käyttäjät saavat Ruin-bonustilan, jossa tarkoituksena on tuhota mahdollisimman paljon irtaimistoa aikarajan puitteissa.

Red Faction: Armageddon luottaa moottorinsa tuhovoimaan mutta tuntuu unohtaneen ominaisuuden olevan jo muissakin peleistä. Pelkäksi silmäniloksi jäävä romutus ei peitä taustalla rullaavaa keskinkertaista räiskintää, joka on ohi parissa illassa.