Dark Souls

Viime vuonna ilmestynyt PlayStation-yksinoikeus Demon’s Souls niitti pelaajien hahmojen lisäksi mainetta. Taidolla viimeistelty toimintaroolipeli tarjosi tunnelmaa, haastetta, kuolemia ja pelattavuutta lukemattomiksi tunneiksi, eikä vastaavaa hurmosta oltu koettu sitten Diablo 2:n. Pelin taituroinut From Software palaa rikospaikalle entistä pirullisempana henkisellä jatko-osallaan Dark Souls. Tällä kertaa molemmille alustoille.

Tunne pelkosi

Dark Souls on monin osin edeltäjänsä kaltainen kokemus: anteeksiantamaton mutta reilu. Pelaaja syöstään kolkkoon maailmaan yksin ja kylmissään. Pohjustus jätetään tarkoituksella etäiseksi. Vankityrmästä avautuva maailma todella jää vieraaksi, eikä pelaajalla ole muuta mahdollisuutta kuin kerätä rohkeus ja matkata eteenpäin kohti tuntematonta. Oppi tulee kantapään kautta. Elo on hetkellistä, kuolema elämän todellinen opettaja.

Epämääräiseksi jäävää maailmaa ei kannata pelätä. Dark Souls on niitä harvoja pelejä, joissa epämääräisyydestä luodaan voimavara, ei heikkous. Peli ei anna minkäänlaisia vihjailuja tulevasta, edes juonellisesti, minkä vuoksi jokainen askel on samalla askel syvemmälle tuntemattomaan. Tuntematon ympäristö myös tuntuu siltä, pelottavalta. Kaiken alla sykkii silti rikas mytologia, mikä syöpyy alitajuntaan kuin varkain.

Keskiaikainen fantasiamaailma kuvataan lohduttomana, vailla lämpöä. Samaa teemaa hyödynnetään myös rakenteellisesti. Dark Souls käyttää välietappijärjestelmää, jossa kokkoja sytyttämällä sidotaan pelitilanne kyseiseen turvasatamaan. Loimun hennossa lämmössä pelaaja on suojassa kaikelta, ja kuollessaan hahmo syntyy sen juurelle. Kokot toimivat myös tukipisteinä, joissa voi päivittää hahmonsa, korjata ja parantaa varusteensa sekä muuttua ihmiseksi. Jälkimmäiseen vaaditaan ihmisyyttä, jolla pystyy myös parantamaan kokon tehoja. Jokainen hengähdys notskin ääressä palauttaa pelimaailman ennalleen vihollisista, joten todellista turvaa peli ei tarjoa edes lämpimillään.

Opi ympäristösi

Synkän ulkokuoren alla jyllää todella monipuolinen toimintaroolipeli. Dark Souls petraa edeltäjästään lisäämällä varusteita, vihollisia ja taikoja. Siitä huolimatta ylimääräistä kerättävää soisi olla vielä enemmän. Jokaisen aseen, suojan ja loitsun voi päivittää monin eri tavoin ja kriteerein, mutta uniikkeja esineitä on edelleen vain kourallinen. Monipuolisuus näkyykin ennen kaikkea erinomaisessa pelimekaniikassa. Aseet eivät poikkea toisistaan vain näöllisesti vaan myös konkreettisesti. Valtava tappara osuu kohteen sijasta kattoon ahtaissa tiloissa, joissa keihäs puolestaan seivästää useamman vihollisen kerralla. Hyökkäysanimaatiot vaihtelevat sen mukaan, käyttääkö asetta yhdellä vai kahdella kädellä, kilven tai toisen aseen kanssa. Erilaisia kombinaatioita ja täten mieluisia pelityylejä löytyy lukematon määrä.

Dark Souls hyödyntää taitonsa myös kenttä- ja vihollissuunnittelussa. Valtavan laaja maailma on heti vapaasti tutkittavissa. Juoni antaa ympäripyöreästi suunnan eteenpäin, mutta reitti määränpäähän on täysin pelaajan itsensä päätettävissä. Tietyt paikat ovat vaikeampia kuin muut, joskaan eivät täysin mahdottomia. Pääosin vaihtelevat alueet tarjoavat vain laajan kirjon erilaisia pelityylejä. Viimeisen parin tunnin aikana opitut taktiikat eivät välttämättä päde enää astuttua synkkään metsään, jota kansoittavat kokonaan uudenlaiset tuttavuudet. Monipuolisuudella jatkuvasti hämmästyttävä kenttäsuunnittelu hyödyntää vakuuttavasti koko kolmiulotteista tilaa. Useampikerroksiset ratkaisut tarjoavat yhtäältä tutkittavaa ja vaaroja, mikä tuo pelaamiseen täysin omanlaisen ulottuvuuden: pelontäyteisen löytöretkeilyn, jossa kulman takana voi odottaa varma kuolema tai oikotie pelastavalle kokolle.

Vaihtelevuus yltää vihollisiin saakka. Pelkän muuttuvan ulkonäön sijaan uudet tuttavuudet ovat aidosti erilaisia. Jo perusvastuksista löytyy kirjavuutta, sillä samat otukset saattavat käydä kimppuun soihduin, tikarein tai keihäin, jolloin myös heidän hyökkäysanimaatio muuttuu pelimekaniikan tavoin. Huppupäiset vitsauskyläläiset ampuvat myrkytettyjä nuolia pimennosta, entit sulautuvat ympäristöön ja järkälemäiset peikot pystyvät litistämään sankaripoloisen yhdelle valtaisalla lyönnillä. Pelin upeat pomokohtaamiset ovat kokonaan oma lukunsa ja aina yhtä pärähdyttäviä kokemuksia ensimmäisellä kerralla. Jatkuva oppimiskäyrä pitää kokemuksen haastavana vielä kymmenien pelituntien jälkeen.

Luota itseesi

Dark Soulsin hahmonkehitys tapahtuu sielujen välityksellä. Pelaaja valitsee alussa haluamansa hahmoluokan, joka määrittää ainoastaan aloitustavarat ja -taidot. Peli ei aseta minkäänlaisia rajoituksia kehitykselle, vaan maagistaan voi tehdä lopulta vaikka täyspanssaria kantavan nuijamiehen. Vapaus on piristävä poikkeus tiukan rajoitetulle Dungeons & Dragons -mentaliteetille mutta syö osaltaan hivenen uudelleenpeluuarvoa. Sieluja saa tappamalla vihollisia ja löytämällä maastosta. Pelimaailman yleisenä valuuttana niiden avulla päivitetään ja korjataan myös varusteita sekä ostetaan kauppiailta tavaroita. Henkistä pääomaa ei ole koskaan liikaa, mikä korostuu pelin veikeimmällä ominaisuudella: kuollessaan pelaajan kaikki sielut jäävät ruumiin luo. Mikäli hahmon onnistuu tapattamaan toistamiseen, voi ensimmäiselle keolle sanoa hyvästit. Muistutuksen vuoksi kuollessa kaikki maailman viholliset pomovastuksia lukuun ottamatta syntyvät uudestaan alueelle.

Demon’s Souls esitteli ruumiin ja sielun. Dark Soulsissa sama asia hoidetaan elävänä ja kuolleena, joskaan ei aivan niin nihilistisesti kuin esiosassa. Muutos näiden kahden muodon välillä tapahtuu ihmisyyden avulla. Ihmisyys on keräilytavaraa, jolla pystyy elävien kirjoihin pääsyn lisäksi parantamaan muun muassa tiettyjen aseiden tehoa, lisätä vihollisilta putoavien tavaroiden mahdollisuutta ja nostaa vastustuskykyä pelin ärsyttävintä riesaa (kirous, joka puolittaa pelaajan elinvoiman) vastaan. Sielujen lailla käytetty ihmisyys jää hahmon kuoltua ruumiin luo ja on menetettävissä pysyvästi. Lämminverinen sankari pystyy myös kutsumaan avukseen muita pelaajia, mutta voi joutua samalla näiden uhriksi. Demon’s Soulsissa debytoinut omaperäinen verkkopeli on siirretty vain pienin muutoksin sisarteokseen. Tunnelmallinen lisä näkyy muiden pelaajien vaeltelevina haamuina, maahan kirjoitettuina viesteinä sekä veriläikkinä, joita koskettamalla pystyy seuraamaan uhrin viimeisiä liikkeitä.

Dark Souls on kaikin osin edeltäjäänsä hiotumpi, monipuolisempi ja parempi. Se ei lopulta tarjoa juuri mitään uutta jo lähes täydelliseksi hiottuun konseptiin, mutta tarjoaa sen sijaan lisää haasteellista ja nautittavaa seikkailua armottomassa maailmassa. Visuaalinen tykitys näkyy tosin paikoin matelevassa ruudunpäivityksessä, mikä haittaa jo selviytymistä. Sarjan konkareille kyseessä on onneksi erinomainen jatkumo genren parhaimmistoon. Uusille tuttavuuksille kokemus on verrattavissa taivaalliseen väliintuloon – mikäli hermot vain kestävät.