Transformers: Fall of Cybertron

Viime vuosien Transformers-leffat eivät ole yltäneet elokuvahistorian merkkipaaluiksi, mutta niiden viihdearvoa ja taloudellista menestystä ei käy kiistäminen. Luonnonlain mukaisesti tuottavaa lehmää kannattaa lypsää, joten amerikkalainen pelifirma High Moon Studios on keskittynyt kehittämään samasta aiheesta pelejä kuin liukuhihnalta. Toissavuotinen War for Cybertron sai hyvän vastaanoton, mutta Michael Bayn ohjaamasta Transformers 3: Dark of the Moon -filmatisoinnista tehty peli olikin vastaavasti melkoinen pannukakku. Uusin julkaisu palaa onneksi omilla ehdoillaan takaisin Cybertronille, joten ainakin lähtökohdat ovat paremmat kuin edellisen osan kanssa.

Tuhoutuva planeetta

Transformers: Fall of Cybertron keskittyy nimensä mukaisesti robottiplaneetan viimeisiin hetkiin. Hasbron lelusarjan virallisessa kaanonissa liikutaan siis War for Cybertronin jälkimainingeissa suunnittelemassa Tellukselle lähtemistä. Vuosia raivonnut sota hyvien autobottien ja pahojen decepticonien välillä on vaatinut veronsa, eikä Cybertronista ole jäljellä kuin savuavia raunioita - sekä tietysti joukko raskaasti aseistettuja transformereita. Mekaaniset taistelijat tarjoavat pelille komeat edellytykset, eikä valmis tuotos onnistu pettämään. Suurimman eron geneerisiin räiskintöihin tuo hahmojen muodonmuutokset, sillä soturit voivat vaihtaa olomuotoaan autoksi, tankiksi, hävittäjäksi ja niin edelleen. Jokaisella robotilla on vain yksi kulkuneuvomuoto, mutta puutuminen ei ehdi iskeä tarinan pomppiessa jatkuvasti hahmosta toiseen. Juonikuvio ei keskity vain toiseen sodan osapuoleen, vaan se sitoo Cybertronin kohtalon hetket yhdeksi siistiksi paketiksi mahdollistaen samalla pelaamisen niin autoboteilla kuin decepticoneillakin. Ratkaisu on pelillisesti onnistunut, sillä tarina etenee jatkuvasti esitellen niin hyvien kuin pahojenkin transformereiden erikoisominaisuuksia ja näkökulmia.

13 tehtävää pitkä kampanja on miljööltään perinteistä harmautta rajattuine sotatantereineen. Alueet ovat enimmäkseen kohtuullisen kapeita putkia tai pieniä aukioita, mutta komeat maisemat onnistuvat parhaansa mukaan peittelemään tätä. Toinen syy miljöön huomaamattomuuteen on jatkuva räiskiminen, sillä hetkellistä hiippailukohtausta lukuun ottamatta eteneminen vaatii jokaisen vastaantulijan ampumisen. Onneksi ammusvarastojen kuluttaminen on transformaatioiden ansiosta piristävän erilaista kilpaileviin tuotoksiin nähden. Etenkin Starscreamilla pelatessa sulava vaihtelu robotin ja hävittäjän välillä toimii kuin junan vessa. Ajoneuvot tuovat piristävää vaihtelua toimintaan. Uudelleenpeluuarvoa ja vaihtelua tarjotaan aseen- sekä pienimuotoisen hahmonkehityksen muodossa. Matkan varrelta löytyvää valuuttaa voi hyödyntää pysyvästi paranevien ominaisuuksien ja asepäivitysten ohella hetkellistä helpotusta tuoviin varusteisiin, kuten lämpöhakeutuviin pommeihin. Ensimmäisellä läpipeluukerralla ei ole toivoakaan saada avattua kaikkia varustepäivityksiä, joten uutta koettavaa riittää ainakin toisen kierroksen verran.

Myös moninpeli on tarjolla kaikkein mielikuvituksettomimpien pelitilojen muodossa: pelattavissa on muun muassa tiimipohjaista deathmatchia, lipunryöstöä ja vihollisaaltojen torjumista. Onneksi yksinpelin suurin vahvuus on siirtynyt onnistuneesti verkkoon, sillä muodonmuutokset tuovat mukanaan lähes rajattoman määrän taktisia elementtejä. Jatkuva vaihtelu ajoneuvon ja robotin välillä viihdyttää vaatien jatkuvaa keskittymistä. Neljä eri hahmoluokkaa eroavat toisistaan niin selvästi, että kaikilla on viihdyttävän erilaista pelata. Jopa verkkopelaamista yleensä välttelevälle Transformers: Fall of Cybertronin nettipuoli osoittautui koukuttavaksi paketiksi, jonka pariin kelpaa palata uudelleenkin. Muutamat pelimuodot tosin kärsivät lievästä pelaajakadosta, mutta etenkin tiimiräiskinnässä pääsi sotimaan välittömästi. Toivottavasti uudetkin taistelijat löytävät tiensä palvelimille, sillä toiminta sanalla sanoen toimii niin yksin- kuin moninpelissäkin.

"I am... MEGATRON!"

Graafisesti peli on selvästi keskivertoa parempi, joskin robottien ulkoasu on hivenen turhan epätarkkaa. Hahmojen tunnistaminen ei myöskään ole aina erityisen helppo homma, sillä etenkin decepticonit näyttävät tummanharmaissa panssareissaan turhan samanlaisilta. Muutoin kaunis miljöö saa kliimaksinsa upeassa lopputaistelussa, joka on tämän konsolisukupolven näyttävimpiä kaksinkamppailuja. Loppuratkaisu ei täysin tyydytä, mutta se on yhdentekevää tuijottaessa lopun eeppisyyttä äimän käkenä. Pelattavien hahmojen ohella myös ruudunpäivitys paljastuu hetkittäin melkoiseksi transformeriksi. Suurimman osan ajasta ei tekniikasta kuitenkaan tarvitse murehtia, sillä jopa ääninäyttelijät hoitavat tonttinsa hyvin. Aseiden paukkumisessa on munaa, eikä soundipuoli ärsytä muutenkaan missään vaiheessa.

Transformers: Fall of Cybertron onnistuu yllättämään: vahvuuksiaan hyödyntävä paketti ei petä yhdelläkään osa-alueella. Tarina pitää yksinpelaajan otteessaan koko kymmentuntisen kampanjan ajan. Viihdyttävä moninpeli tarjoaa hupia vielä pitkäksi aikaa, jos vain palvelimilla riittää pelaajia myös tulevaisuudessa. Kerrostalon kokoisilla transformereilla sotiminen tarjoaa miehisen aihepiirinsä lisäksi komean kokonaisuuden. Täysiin pisteisiin ei Cybertronin romahtaminen ihan yllä, mutta perehtymisen arvoinen tuotos se on siitä huolimatta.