Batman: Arkham City Armoured Edition

Lepakkomiehen voidaan sanoa elävän tällä hetkellä jonkinlaista siirtymän ja odotustilan välistä vaihetta. Christopher Nolan sai kesällä arvostetun Yön ritari -trilogiansa päätökseen, eikä Rocksteady ole vielä ilmoittanut mahdollisesta paluustaan Arkham-sarjansa pariin. Onneksi kuitenkin viime vuoden lokakuussa PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle julkaistu Batman: Arkham City on saatu vihdoin myös Nintendon uutuuslaitteelle piristämään uusia seikkailuja odottavien tuskaa.

Yön ritari mä oon

Rocksteadyn Batman-saagan avanneessa Arkham Asylumissa onnistuttiin lähes kaikessa mahdollisessa. Nosteessa olleen Lepakkomiehen universumia laajalti hyödyntänyt teos tasapainotteli onnistuneesti erinomaisen käsikirjoituksen, tunnelmallisen miljöön sekä täydelliseksi hiotun pelattavuuden välillä. Harmillisesti sarjan avausteos jää edelleen Nintendon laitteilla pelaavien ulottumattomiin, mutta onneksi jatko-osa on laadullisesti vähintään yhtä erinomainen teos.

Salaperäinen tohtori Hugo Strange on saanut vastuulleen vankilaksi muutetun kaupunginosan, jossa rikolliset temmeltävät vapaasti. Batmanin todellisesta identiteetistä selvillä oleva Strange passittaa Bruce Waynen kiven sisään, mikä avaa pelaajalle koko laajan Arkham Cityn käyttöönsä. Reissun aikana pitäisi perehtyä vankilanjohtajan motiiveihin sekä väitteisiin Jokerin vakavasta sairaudesta. Hivenen alle kymmenen tunnin kampanjan aikana vastaan asettuvat kaikki tunnetuimmat vihollishahmot Jokerista Pingviiniin ja Ra's Al Ghulista Myrkkymurattiin. Hetkittäin tapahtumia alkaa olla liiaksikin asti, mutta vahva tarina koukuttaa alusta lähtien aina tajunnan räjäyttävään loppuhuipennukseen asti.

Suurin kiitos onnistuneesta tunnelmasta on annettava erinomaisille ääninäyttelijöille. Luke Skywalkerin roolistaan Tähtien sota -elokuvissa parhaiten tunnettu Mark Hamill virnuilee sairaalloisen Jokerin roolin tavalla, joka jättää jopa Oscar-voittaja Heath Ledgerin suorituksen kakkoseksi. Kevin Conroyn murinoita Yön ritarina tai viime vuosina ahkeraksi äityneen Nolan Northin suoritusta Pingviininä ei voi myöskään väheksyä. Dialogi on kauttaaltaan fiksua, vaikka Batmanin monologeissa on hetkittäin hienoista rautalangasta vääntämisen tuntua. Hahmojen väliset keskustelut ovat uskottavia, sillä viittaukset menneisiin tapahtumiin antavat ymmärtää universumin olevan tätä yksittäistä tarinaa suurempi. Vaikka muutamaan otteeseen viitataankin Arkham Asylumin tapahtumiin, eivät mielisairaalaan sijoittuneen seikkailun väliin jättäneet menetä todellisuudessa juuri mitään – paitsi kenties kaikkien aikojen parhaan lisenssipelin.

Arkham City on yksinpelinä erinomainen paketti. Sulava ja sopivan syvällinen taistelusysteemi viihdyttää loppuun asti. Vihollisten erilaiset aseet ja panssarit vaativat jatkuvaa keskittymistä toimintaan, jotta iskusarjat pysyisivät pitkinä ja täten myös tehokkaina. Konnat hyökkäävät toki edelleen herramiesmäisesti enintään kaksi kerrallaan, mutta tämä lievä uskottavuusongelma on kokonaisuuden kannalta merkityksetön. Lepakkomies tuntuu mätkinnän yhteydessä kovalta äijältä, joka ei tunne sääliä tai säästä vastustajien kylkiluita. Rauhallisempaa otetta haluavat innostuvat taatusti mahdollisuudesta liikkua katon rajassa, josta voi sopivan tilaisuuden tullen iskeä erilleen joutuneen vihollisen kimppuun. Hiippailun tunnelmaa korostaa pahisten tekoäly, joka käy kavereiden kadottua rinnalta epätoivoisen tuntuiseksi. Osa liittoutuu ryhmäksi, kun taas toiset eivät halua uskoa henkeään muiden varaan. Pakokauhun tunne on käsin kosketeltavissa.

Käsissä pideltävä aselaukku

Armoured Edition -lisänimellä kulkeva Wii U -versio lisää soppaan muutaman uuden niksin. Gamepad toimii karttapalvelun lisäksi asevarastona ja kokemuksen kartuttamien kykypisteiden sijoituspaikkana. Mahdollisuus nähdä kartta jatkuvasti on melko mitätön lisä, mutta ominaisuus sulavoittaa silti etenemistä mukavasti. Sen sijaan erityisaseiden valinta kosketusnäytöltä on melkoisen kankeaa. Erillisen painalluksen jälkeen voi valita varusteet, mutta epämiellyttävänä yllätyksenä valikko sulkeutuu heti, kun Batman liikkuu. Varusteiden sijoittelu ei iskostu selkärankaan missään vaiheessa, joten ohjainta joutuu vilkuilemaan sopivaa tarviketta etsiessä. Erityisen suurta lisää Gamepad ei tuo valikkorakenteisiin, mutta uudet variaatiot toimivat silti pääpiirteittäin hyvin.

Armoured Editionin merkittävin uutuus on B.A.T. -tila, johon mittarit täyteen ladannut Batman voi siirtyä painamalla molempia tatteja. Todelliseksi supersankariksi muuttuva Yön ritari ei erikoistilassaan välitä vihollisten panssareista tai muista suojuksista, vaan mättää menemään entistäkin tehokkaampana. Pelaajan ohjastama sankari ei kuitenkaan muutu immuuniksi vastustajien iskuille, sillä konnien lyönnit tehoavat normaaliin tapaan. Uudistus on periaatteessa toimiva ja toimintaa monipuolistava, mutta erityisen merkitykselliseksi sitä ei voi kutsua. Mahdollisuus kyvyn hyödyntämiseen jää usein taka-alalle, sillä tavallinen akrobatia vihollisjoukkojen kanssa viihdyttää huomattavasti enemmän.

Pelilliset uudistukset ovat jääneet vähiin. Gamepadia hyödynnetään muutamaan otteeseen rikospaikkojen tutkinnassa. Uudistus on vaihtelevuuden kannalta onnistunut, sillä sen avulla saadaan kyseisiin kohtauksiin selvästi erilaista tuntua muuhun pelaamiseen nähden. Aseiden käyttö tapahtuu ohjaimen ruudulla tähdättynä tai bat-a-rangin tapauksessa ohjattuna. Esimerkiksi räjähtävät geelit voi posauttaa näyttöä klikkaamalla yksi kerrallaan, minkä ansiosta ansat ovat selvästi erillään ja helposti eriteltävissä.

Paketti pitää sisällään myös kaikki ilmestyneet lisäsisällöt. Kissanaisella pelattavien pätkien lisäksi koettavana on tarinavetoisena seikkailuna erityisen onnistunut Harley Quinn's Revenge. Pääseikkailun jälkimaininkeihin sijoittuva lisäpätkä mahdollistaa pelaamisen Ihmepoika Robinilla. Aikarajoituksella varustettu kohtaus ei ole pelin onnistuneinta antia, mutta vahva tunnelma kantaa onneksi puutteen yli. Loppuvideota ihastellessa jää kaipailemaan jatkoa pelisarjalle, sillä tarinallisesti Rocksteadyllä on vielä taatusti annettavaa. Muut lisäsisällöt keskittyvät pelin haastetilaan, jossa mätkitään tai hiippaillaan vihollisjoukkojen keskellä. Batman ja Kissanainen ovat saaneet seurakseen Robinin sekä kenties vähemmän tunnetun Nightwingin. Tehtävät tarjoavat viha-rakkaussuhteella kuorrutettua viihdettä useiksi tunneiksi addiktoivan pelimekanismin parissa.

Erinomainen seikkailu – edelleen

Ulkoasullisesti Arkham City on synkkä ja harmaa, mutta vain positiivisessa mielessä. Rikollisten valtaama kaupunginosa on sopivan rosoinen ja rähjäinen. Kaupungilla voi liikkua vapaasti eri reittejä pitkin, mikä mahdollistaa useita erilaisia lähestymistapoja. Sivutehtävien parissa aika kuluu kuin siivillä, samoin kuin läpipeluun jälkeen aukeavassa New Game + -tilassa. Hivenen hämmentävästi Wii U -versio kärsii hetkittäisistä ruudunpäivitysongelmista. Peli myös nykäisee ikävästi sisätiloissa huoneen vaihdon yhteydessä.

Pienoiset tekniset ongelmat ovat loppujen lopuksi merkityksettömiä, sillä Batman: Arkham City on edelleen yksi tämän sukupolven onnistuneimmista teoksista. Armoured Edition ei tuo mitään erityisen kiinnostavaa uutta sisältöä, joten peliä aiemmin pelanneille paketti on likipitäen sama kuin aiemminkin. Muutamat Wii U -erikoisominaisuudet ovat pääasiassa toimivia, mutta niistä ei kuitenkaan saa todellista lisäarvoa seikkailulle. Jos Rocksteadyn toistaiseksi viimeisin julkaisu on jostain syystä edelleen kokematta, voi Nintendon uudelle kotikonsolille ilmestynyttä versiota suositella varauksetta. Batman-universumista on ammennettu sopivat ainekset erinomaiselle seikkailulle.