Wii U ja pelaamisen sietämätön keveys

Saatteeksi

Minut on varmasti helppo mieltää KonsoliFINin Nintendo-mielisimmäksi arvostelijaksi, eikä mikään ihme, sillä olen omistanut jokaisen firman konsolin Virtual Boyta lukuun ottamatta. Myös useimmat ikimuistoisimmat ja rakkaimmat pelikokemukset ovat syntyneet japanilaisen konsoliveteraanin tuotosten parissa. Tästä huolimatta olen omistanut myös kaikki Segan, Sonyn ja Microsoftin konsolit. Jokainen niistä on tarjonnut hienoja elämyksiä ja varmasti tarjoavat vastaisuudessakin, jopa ne retroksi luokiteltavat laitteet. Vielä viime sukupolvessa mietin vakavasti, että Wii U tulisi jäämään viimeiseksi uudeksi laitehankinnaksi, jotta voisin nauttia Ison N:än tarjonnasta teräväpiirtografiikalla höystettynä. Konsolin ensimmäisen vuoden aikana alkoi valitettavasti käydä selväksi, ettei se yksistään riitä, joten alkuvuodesta Playstation 4 löysi tiensä hyllyyni ja syksyllä saman tekee myös Xbox One.

Alun perin tämän artikkelin piti käsitellä vain Wii U:n E3 tarjontaa, mutta Nintendon pelijulkistukset alkoivat herätellä aihetta enempään. Siksi siis käsittelen tässä henkilökohtaisia tuntemuksiani niin Wii U:n tulevasta pelitarjonnasta kuin Nintendon nykyisestä tilasta. Kannattaa siis muistaa, että tämä artikkeli edustaa vain ja ainoastaan omia näkemyksiäni, eikä muuta KonsoliFINin ylläpitoa.

Alku usein hankalaa

Ei ole salaisuus, että Nintendo on ollut Wii U:n suhteen ongelmissa koko konsolin alkutaipaleen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pelitarjonta on ollut vähäistä, eikä läheskään niin laadukasta kuin olisi sopinut toivoa. Tämä on näkynyt myös laitteen myyntiluvuissa, joissa ei ole hurraamista. Nintendolla oli vuosi aikaa kuroa kaulaa kilpailijoihinsa, jotka hyppäsivät uuteen sukupolveen huomattavasti myöhemmin. Firma ei kuitenkaan siinä onnistunut ja on joutunut laskemaan myyntiodotuksia. Viime joulun alla julkaistu Super Mario 3D World ei pelaajissa juuri innostusta herättänyt, vaikka se ihan mainio tekele olikin. Loistava Mario Kart 8 herätti jonkin verran kiinnostusta Wii U:ta kohtaan, mutta juhlat näyttävät jäävän lyhyeksi. Tämän vuoden osalta Nintendon viimeinen suuri toivo lepää Smash Bros. -sarjan paluussa. Kyseessä on varmasti laadukas tuotos, joka kerännee taakseen vankkumattoman fanikunnan, mutta valitettavasti se ei taida enää riittää.

Tämän vuoden E3-messujen piti olla Nintendolle suuri näytönpaikka, jossa firman oli puhe tuoda esille uusia innovatiivisia ideoita Gamepadin kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen. Ohjain on selvästi jakanut pelaajat kahtia pahemmin kuin liikkeentunnistus aikoinaan. Omat fiilikseni tablettia kohtaan ovat vähintäänkin ristiriitaiset: parhaimmillaan homma toimii hienosti ja tuo pelaamiseen oman juttunsa, mutta useimmiten koen ohjaimen kömpelöksi ja sormia rasittavaksi. Siispä valitsen kapulakseni joko Classic Controller Pron tai Wiimoten, jos vain mahdollista. Ymmärrän toki, että idea kosketusnäytöllisestä padista on tuntunut suunnittelupöydällä hyvältä, mutta Wii U:n ensimmäinen vuosi todisti sen, ettei Nintendo oikein itsekään tiennyt mitä oli tekemässä.

Sienivaltakunnan ryöstöviljelyä

Mario ja muut Sienivaltakunnan asukkaat ovat olleet vahvasti esille jo Wii U:n julkaisusta lähtien. New Super Mario Bros. U oli pätevä 2d-tasoloikka, joka ei mullistanut lajityyppiä, mutta tarjosi laadukasta ajanvietettä useiksi illoiksi. Sitä seurasivat New Super Luigi U, Mario & Luigi at the Sochi 2014 Olympic Games, Game & Wario, NES Remix, Dr. Luigi, Super Mario 3D World ja viimeisimpänä Mario Kart 8. Kaikki näistä peleistä edustivat Sienivaltakuntaa enemmän tai vähemmän, eikä yksikään niistä herättänyt massojen kiinnostusta Nintendon uutta kotikonsolia kohtaan. Koska Luigin juhlavuosi oli ohi ja Mario edustanut jo useammassa pelissä, ajattelin toiveikkaana Nintendon hyödyntävän muita klassisia sarjojaan E3-tarjonnassaan. Valitettavasti toiveeni toteutui vain osittain. Japanilaisjätin videoesityksen päätähtinä nähtiin ketkäpäs muut kuin Sienivaltakunnan asukkaat. Olisi toki epärealistista olla odottamatta minkäänlaisia Marioa sivuavia projekteja, mutta rajansa kaikella.

 

Super Smash Bros.in paluu on ollut jo pitkään tiedossa ja siitä on annettu uutta tietoa tasaisin välein. Pelillä oli oma roolinsa myös Nintendon esityksessä ja perinteisen hektinen mättö näyttikin hyvältä, kuten odottaa sopi. Yoshin uusi tuleminen oli sekin vanhaa tietoa, mutta Kirby's Epic Yarnista tutun mekaniikan eteenpäin kehittymistä oli kiinnostava seurata. Saatiinpa pelille kuulla myös nimi, joka on kokonaisuudessaan Yoshi's Woolly World. Pienoisena yllätyksenä julkistettiin Captain Toad Treasure Tracker, jossa Super Mario 3D Worldista tuttu sienilakki seikkailee uusien kikkailujen saattelemana. Perusidealtaan peli varmaan mukailee 3D Worldin tiettyjä osioita, mutta hiotumpana ja monipuolisempana. Se ei juuri viisaria väräyttänyt mutta saattaisi toimia kohtuullisena välipalana latausmuodossa.

Yksi Nintendon uusista – joskin jo tiedossa olleista – ideoista oli Gamepadin päälle asetettavat figuurit, amiibot. Muoviukkojen tarkoitus on tuoda erinäisiin peleihin uusia ulottuvuuksia, jotka muuttavat pelikokemusta. En ollut innoissani kahdesta syystä. Yksi: en kaipaa lisää muovikrääsää hyllyyn lukuisten ohjainten sun muiden härpäkkeiden seuraksi. Kaksi: pelikokemusta voi laajentaa helpommin ja halvemmin ladattavalla lisäsisällöllä. Toivottavasti figuurit eivät ole se tapa, jolla Nintendo tuo esimerkiksi uusia ratoja Mario Kartiin.

Oh no! More Mario

Tähän asti Sienivaltakunta on siis ollut edustettuna enemmän kuin hyvin, mutta se ei riittänyt. Pelikansan menettäessä tasaisesti kiinnostustaan Marioa kohtaan, putkimiestä on silti tungettava vielä muutamaan rakoon. Itse olen saanut viiksivallusta jo melkoisen ähkyn ja voin vain arvailla syitä miksi Marion pakkosyöttäminen tuntuu Nintendosta hyvältä idealta. Sen sijaan, että resursseja käytettäisiin vanhojen ja arvostettujen sarjojen henkiinherättämiseen, Mariosta lypsetään kaikki mahdollinen irti. Pahoittelen jo tässä vaiheessa, että toistelen Marion nimeä, mutta siitä saatte syyttää Nintendoa.

Mario Party 10 ei varmaankaan ollut kovin monelle suuri yllätys. Nintendolla on vahvat perinteet paikallisen moninpelin osalta, ja lautapelimekaniikkaan pohjaavan bileilottelun tuominen Wii U:lle on osa luonnollista jatkumoa. Sitä en tosin tiedä riittääkö ideat tuomaan sarjaan mitään varsinaisesti uutta ja mullistavaa. Käsikonsolipuolelta tuttu Mario vs Donkey Kong saa myös Wii U -versionsa. Konsepti toimi kannettavassa muodossa, mutta miksi näitä mobiilipelejä pitäisi kokea kotikonsolilla, vaikka Gamepadissa se kosketusnäyttö onkin? En ole vakuuttunut.

Ja sitten se todellinen pommi: koska Nintendo ei selvästi enää itsekään jaksa tehdä Mario-pelejä, on homma jätettävä pelaajien käsiin. Mario Maker -työnimeä kantava editori antaa jokaiselle mahdollisuuden luoda oma kaksiulotteinen Mario-seikkailunsa. Idea ei sinänsä ole huono, mutta se olisi varmasti ollut paljon kiinnostavampi Wiin elinkaaren aikana. Tuolloin potentiaalisia kenttäsuunnittelijoitakin olisi riittänyt pilvin pimein suuremmasta laitekannasta johtuen. Liikaa Marioa liian myöhään.

Lopuksi kuorrutukset

Ei Nintendon E3-panos täysin kelvoton ollut, sillä mukaan mahtui kiinnostaviakin nimikkeitä. Valitettava tosiasia vain on se, että suurin osa niistä oli jo ennakkoon tiedossa. Odottamattomia mutta toivottuja julkistuksia edusti monelle Star Foxin uusi tuleminen. Harmillisesti pelistä ei kuitenkaan irronnut tietoa nimeksikään juuri muun kuin ohjauksen suhteen ja sen julkaisu venyy vähintään hamaan ensi vuoteen. No, onneksi sentään yksi kaivattu sarja tekee joskus paluun.

Valitettavasti en ehtinyt vielä syventyä Shigeru Miyamoton muihin uusiin projekteihin, joten niistä avautunen joskus tulevaisuudessa foorumin puolella. Sen sijaan tuoreista julkistuksista silmiin osui videoesityksissä esitelty Splatoon. En ole mikään verkkopelien suuri ystävä, mutta värisuihkusota vaikutti päällisin puolin ihan hauskalta tuotokselta, joka varmasti kerää oman kannattajakuntansa jo nykyisellä laitekannalla. Suurin kysymys Splatoonin suhteen heräsi pienestä pelaajamäärästä. Onko kahdeksan sotilasta riittävästi näinä aikoina, kun kilpailijat tarjoavat massiivisempia taisteluita? Toki pelin konsepti on sellainen, että suuremmat mittelöt muuttuisivat todennäköisesti liian sekaviksi.

Bayonetta 2:n kehitys näyttää edistyvän mukavasti, eikä ensimmäisen osan naittaminen pakettiin pienillä uudistuksilla ole hullumpi ratkaisu. Bayonetta oli itselleni jokunen vuosi sitten positiivinen yllätys, vaikka en ole koskaan ollut erityisen innostunut kyseisen lajityypin edustajista, joten jatko-osaa odotan mielenkiinnolla. Nähtäväksi jää saako kurvikas sankaritar Mario-asun käytettäväkseen. Xenoblade Chronicles X puolestaan on varmasti turvallinen hankinta edellisen osan ystäville, sillä olihan tuo Wiin elinkaaren loppuvaiheilla julkaistu japskiropellus yksi sukupolvensa parhaita, ellei jopa paras.

Suurimmat sydämen sykähdykset koin uuden The Legend of Zeldan esittelystä. Olisi toki kiinnostavaa nähdä millaisen pelimaailman Eiji Aonuma kumppaneineen kykenisi luomaan realistisemmalla graafisella ilmeellä, mutta Linkin uusi seikkailu näyttää hyvältä näinkin. Sarjan siirtyminen aiempaa avoimempaan ympäristöön on varmasti tervetullut uudistus, mikäli suurella alueella riittää tarpeeksi mielekästä tekemistä. Toivon myös, että kauniita näkymiä pääsee ihailemaan ensimmäisestä persoonasta, vaikka tapahtumat itsessään koettaisiin Linkin selän takaa. Ensi vuosi voi tuskin tulla liian nopeasti.

Paluu tulevaisuuteen

Vaikka Nintendon E3-tarjonnassa oli hyvät puolensa, en oikein jaksa uskoa Wii U:n saavuttavan enää tarvittavaa voimaa herättämään massojen innostusta. Muutamat nimikkeet varmasti lisäävät konsolin myyntiä, mutta todennäköisesti vain marginaalisesti ja hetkellisesti. Kolmannen osapuolen kehittäjien mukaan houkuttelu tuskin onnistuu sekään, joten syksyllä julkaistava Ubisoftin Watch Dogs jäänee viimeiseksi suureksi 3rd party -nimikkeeksi. Mielenkiintoista onkin nähdä kuinka kauan Nintendo itse jaksaa ylläpitää Wii U:n hataraa elinkaarta, sillä lukuisat ja suurelta osin kiinnostavat indiepelit eivät siihen pysty.

On käsittämätöntä miksi Nintendo panttaa viimeiseen asti useita klassisia sarjojaan ja panostaa näin paljon Marioon, vaikka tasaisesti laskevat myynnit kertovat kiinnostuksen hiipumisesta. Voin vain kuvitella minkälaisia huikeita kokemuksia Wii U:n rauta mahdollistaisi vaikkapa F-Zerossa, Wave Racessa tai Battalion Warsissa. Pahoin kuitenkin pelkään, että yksikään mainituista nimikkeistä ei tule näkemään päivänvaloa tässä sukupolvessa. Oli miten oli, minä jatkan hyvillä mielin Wii U:lla pelaamista kuivinakin kausina, kiitos taaksepäin yhteensopivuuden Wii-peleille.