Kolme syytä, miksi Neo ja Scorpio ovat kaikkien etu

PS4 SoC (System on a Chip)

Laitevalmistajan (ja sen kaikkien kaverien) dilemma

Konsolit ovat riskialtis ja kallis bisnes kaikille osallisille, mutta kaikkein pahiten niiden valmistajille. Pelikonsolin tuotekehitys maksaa satoja miljoonia euroja, ja se sitoo tämän pääoman vuosiksi ennen ensimmäisenkään kassakoneen kilahdusta. Raudassa pitää olla riittävästi vääntöä, jotta se ei ole vanhentunut heti julkaisupäivänä, mutta se ei voi olla liian tehokas, koska tehokkuus maksaa. Tekniikka kehittyy, joten myöhempi julkaiseminen mahdollistaa matalammat valmistuskustannukset, mutta toisaalta mitä kauemmin odotetaan, sitä kauemmin joudutaan odottamaan investointien muuttumista kassavirraksi.

Lisäksi uusi rauta tarkoittaa uusia pelejä, ja julkaisijat täytyy saada vakuutettua niiden kehittämisen järkevyydestä. Julkaisupelin bisneslaskelmat ovat hankalia, koska peliä myydään hyvin vain jos laitetta myydään julkaisussa hyvin. Ja laitteen hyvät myynnit ovat osittain henkimaailman asioita, osittain riippuvaisia saatavilla olevasta pelivalikoimasta. Mutta jos pelivalikoima on heti julkaisussa liian laaja, julkaisupelit joutuvat kilpailemaan ankarasti muutenkin pienestä käyttäjäkannasta.

Tietysti myös pelaajalle uusi rauta voi olla riskaapeli sijoitus. Alussa ei ole paljon pelattavaa, ja vaikka kuinka hartaasti itse fanittaa vaikkapa Nintendoa, se ei takaa WiiU:lle menestystä, joten muutamassa vuodessa konsoli voi olla lähinnä käyttökelpoinen vain ovistopparina.

Xbox One SoC (System on a Chip)

Välimallin boksi, välimallin laulu...

Microsoft ja Sony saattavat nyt olla tekemässä erittäin oikeata siirtoa julkaisemalla puolen sukupolven kokoiset päivitysversiot edellisistä tölkeistään. Koska emme voi tietää, mitä näiden firmojen johtohenkilöiden päissä liikkuu (ja eri firmoilla voi olla rajusti erilaiset visiot tulevaisuudesta), voimme vain spekuloida, mutta itse pitäisin todennäköisimpänä – ja toivottavimpana – jokseenkin seuraavanlaisia seuraamuksia.

1. PC-arkkitehtuuri sallii teknisen taaksepäinyhteensopivuuden hamaan ikuisuuteen. Varsinkin Playstation-sukupolvien vaihtuessa arkkitehtuuri on pantu niin uusiksi, että yhteensopivuus on vaatinut joko ylimääräisiä piirejä koneen sisuksiin tai monimutkaista ja epävarmasti toimivaa softaemulointia. Kustannussyistä napanuora on siis katkaistu taitekohdassa, mutta PC-maailmassa tuollaiseen ei ole tarvetta: tehokkaampi prosessori ymmärtää samat komennot kuin edeltäjänsä, joten kevyt sovituskerros riittää takaamaan vanhojen pelien toimivuuden.

2. Sukulaisuus rautatasolla tekee ekosysteemistä laitealustaa tärkeämmän. Pelikokoelman lisäksi uuden konsolimallin ostaja saa pitää kaverilistan ja jopa säännölliset perjantai-iltojen CoD-sessiot joutumatta jatkuvasti mankumaan tiimille siitä, että näidenkin pitäisi päivittää. Sukupolvien välinen siirtymä tapahtuu vuosien aikana, kivuttomasti, omaan tahtiin.

3. Julkaisijoiden riskinottokyky lisääntyy. Rullaava sukupolvivaihdos tarjoaa yhtä aikaa sekä perinteisen sukupolven alun että lopun edut. Toisaalta aika ajoin saamme tehokkaamman raudan käyttöön, toisaalta potentiaalinen asiakaspohja lasketaan aina kymmenissä miljoonissa. Kahden-kolmen vuoden kuluttua me aivan varmasti näemme ensimmäiset Neo- ja Scorpio-pelit, jotka eivät pyöri tämän päivän konsoleilla; tämän puolesta olen valmis lyömään vetoa. Mutta ero kahden ja puolen vuoden takaiseen tilanteeseen on se, että tuolloin uusia konsoleita on maailmalla jo vähintään kymmenen miljoonaa. Sille pohjalle uskaltaa heittää vähän kokeilevampaakin kamaa. Lisäksi valmistustekniikan kehittyminen hioo lastentaudit pois ja pudottaa kustannuksia, joten päivityskynnys on madaltunut muidenkin kuin intohimoisimpien teknofriikkien ylitettäväksi.

Futuristinen prosessori

Mitä seuraavaksi tapahtuu

Sony ja Microsoft rauhoittelevat pelaajia seuraavan vuoden ajan lupauksilla siitä, että kenenkään ei ole pakko päivittää ja että uudet pelit kyllä pyörivät vanhoilla konsoleilla. Sitten viesti alkaa muuttua: nyt annetaan kehittäjille lupa ottaa raudasta kaikki irti. Kun ensimmäinen "Only on PS4K"-peli ilmestyy, olemme jo tottuneet ajatukseen, ja varmasti tämän blogin lukijoista suurin osa on päivittänyt nyt TV-tasoa koristavan muoviläjänsä sen seuraajaan (vaikka kuluttajamassat ostavat yhä tyytyväisinä karvalakimpaa versiota). Samoihin aikoihin alkaa kuulua myös huhuja taas uudesta konsoliversiosta.

Itse pidänkin todennäköisimpänä tulevaisuutta, jossa peräkkäiset konsolimallit ovat "samaa sukupolvea", mutta kahden iteraation etäisyys muodostaa jo selkeän epäjatkuvuuskohdan. Nykyiset pelit kyllä toimivat kaikissa tulevissa saman sukulinjan edustajissa, vaikka nykylaitteet putoavatkin aikanaan pelikehityksen kyydistä.

Lopulta kaikki voittavat. Laitevalmistajat voivat maksattaa kehityskulut tekniikan pioneereilla, joille kermankuorintahinnan pulittaminen uusista leluista ei ole koskaan ollut edelläkävijyyden este. Nykysukupolvista tykkäävät voivat edelleen skipata joka toisen mallin ja päivittää rautansa kuuden vuoden välein. Retroilijat voivat yhä tarrata sekä fyysiseen että jatkossa myös digitaaliseen kokoelmaansa. Julkaisijoiden on helpompi tehdä kompromissi sen välillä, ottavatko ilon irti tehokkaammasta raudasta vai suuremmasta asiakaskannasta, joten pelien monimuotoisuus lisääntyy.

Tai sitten olen ihan väärässä. Sekä Neo että Scorpio ovatkin vain kertakäyttöisiä kokeiluja, joilla paikataan muutaman vuoden takaista virhettä julkaista alitehoiset koneet maailmaan joka huutaa VR:ää. Tai ehkä Sony ja Microsoft tekevät, mitä ne osaavat parhaiten, eli lukevat markkinadataa väärin ja tekevät sen perusteella paskoja päätöksiä.