Pitkäikäinen Square Enix on tietyllä tapaa risteysvaiheessa. Final Fantasy XV -roolieeposta on työstetty kymmenen vuoden ajan kuin Iisakin kirkkoa, jolloin fanit ovat joutuneet tyytymään puolivillaisiin FF XIII -jatko-osiin. Japanilaisjätti saavutti onneksi menestystä verkkoroolipelipuolella onnistuneen Final Fantasy XIV -uusiolanseerauksen myötä.
Jotain vanhaa, jotain uutta
World of Final Fantasy on tietyllä tapaa outo lintu legendaarisessa pelisarjassa. Liki kaikkien aiempien FF-seikkailujen hahmoja yhteen ja samaan sekametelisoppaan sekoittava kokonaisuus onkin heti alkumetreiltä hämmentävän japanilainen tuotos – niin hyvässä kuin pahassakin. Viitsiikö tätä kypsään ikään ehtinyt peliharrastaja edes tahkota menettämättä täysin vuosien varrella työllä ja vaivalla haalittua uskottavuuttaan?
Kuka, mitä, missä, milloin?
Yhdessä illassa vasemmalla kädellä kynäilty, sinne tänne rönsyilevä juonentapainen ei aukene hevillä paatuneemmallekaan Final Fantasy -fanille. Tarinan keskiössä nähdään yllättäen autioituneessa Nine Woods Hill -kylässä asusteleva, muistinsa menettänyt sisaruskaksikko Lann sekä Reynn. Tutussa kahvilassa tulee vastaan täysin varoittamatta kimakkaääninen lentävä Tama-otus. Lisäksi läheiseen puistoon aukeaa portaali mystiseen Grymoire-maailmaan. Jumalaksi julistautuva Enna Kros -tyttönen taas kertoo kaksikolle neljästä avaimesta, jotka olisi syytä saada haltuun mahdollisimman pian tai mistään ei seuraa mitään hyvää. Lann ja Reyn huomaavat samaan hengenvetoon voivansa muuttua isopäisiksi, vaahtosammuttimen kokoisiksi versioiksi itsestään. Näistä vähintäänkin hämmentävistä asetelmista käynnistyy ehkäpä omituisin Final Fantasy -seikkailu koskaan.
Miragea mä metsästän, tahdon saada suuren
Sama omituisuus jatkuu heti alkumetreiltä myös World of Final Fantasyn pelimekaanisissa ratkaisuissa. Pääkaksikko ei itsessään opi uusia kykyjä lainkaan matkan varrella, vaan kaikki hahmonkehitys on ulkoistettu Grymoire-maailmaan ripotelluille Mirage-vihulaisille. Näitä pokémonmaisia otuksia napataan taisteluiden lomassa ja valjastetaan säälittä protagonistien omien tarkoitusperien taakse. Otusten kehittyviä kykyjä pääsee käyttämään kasaamalla hahmoja läjäksi toistensa päälle – kyllä, luit oikein. Pelaaja voi kasata vaikkapa Reynnin pään päälle keskikokoisen kivigolemin, jonka ylle taas pieni Chocobon poikanen asettuu nätisti. Ja tadaa, kaikkien kolmen taiat ja kyvyt ovat oitis käytössä vuoropohjaisten taisteluiden lomassa.
Jotta kokonaisuus ei olisi turhan yksinkertainen, voi pelaaja muuttaa omaa kokoaan, jolloin hahmo voi ratsastaa astetta suuremmalla Mirage-monsterilla. Yhteensä kahden kokoisista päähahmoista ja lukuisista Mirage-otuksista kasattuja Stack-nimellä kutsuttuja nippuja on siis neljä kappaletta. Näiden välillä saa vaihtaa tilanteen mukaan lennosta, joskaan ei kesken taisteluiden. Miraget keräävät kokemuspisteitä roikkuessaan pelaajan mukana seikkailuissa, tosin mukana pystyy kuskata samanaikaisesti vain kymmentä otusta. Eikä tässä vielä kaikki! Lisäksi taisteluja väritetään Summon-monstereiden tilalle loikkaavilla sankareilla ja Mega Mirage -jättihirviöillä. Kuulostaako yksinkertaiselta?
Koko Mirage-systeemin suunnittelu on jäänyt valitettavasti puolitiehen. Pelaajaa ei kannusteta etsiskelemään harvinaisempia otuksia, ja tarina etenee varsin mukavasti jo muutaman alkumetreillä napatun liittolaisen avustuksella. Perustaistelut hoituvat hyvin pitkälti perushyökkäystä näpyttelemällä, taikojen jäädessä kahinoissa paitsioon. Taikapisteitäkin jaellaan turhan niukanlaisesti. Astetta haastavampia pomovastuksia marssitetaan vastaan vasta reilun kolmikymmentuntisen tarinan loppupuolella. Täysin irrallisia, ajallisesti sinne tänne loikkivia sivutehtäviä taas jakelee mystinen, nimensä unohtanut tyttö pääkaksikon kotikaupungista. Nämäkin missiot ovat täysin läpihuutojuttuja aivan loppupuolen haasteita lukuun ottamatta.
Suoraviivaista putkijuoksua
Pelikokemuksen vaivattomuus jatkuu luolastosuunnittelun puolella. Kaikki World of Final Fantasyn tarjoamat ”sokkelot” ovat monimutkaisimmillaankin ainoastaan yhteen suuntaan vieviä putkia, hieman Final Fantasy XIII:n tyyliin. Jopa seikkailun viimeistä luolastoa on onnistuttu pitkittämään pelkästään keinotekoisesti, sillä ainoana tehtävänä on suoraa putkea pitkin juokseminen ja helppojen satunnaistaisteluiden läpi tarpominen. Välillä homma muuttuu suorastaan absurdiksi, kun tunnin mittainen luolasto heittää pelaajan kivuttavaksi ainoastaan parit liki identtiset, täysin suorat portaat. Tiheästi ruudulle pärähtävät satunnaistaistelut eivät ainakaan helpota sangen työlästä savottaa. Myös kyläpahaset ovat ainoastaan kulisseja, joista ei löydy lainkaan tutkittavaa – samaa voi sanoa sinne tänne ripotelluista kyläläisistä.
World of Final Fantasyn visuaalinen tyyli jakaa taatusti mielipiteitä suuntaan, jos toiseenkin. Ulkoasun puolesta liikutaan lähellä Final Fantasy IX:n fantasiamaailmaa, mutta homma on lyöty vielä astetta överimmäksi värikkyyden ja suorastaan ylikornin hahmosuunnittelun osalta. Jopa ne legendaarisimmat Final Fantasy -hahmot Terrasta Cloudiin ja Yunasta Squalliin eivät onnistu herättämään oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Myös pääkaksikon keskinäinen naljailu ja muka-hauska dialogi onnistuu naurattamaan valitettavan harvoin. Ylitulkitsevat ääninäyttelijät taas tuovat säännöllisesti mieleen Agapio Racing Teamin 90-luvulla työstämät dubbauskyhäelmät. Valitettavasti mukaan ei ole liitetty myöskään alkuperäistä japanilaista ääniraitaa. Liki kaikesta paistaa liika tekemällä tekemisen maku, joka taas osuu lopulta ainoastaan kehittäjien omaan nilkkaan.
Kehittäjät eivät tunnu osaavan päättää, kenelle World of Final Fantasy onkaan loppupeleissä oikein suunnattu. Kliseinen hahmosuunnittelu ja muutoinkin yltiölapsekas visuaalinen tyyli viihdyttänee perheen junnuja ja jonneja, mutta pelimekaniikkojen sekä vanhoihin FF-julkaisuihin viittaavien nyanssien ymmärtäminen vaatii ohjainkapulan taakse astetta iäkkäämmän pelurin. Eikä yllättävän monimutkaisen Mirage-systeemin sisäistäminen luonnistune kuin lapsineroilta.
World of Final Fantasy onnistuu loppujen lopuksi vakuuttamaan pelaajansa ani harvoin. Mukana on periaatteessa muutamia toimivia pelimekaanisia ratkaisuja, mutta mitäänsanomaton juoni, heikko hahmosuunnittelu, raivostuttava ääninäyttely sekä suoranainen pelaamisen yksitoikkoisuus peittävät ne harvat positiiviset asiat nopeasti alleen. Mikäli marraskuun lopussa ilmestyvä Final Fantasy XV ei onnistu lunastamaan pelaajien odotuksia edes jossain määrin, voi liki 30 vuotta porskuttanut pelisarja olla yllättäen hätää kärsimässä.
Kommentit
Itsellä peli kaatui tuohon
Itsellä peli kaatui tuohon hirviön metsästykseen ja juoneen joka ei lähtenyt ikinä käyntiin, ei vaan jaksanut lopuun. Onneksi ei siitä tullut maksettua kun 15€
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi