Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ikuista elämänlähdettä etsimässä

Tomb Raider -sarja täytti tänä vuonna pyöreät 20 vuotta. Tuorein osa Rise of the Tomb Raider julkaistiin marraskuussa 2015 Xbox Onelle ja 360:lle vuoden yksinoikeudella sekä tammikuussa 2016 PC:lle. Nyt seikkailu näkee päivänvalon PlayStation 4:llä lisänimellä 20 Year Celebration. Vaikka Microsoftin alustat saivat etumatkaa ja osa pelaajista on jo ehtinytkin seikkailun pariin, tarjoaa pleikkariversio uuttakin koettavaa.

Lara Croft on palannut kotiinsa ja lähtee etsimään isänsä tutkimuksissa selvinnyttä ikuisen elämän lähdettä, Divine Sourcea. Matka alkaa Syyriasta, josta neitokainen löytää tyhjän haudan. Pienten kahinoitten jälkeen Lara jatkaa kulkuaan kohti kylmää ja hyytävää Siperiaa. Pitkin matkaa armeijaryhmittymä Trinity yrittää pahimpansa mukaan estää etenemistä. Seikkailu keskittyy pääasiallisesti kiipeilyyn, tasoloikkimiseen ja pulmanratkontaan. Liian seesteiseksi eteneminen ei kuitenkaan käy, sillä kahakat yltyvät välillä räiskinnäksi asti. Menoa höystää syvällinen tarina, jossa keneenkään ei voi luottaa. Lähipiiri on loikkareita täynnä, joten yllätyksiltä ei vältytä.

Juoni etenee erittäin kevyesti ja mukavasti. Välillä mennään kuitenkin niin nopealla tahdilla, että herää toive hengähdystauoista. Näitäkin peli onneksi tarjoaa ajoittain.

Rise of the Tomb Raider on läpäistävissä usealla eri tavalla. Alkuvalikosta voi valita itselleen sopivan vaikeusasteen, pelata pelkkää tarinaa tai sitten koetella osaamistaan selviytymisseikkailussa. Selviytymiseen kuuluu tarvikkeiden etsiminen ja rakentaminen omin kätösin. Samoin säätila vaikuttaa pärjäämismahdollisuuksiin. Vaikeusasteiden määrä lisää uudelleenpeluuarvoa.

Väistä, iske, lyö

Välineistöä tarjotaan laidasta laitaan. Alussa Laralle annetaan muutama ase, kuten jousipyssy ja jäähakku. Seikkailun edetessä tehtävänä on löytää arkkuja ja muita kätköjä, joiden sisältä paljastuu muun muassa pyssyjen osia sekä muita tarpeellisia rakennustarvikkeita. Esineiden avulla voi muunnella varustustaan paremmaksi. Päivittäminen on tärkeä osa kokonaisuutta, sillä huonoilla välineillä taistelu on hankalaa.

Laaja tarvikekirjasto sisältää myös puukkoja, köysiä, tulinuolia sekä räjähdepurkkeja, joiden avulla Lara saa aukaistua kenttiin sijoitettuja kätköjä. Kaikki mestat eivät aukea ensimmäisellä kerralla, joten sataprosenttinen läpäisy vaatii vanhoihin maisemiin palaamista. Takaisin matkaaminen onnistuu nuotiopaikoilta, jotka toimivat pikamatkustuspisteinä. Samaisilla tulisijoilla on mahdollista päivittää Laran varustusta sekä vaihtaa esimerkiksi vaatetusta.

Tarinan läpäiseminen kestää reilut 10 tuntia, mutta pelattava ei siihen lopu. Lisäsisällöt ja kampanjan erilaiset läpäisytavat tarjonnevat sisältöä arviolta 50 tunnin edestä.

Zombit odottavat sisällä

PlayStation 4:n versioon on laitettu mukaan aikaisemmin ilmestyneet lisäosat sekä uusia vaatteita Laralle. Lisäksi tarjolla ovat esimerkiksi Endurance-pelitila sekä Blood Ties -tehtävä, jonka voi läpäistä halutessaan jopa PSVR-laseilla.

Blood Tiesissä tutkitaan Laran lapsuudenkotia. Tehtävänä on käydä läpi huushollin tavaroita ja etsiä piilotettuja esineitä sekä kirjeitä, joiden avulla valotetaan Croftin suvun historiaa. Harmillisesti en päässyt tiirailemaan mestoja PlayStationin VR-laseilla, joten virtuaalitodellisuuskokemuksesta en voi sanoa mitään. Ilman laseja dyykkailu tuntui hieman tylsältä.

Endurancessa on selvittävä vähillä varusteilla ja rakennettava kaikki tarvikkeet itse. Selviytymistä voi harrastaa yhteistyönä kaverin kanssa. Pelitila sisältää myös pistetaulukon, jonka avulla voi vertailla omaa suoritustaan ystävien saavutuksiin. Mielenkiintoisessa Lara's Nightmaressa naikkonen juoksee pitkin lapsuudenkotiaan etsien pääkalloja ja tappaen – mitäpä muutakaan nykyään kuin – zombeja. Ravaamisen avuksi tarjotaan useita erilaisia kortteja, jotka suovat lisäkykyjä ja ulkoasuja. Ensimmäiset pakat saa auki pelin mukana tulevalla kolikkovarannolla. Tämän jälkeen lappupaketteja on ostettava fyysisellä valuutalla. Seassa on enemmän ja vähemmän hyödyllisiä vaihtoehtoja. Esimerkiksi tietyllä kortilla saa Laralle järeämmät aseet, toinen piirtää hahmon taakse sateenkaarivanan.

Kaunista katsottavaa

Rise of the Tomb Raiderin maisemat näyttivät hyvältä jo vuosi sitten, eikä PlayStationin versio jää jälkeen. Miljööt on suunniteltu ja toteutettu loistavasti. Jäätävät seinät ja jylhät vuoristot saavat selkäpiin värisemään: kallioilla roikkuessa korkeuserot kerrassaan vakuuttavat. Harmillisesti vastustajien ulkonäköön ei ole panostettu. Trinityn sotilaat saavat tyytyä vain muutamaan ulkoasuun, joten viholliset näyttävät samalta koko stoorin ajan.

Testauksen aikana koettiin muutamia bugeja, joita ei Xbox Onella tavattu. Pari kertaa Lara hyppäsi ulos pelikentästä ja jäi tyhjyyteen. Sitten peli kaatui. Tällaiset harvinaiset virheet kuitenkin korjaantunevat seuraavien päivitysten aikana.

Lara Croftin äänenä kuullaan jälleen Camilla Luddingtonia, joka on tuttu tv-sarjasta Greyn Anatomia. Muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa hienosti.

Vuoden peli 2015 ja 2016?

Rise of the Tomb Raider 20 Year Celebration pitää sisällään kaiken tarpeellisen aina pääpelistä lisäosiin. Seikkailusta on saatavana myös erikoispainos, jonka mukana tulee muun muassa taidekirja. Aikaisemmin KonsoliFINin uutisoimaa pressiversiota ei harmittavasti nähdä kuluttajamyynnissä.

Jos samalle pelille voisi antaa kahtena vuonna Vuoden peli -palkinnon, niin Rise of the Tomb Raider ansaitsisi sen. Rakenteeltaan se ei eroa tunnetuista historiallisista seikkailuista, mutta sarjan pitkäjänteisyys, vahva tarinankerronta sekä mielenkiintoiset hahmot osoittautuvat kantaviksi tekijöiksi. Kyseessä on edelleen ehdottoman vahva kokonaisuus, jossa tarina, toiminta ja pelattavuus kohtaavat parhaimmillaan. Seikkailu koukuttaa eikä varmasti jätä ketään kylmäksi.

Vuoden Xbox-yksinoikeus ei tehnyt hallaa, sillä nyt viimeistään kannattaa iskeä kiinni Laran uusimpaan tarinaan. Tuotosta on pakko suositella kaikille, jotka eivät ole vielä siihen tutustuneet. Jokaisen pelaajan tulisi tahkota tämä läpi ennemmin tai myöhemmin.

Galleria: 

Kommentit

Helposti yksi kuluneen vuoden parhaista ja hienoimmista peleistä :)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi