Putkimiehen karisma ei paranna maailman surkeinta urheilulajia

Oligarkkien vapaapäivä

Juonta pelissä ei ole nimeksikään, vaikka seikkailumoodi löytyy valikoimasta. Mario ja kumppanit suuntaavat golf-kentille mittelöimään paremmuudesta, kuten kaikissa muissakin putkimiehen irtiotoissa arjesta. Kenttiä on kourallinen alkuunsa, mutta lisää on luvassa DLC-pakkauksissa. Pelin seikkailumoodissa opetellaan lajin perusteet ja pienet hienoudet, joskin pintapuolisesti ja vailla pahempaa draivia. Kentät toistavat itseään, eikä missään vaiheessa tule mieleen että tämän pitäisi olla hauskaa. Simulaattorista ei voi puhua, sillä Mario Golf antaa mahdollisuudet esimerkiksi räjäyttää vastustajan pallot pois viheriöltä. Mutta arcade-henkistä iloittelua ei pelistä myöskään löydy. Ristiriitainen köydenveto sisällön tyylistä alkaa lopulta vaan pänniä.

Tuntuu hassulta kritisoida golf-peliä siitä, että kentät ovat kaikki samanlaisia. Sitähän ne ovat myös todellisuudessa! Mutta Mario Golf elää jossain satumaailman ja realismin välimaastossa, jolta odottaisi jotain mielikuvituksellista. Putkimiehen pärställä mainostetut urheilupelit ovat aina olleet hitusen nyrjähtäneitä tällä saralla. Autokilpailut ajetaan sateenkaaren päällä jossain galaksin uumenissa; moottoripyörät eivät hidastu edes meren syvyyksissä. Tenniksessä voi hypätä metrejä ilmaan laukaistakseen komeetan lailla liitävän pallon vastustajia päin. Mikään näistä erikoisuuksista ei näköjään päde golfiin muutamaa hassua pientä lisäystä lukuunottamatta. Joten maailman tylsin urheilulaji pysyy tylsänä vaikka viiksivallu antaisi sille minkälaisen puumerkin tahansa.

Kevyttä hölkkää reiästä toiseen

Mario Golf on parhaimmillaan nimensä mukaisessa speed rush -muodossa, jossa pelaajat kilpailevat reaaliajassa voitosta valtavalla kentällä. Jokaiselle reiälle pitää päästä mahdollisimman pian, joten lyöntien ohella pistetään tossua toisen eteen kuin viimeistä päivää. Hektinen ja pöhkö pelimuoto on niitä harvoja kertoja, kun peli jaksaa riemastuttaa. Viheriö on tulvillaan pieniä piristyksiä, joiden avulla voi vaikka juosta nopeammin tai lyödä palloa kovempaa. Samalla kuitenkin pitää jatkuvasti taktikoida miten räväkästi mailaa heiluttaa, sillä yksikin virhelyönti hidastaa menoa huomattavasti.

Harmillista kyllä, tässäkin näkee miten köyhät pelin antimet lopulta ovat. Pelimuodon koko tarjonta on nähty ensimmäisen puolen tunnin aikana, eikä yllätyksiä lopulta heru niin paljon että kokonaisuuden pariin haluaisi palata uudestaan. Juoksentelussa ei myöskään löydy minkäänlaista variaatiota, vaikka tässä olisi ollut oiva tilaisuus tarjota mahdollisuus vetää rallia kartingilla ympäri kenttiä. Nimikin olisi ollut helppo: Mario Golf Kart. Nyt herätys, Nintendo!

Kaverien kanssa meno voisi olla hauskaa nokittelua, mutta Nintendo on käsittämättömästi päättänyt rajoittaa jaetun ruudun ottelut kahden hengen matseihin. Verkon välityksellä ja livenä kahdella eri konsolilla voi toki pelata useampikin tyyppi yhtäaikaa, mutta jos tarjolla on nyt ja heti hävyttömän paljon parempi Mario Kart 8 niin miksi edes nähdä vaivaa golfin eteen?

Heilutaan nyt sitten

Yläluokan keppiheilutusta voi pelata joko liiketunnistimia käyttäen Joy Con -ohjaimilla tai perinteisemmällä tavalla vaikka Pro-ohjaimella. Joy Conilla pelattaessa Mario Golf muistuttaa etäisesti niistä ajoista, jolloin Nintendo uskoi vakaasti kaikkien haluavan tuntea itsensä pässiksi heiluessaan muovikapula kädessä olohuoneessa. Vaikka teknologia toimii viimein tarkemmin kuin noina synkkinä aikoina, ei sitä edelleenkään voi kutsua hauskaksi. Jälleen kerran ongelmaksi muodostuu raivostuttavan huono painotus viihteen ja simulaation välillä. Hahmot poseeraavat lunkisti jokainen lyöntivuorollaan, mutta auta armias jos haluaa itse irrotella eri asennoilla tai tyyleillä. Peli alkaa valittaa pienestäkin poikkeuksesta normaaliin ja toive siitä, että voisi vaikka pariskuntana pelata yhdellä ohjaimella romanttisesti näkymättömiä palloja lyöden lentää ulos ikkunasta hetkessä.

Perinteisempi ohjaustapa on tuttu vuosien varrelta. Yksi napautus käynnistää lyönnin voimakkuuden, toinen napautus sinetöi pallon kohtalon. Eri napeista saa säädettyä esimerkiksi kierrettä, jolloin kiitorata siirtyy entisestään herran haltuun. Listalta voi valita minkä tahansa mailan eri lyönteihin olivat ne siihen tilanteeseen sopivia tai ei. Mailoja on valittavaksi enemmän kuin hiekanjyviä Saharassa, mutta minkäänlaista yksilöllisyyttä niistä on turha toivoa.

Jos tosin tästä jumalan hylkäämästä lajista sattuu nauttimaan, niin Mario Golf ainakin tarjoaa tältä osin uskollisen uudelleentoiston. Kuka nyt ei haluaisi seistä keskellä pilattua luonnonmaisemaa ja mumista kantolaukkuunsa käyttääkö rautamailaa X vai Y? Oikea valinta on jättää putkimies tällä kertaa oman onnensa nojaan. Jopa Monopoli on hauskempaa ajanviettoa.