Bad Companyn kontrollit ja pelimekaniikka tuntuvat Halo 3:een ja Call of Duty 4:ään tottuneen mielestä varmasti oudolta, mutta kunhan pelien erilaisuuteen pääsee sisälle, paljastuu kuoren alta viihdyttävä moninpeli. Taistelukentällä on oikeasti tunnelmaa, kun tankit jylläävät, tykistökeskitykset pauhaavat ja miehet juoksevat. Visuaalisesti kokemus on vaikuttava, mutta ennen kaikkea erinomainen äänimaailma auttaa luomaan hienoa tunnelmaa.

Pelissä on kuitenkin kauneusvirheensä, joilta ei voi täysin sulkea silmiään. Näkymä on liian rajattu, eikä ampuminen ole lähelläkään yhtä responsiivista kuin parhaissa räiskinnöissä. Kun viholliset tuntuvat kestävän usein liian paljon vahinkoa, ei pelaaja pysy selvillä osumistaan. Ongelmaan auttaisi esimerkiksi veri tai Call of Dutyn kaltainen äänitehoste. Tällaisenaan ampuminen tuntuu useimmiten hieman turhauttavalta. Oman ikävän kertoimensa ongelmalle antaa verkkoviive.

Yksinpelinä Bad Companyn pelaa kyllä kertaalleen läpi. Tarina on veijarimainen ja humoristinen, eikä realistista otetta tavoitella. Luvassa on räjähdyksiä, vitsejä ja haasteettomuutta. Yksinpelin unohtaa nopeasti läpäisemisen jälkeen. Verkkopeli avattavine aseineen ja ylennyksineen on Bad Companyn sielu, mutta sekään ei ole aivan vitivalkoinen.