Stranglehold iski puskista. Toki John Woon elokuvat ovat aina olleet mieleeni, mutta silti joka kerta kun pelin kannessa loistaa jokin elokuvamaailmassa menestynyt henkilö tai brändi, alkavat hälytyskellot soimaan. The Chronicles of Riddick oli elokuvapelien osalta iloinen poikkeus, ja Stranglehold voidaan lisätä samaan kategoriaan.

Strangleholdissa erityisen maistuvaa on sen hyvin tasapainotettu ja maistuva toiminta sekä tarinankerronta. Vaikka elokuvamaailmassa Woon filmit on laskettavissa melko aivottomiksi toimintapamauksiksi, pelimaailmassa juuri pelin tarina rikastuttaa mainiota toimintaa. Tämä tietysti kertoo paljon myös nykypelien tarinankerronnan tasosta, mutta silti Stranglehold maistuu mainiolta.

Pitkäkestoinen tuotos ei toki ole kyseessä ja moninpelipuoleen ei kovin paljoa jaksa tutustua, mutta kertakäyttöisenä yksinpelikokemuksena Stranglehold on viime vuosien parhaita yllättäjiä.