Gears of Waria on kehuttu sen huikean graafisen annin, toimivan suojausjärjestelmän ja minipeliksi kehitetyn aseiden lataamisen ansiosta. Lyhyesti Gears on näiden varaan rakennettu mättöfesti, jossa kuljetaan taistelusta toiseen aina kauemmas pakenevan punaisen langan perässä. Jonkinlaista tarinaa ollaan kertovinaan, mutta juonenkäänteet voi summata yksinkertaisesti toteamalla lihaskasojen mätkivän toisia lihaskasoja turpaan. Välillä tapetaan massiivisia lihaskasoja.

Positiiviselle puolelle vaakaa kallistaa rautainen pelattavuus, joskin avaruusjalkaväkeläisten koulutukseen ei tunnu kuuluvan esteen yli kiipeäminen kyykistymättä ensin sen taakse piiloon. Ampuminen on hauskaa, ja sitä saa tehdä paljon, sillä heikoimmatkin viholliset kestävät vähintään puoli lippaallista lyijyä leuan ja hiusrajan väliin. Lisäksi pelihistorian raivostuttavimpiin vihollisiin kuuluvat wretchit juoksevat rääkyen päin ja räjähtävät jaloissa aiheuttaen pahemmanlaatuista damagea. Kavereiden tekoäly on legendaarisen kehnoa.

Kypsyttävintä Gearsissa on sen checkpointien sijoittuminen aina juuri ennen puisevaa välivideota, tai vielä inhottavammin pakollista dialogin kuuntelua, jonka aikana päähenkilö Marcus Fenix hipsii eteenpäin käsi korvanapilla. Lisäksi checkpointeja on ripoteltu niin pitkin välimatkoin, että samoja jorinoita ja puolen kilometrin kävelyitä pääsee harjoittelemaan monta kertaa. Onko Epicillä sitten oltu niin ylpeitä hienosta ääninäyttelemisestä, vai halutaanko pelaajaa vain ärsyttää, lopputulos on ainakin turhauttavuudessaan maailmanluokkaa.

Grafiikoita lukuunottamatta Gears of War on tylsä ja yksitoikkoinen rämistely, ja sen pahin ongelma turhauttava itsensä toistaminen olisi ollut äärimmäisen helppo korjata miettimällä checkpointien sijoittelu uusiksi. Tällöin tosin yksinpelikampanjan peliaika olisi pudonnut nykyisestä noin kymmenestä tunnista aika paljon, mutta tiiviimpi kokemus olisi varmasti ollut miellyttävämpi.