Ihan aluksi on tehtävä selväksi, ettei allekirjoittanut ole varsinainen FPS -genren ylin ystävä, vaikka toki erityisesti samalla sohvalla pelattavat co-opit á la Gears of War ja Halot ovatkin maistuneet. Yksinpelattavina peleinä shootterit ovat tuntuneet varsin puiselta ja kun tähän tilanteeseen vielä lisätään pahamaineinen EA ja kulahtanut WWII teema, ei ihan heti uskoisi, että Medal of Honor: Airborne yllättää positiivisesti.
Tarinaltaan peli ei mitään monimutkaisia juonikuvioita tarjoile ja päähahmokin jää varsin kaukaiseksi, mutta tästäkin huolimatta tiivis toiminta ja hyvin tätä tukeva eeppinen musiikkiraita pitävät mielenkiinnon yllä. Ja missä vaiheessa sitä nyt mitään Ridgea ja Tayloria ehtisikään leikkimään, kun kerrran sodassa ollaan. Aivan.
Pelin onnistuneimmat oivallukset ovat avoimessa tehtävärakenteessa, tiiviissä tunnelmassa taisteluissa ja toimivassa suojautumissysteemissä (suojan takaa voi ampua sivusta, päältä ja mahdollisuuksien mukaan myös alta). Jokaisen taistelukentän alussa pelaaja sukeltaa suoraan keskelle toimintaa lentokoneesta ja valitsee itse mistä tahtoo tehtävien suorittamisen aloittaa. Kuolon korjatessa sama toistuu ja pelaaja on taas vapaa valitsemaan mitä tehtävää haluaa koittaa selättää (poikkeuksena kesken pitkiä tehtäviä tulevat checkpointit, joista pääsee ajoittain jatkamaan). Ei tunnu paperilla ihmeelliseltä, mutta yhdessä "skill droppien" (taistelukentillä olevia erikoisia laskeutumispaikkoja, "laskeudu ikkunasta sisään") kanssa laskuvarjojääkärinä taisteluihin tuleminen on erittäin toimiva ratkaisu. Ja vaikka pelaaja laskeutuisikin keskelle taistelua, ovat omat joukot melko nopeasti mukana toiminnassa, mikä lisää taktikoinnin mahdollisuutta laskeutumispaikkaa pohtiessa.
Suurimmat miinukset taas tulevat hiukan epäreilun tarkkanäköisistä saksalaisista ja supernatseista. Itse luovutin vaikemmalla vaikeusasteella pelaamisen jo heti alkuunsa, kun supernäöllä varustetut nahkahousut tuntuivat olevan koko ajan tietoisia liikkeistäni, mutta kyllä alhaisemmillakin vaikeustasoilla vastusta riittää (ainakin allekirjoittaneelle). Supernatsit taas tarjoavat reilusti vastusta, mutta ovat melko naurettavia tapauksia noin muuten maskeineen ja lonkalta ampumisineen. Teknisesti peli on suuremmissakin kahinoissa melko tasalaatuinen, eikä suurempia huolia tältä suunnalta tule. Tekoäly on ajoittain melko älytön, juoksee päin ampumatta, kääntää selän käytävässä ja niin edelleen, mutta ajaa kuitenkin asiansa ja tarjoaa ihan hyvän vastuksen.
Peli on lyhyt, mutta tiivis ja tämä on ehkä koko paketin toimivuuden kannalta ainoastaan hyvä asia, mitään turhaa ei ole mukaan tungettu väkisin. Verkkopelikin toki löytyy, mutta itse en moista ole päässyt kokeilemaan. MoH: Airborne toimii intensiivisen tunnelman siivittämänä ja olikin allekirjoittaneelle varsin piristävä yllätys. Suosittelen antamaan pelille mahdollisuuden kaikesta huolimatta, varsinkin kun nyt peliä saa melko edullisesti. Ehdottomasti alekorien helmiä!
