Vaikka toinen maailmansota on jo nähty ja näihin ei enään pitänyt palata, onnistui World at War valottamaan aika onnistuneesti harvemmin esillä olleista taisteluista.

Tapahtumat Tyynellä valtamerellä tulivat tutuiksi, siltä osin kun ne tässä kerrottiin. Japanilaisten sinnikäs vastarinta, kamikaze-tyyliin, nosti niskakarvat ja pisti ihmettelemään sitä heidän uskollisuutta keisariaan kohtaan, joka sotilailla on ollut laittoman valloitussodan perääntymisvaiheessa. Antautuminen ei tule kuulonkaan edes selvän tappion alla, vaan eteenpäin mennään, vaikka pelkkä pistin ainoana aseena. Ei ole ollut helppo nakki jenkkisoltuille taltuttaa tälläinen vastarinta. Sodan loppu koitti sitten aikanaan atomipommin voimalla, ja ehkä sillä säästettiin satojen tuhansien amerikkalaisten sotilaiden henki. BANZAI!

Euroopassa meille ehkä vähän vaikea rooli puna-armeijan sotilaana huipentuu lopun Berliinin valtaukseen, joka tällä tavalla esitettynä oli itselle ainakin ensimmäinen kerta pelien puolella. Atomeiksi lyöty entinen kolmannen valtakunnan valtakeskus toimii sodan oopperan näyttämönä, jossa sotilaista tuli tahtomattaan tuhoamissodan välikappaleita, johtajien istuessa syvällä bunkkereissaan tai tuhansien kilometrien päässä selustassa. Tässä nähdään paikoin episodeja, jotka eivät sovi herkimpien silmille. Tarpeetonta, silloin kun pelaajasta tehdään antautuneiden sotilaiden teloittaja tai vähintään tapahtuman silminnäkijä. URA!

Verkkopeli varsin onnistunut, vaikka fiiliksissä jäädäänkin selvästi sarjan edellisestä osasta. Kun pohja on kuitenkin sama, ei pahasti voida epäonnistua edes II maailmansodan kulisseissa.