BioShock on onnistuneesti koukuttanut pelaajia jo niin PClla, Xbox 360:lla kuin sittemmin PlayStation 3:llakin, eikä syyttä. Oma myöhäinen heräämiseni ehti jo herättää skeptisyyden poikasen peliä kohtaan, sillä epäilevänä pelaajana ehdin jo kauhistua muutamista negatiivisemmista kommenteista pelaajien keskuudessa. Se, että annoin sen ensihypen laantua ja tartuin peliin vasta nyt, saattoi ainoastaan parantaa kokemusta, sillä onhan se niinkin, että useat megahypetetyt pelit eivät kaiken sen taukoamattoman hehkutuksen jälkeen ole enää pystyneet räjäyttämään pottia. 2K Gamesin BioShock on kuitenkin mestariteos, jota yhdenkään pelaajan ei tulisi aliarvioida ja kaiken sen saaman hypen arvoinen - ainakin melkein.
"I chose... Rapture, a city where the artist would not fear the censor, where the scientist would not be bound by petty morality, where the great would not be constrained by the small! And with the sweat of your brow, Rapture can become your city as well."
Jos joku ei vielä sattunut tietämään, niin BioShockissa eletään Andrew Ryanin anarkistisen ja individualistisen utopian myllerryksissä rappeutuneen Rapturen maailmassa, joka elää ja hengittää Adamin, tuon liikkelle panevan nesteen voimalla. Adamia lypsävien Pikkusiskojen kautta myös itse päähahmo pääse käsiksi tuohon mystiseen nesteeseen ja tätä kautta myös muuan muassa Plasmideihin ja muihin erikoisvoimiin.
"A man chooses, a slave obeys."
Rapturen sloganin mukaan ei ole jumalia, vain pelkästään kovaa raatavia ihmisiä, joten päähahmon muokkaaminen erikoisvoimilla luojan luomistyötä halveksuen on mahdollista. Oikeastaan kaikkia ominaisuuksiaan hahmon kestävyydestä, nopeuteen ja tuhovoimaan pystyy muokkaamaan ja jopa pientä valinnan vapauttakin on havaittavissa. Aseita pystyy myöskin modifioimaan halutunlaisiksi, jokaiseen aseeseen saa halutessaan muutaman erilaisen päivityksen.
Valinnanvapautta on maailman tutkimisessa jonkin verran, huoneita tutkittavaksi riittää ihan tyydyttävästi, mutta jos odotti tältä peliltä todella vapaata pelimaailmaa, niin siinä vaiheessa pettymys hypeä kohtaan on varmasti ollut suuri. Tämä mielessä jo ennen pelin aloittamista, ei allekirjoittaneelle syntynyt peliä kohtaan kuitenkaan katkeruutta tästä. Peli on toki lineaarinen sokkeloisine putkistoineen, mutta tiivis tunnelma ja todella älykäs juoni pitävät ajatukset pois tästä ongelmasta.
Valinnanvapautta korostetaan myös esimerkiksi valokuvaukseen kannustamalla. Tutkimalla erilaisia vihollistyyppejä valokuvaamalla näitä, pystyy pelaaja hankkimaan erikoisplasmideja ja parantamaan vahvuuttaan näitä vastaan. Vaikka vasta ihan lopussa perusvihollisista on todellista vastusta, niin kameran käyttö on vahvasti suositeltavaa ja ainakin itse huomasin tarttuvani kameraan varsin useasti.
"We all make choices in life, but in the end our choices make us."
Tärkeintä on kuitenkin, että valinnanvapaus tuntuu itse juonessa ja tässä kohtaa pelin mekaniikan tärkein osa, tuo todella upea maailma ja tarina, lyö miestä kovilla vaihtoehdoilla. Sitä huomasi lopulta ihan oikeasti olevansa tuskastunut ahneisiin valintoihinsa, sillä vasta koko totuuden selvitessä osasin asettua oikealle puolelle tuossa hullussa maailmassa ja tämä jos mikä kannustaa uusintakierrokselle Rapturen maailmaan. Ja on sanottavana, että tässä pelissä todella tuntee tehneensä vääryyttä ja siltikin tietoisesti tein niin kuin tiesin, ettei olisi pitänyt tehdä - mutta tein sen selvitäkseni itse!
Juonta kuljetetaan lähinnä puhelinkeskusteluilla, harvoin myös pelimoottorin päälle tehdyillä kohtauksilla, jonka lisäksi Rapturen synkkä kohtalo avautuu hitaasti myös äänipäiväkirjojen muodossa, jotka ovat niin koukuttavaa kuunneltavaa, että niiden keräämisestä muodostoi allekirjoittaneelle yksi suurimmista syistä koluta mahdollisimman tarkasti kaikki paikat.
"Would you kindly?"
Teknisesti peli on huippulaatua, tekstuurit ovat tarkkoja ja kuvanpäivitys pysyy tasaisena kautta linjan. Vaikka itseäni en erityisen grafiikkaprostitoituna pidä, niin on sanottava, että HD -konsoleita tarvitaan tämänlaisten maailmojen toteuttamiseksi konsolipelaajille. Taiteellisesti pelin maailma on sitäkin huikeampi, art decomaisuus, tekstit seinillä, elokuvamaiset valaistukset ja kaikki taiteelliset valinnat tukevat ja luovat edelleen Rapturen sekopäistä henkeä.
BioShock oli ilmestyessään uuden sukupolven konsolien seikkailupelien kuningas ja tätä kruunua se pitää mahdollisesti edelleenkin päässään. Rapturen maailma osoittaa, ettei videopeleissä ja etenkään ensimmäisestä kuvakulmasta kuvatuissa peleissä tarvitse mennä sieltä mistä aita on matalimmillaan, vaan mekaniikassa ja juonen rakentamisessa voi ottaa rohkeita askelia kohti omaa näkemystään.
Ehkä Rapture ei ole laajoja aukeita tasankoja ja suuria huoneita, mutta putkistomaisuus ei tässä kohdin haittaa, sillä BioShock on ennen kaikkea erilainen kokemus ja peli jota yksikään seikkailupelien ystävä ei saisi sivuuttaa.
