Tunnelmallisempaa peliä saa hakea. Vaikken 80-lukua elänytkään, voin tuntea sen potentiaalin nostalgisuudelle tätä pelatessani. Suoraan Scarfacesta revitty neon-Miami toimii esikuvana pastellisävyiselle Vice Cityn kaupungille, joka on täynnä erilaisia ympäristöjä (San Andreas tottakai monipuolisti tämän potenssiin neljä, mutta ei siitä sen enempää). Kaupungin oppi tuntemaan paremmin kuin omat taskunsa - johtuen useista sadoista tunneista, joita tähän GTA-peliin tuli upotettua.

1980-lukua ei muistettaisi enää tänä päivänä ilman sinä aikana tuotettua musiikkia. Radiokanavat toimivatkin suuressa roolissa GTA: Vice Cityssä. Vaikka itse olen rock 'n roll -miehiä, iskee minuun jopa se 80-luvun disco. Michael Jacksonin ja muiden ohella myös rock-puoli on kuitenkin raskaasti edustettuna: Twisted Sister, Ozzy Osbourne, Iron Maiden, Billy Idol, ja niin edespäin. Jos joku ei pidä Vice Cityn monipuolisesta ja lähes täydellisestä musiikkivalikoimasta, on vika luultavasti itse ihmisessä, eikä pelissä.

Juuri vankilasta vapautunut Tommy Vercetti on päähenkilönä vuoteen 1986 sijoittuvassa, suoraan Scarfacesta pöllityssä rikostarinassa. Tommy on kovanaama wiseguy, joka sopii täydellisesti ryysyistä rikkauksiin -stoorin pääheeboksi. Ääninäyttelijänä toimii Mafiaveljistä tunnettu Ray Liotta, eikä Vice Cityn sivuhenkilöidenkään ääniksi ole palkattu ketä tahansa amatööriä. Tommyn aisapariksi nousee Lance Vance (Dance), jonka äänenä toimii Philip Michael Thomas Miami Vicestä. Vaikkei tarina perusidealtaan ole mikään erikoinen, tapahtuu juonessa kuitenkin ainakin loppupuolella useitakin yllättäviä käänteitä. Tarina ei ansaitse Oscaria, mutta se ajaa asiansa.

GTA III:n puutteita on korvattu ja täten Vice Cityssä pääsee nyt myös ajelemaan autojen lisäksi niin moottoripyörillä ja prätkillä kuin helikoptereilla ja lentokoneellakin. Veneetkin on edustettuna, mutta suurena puuttena pelin sankarimme ei osaa uida... Wasted-teksti tuleekin hyvin tutuksi, varsinkin veneillä leikkiessä.

Tehtävät ovat alussa "mene sinne ja tee tämä pikku homma, niin saat sata taalaa", mutta pelin edetessä tehtävät muuttuu entistä haastavammiksi. GTA: Vice Cityssä on useita unohtumattomia tehtäviä, kuten tankin ryöstöä armeijalta, moottoripyörällä hyppimistä talojen katoilla ja mahtuuhan mukaan yksi iso pankkikeikkakin. Sivutekemistäkin pelissä riittää: katukisoja, romurallia, stunttien tekemistä, Rampage-räiskimistä ja yleistä kaupungin tutkimista eri "easter eggeineen". Tekemisen paljoudesta ja miellyttävyydestä kertoo jo jotain se, että olen pelannut tätä kyseistä peliä ainakin päälle 400 tuntia, ja se on arvioitu luultavasti reilusti alakanttiin.

Kokonaisuudessaan Grand Theft Auto: Vice City on lähes niin täydellinen peli kuin voi vain olla, ja siksi se on oma lempipelini kautta aikain. Tämän pelin parissa on vietetty useampikin ikimuistoinen hetki, ja kyllähän sekin merkkaa jotain, että kyseessä oli omalla kohdallani ensimmäinen 3D-maailmaan sijoittuva GTA-peli.