Activisionin ja EA:n heppienheiluttelu on kulminoitunut veriseen nurkkavääntöön kahden toisiaan ulkoisesti kovasti muistuttavan pelisarjan välillä. EA:n maatilan edustaja kukkotappelussa vuonna 2011 on edesmenneen Pärssisen sijaan Battlefield 3, jonka olisi muun muassa määrä auttaa Call of Dutya mätänemään ytimestään.

Jalo missio kuitenkin kompastuu kalvokäsiteltyjen taisteluvarsikenkien kengännauhoihin, kun pelin ensimmäisistä sekunneista asti on selvää, mikä Battlefield 3 on kyberjääkäriään. Ensimmäistä junassa seurattua tehtävää jatkavat samankaltaiset ja itseään toistavat toimintapururadat, joissa pelaajan tehtäväksi jää painaa etenemisnappulaa ja ruikkia rynsesterillä suojien takaa kurkkivia Yhdysvaltain arvovaltaa vastustavia kerettiläisiä. Korostaakseen pelin luonnetta ovatkin kehittäjät oivaltaneet asettaa suurimman osan aikaa tehtäväksi vain taistelutoverin seuraamisen. Välillä henkeäsalpaavaa itsensä toteuttamista tahdittavat ns. quick time eventit, joilla autetaan pelaajaa pääsemään paremmin sisälle tunnelmaan antamalla tämän painaa nappulaa oikeissa paikoissa.

Battlefield-peleille olennaiset ajoneuvokohtaukset on runnottu turpeeseen kuin hippi-ideologia juppikulttuurin koneiston alle. Eräässä kentässä pelaaja saa jopa ohjustettavakseen Abrams-tankin, mutta tehtävänkuva jää tällöinkin muun rynnäkköjoukon seuraamiseksi välillä horisontista pilkistävien pirulaisten paukuttelun lomassa. Muut ajoneuvokohtaukset on toteutettu puhtaasti raitella, jolloin pelaajan annetaan yleensä tehdä sitä, mitä parhaiten osaa, eli roiskia villisti kakkospenkiltä ympärillä pyöriviä vihollisyksiköitä.

Uusinta Battlefieldiä ostaessaan ei nuori roiskimaan tohtiva mies varmastikaan ennätä hekumoida mielikuvillaan tarinasta, mutta on peliin myös sellainen kirjoitettu. Pelissä Yhdysvallat hyökkää Iraniin tai Irakiin syistä, joita kirjoittaja ei kiinnostukseen liittyvistä ongelmista johtuen muista. Juoni kerrotaan videopeleistä jopa lämpöisän tutuksi tulleen muistelmarakenteen kautta. Protagonisti, kersantti Blackburn, tarinoi kuulustelijoilleen tekemisistään viime kuukausien aikana minkä pakollisen militäärijargonin suoltamisen välistä ehtii, ja ennen lopputekstien pyörimistä pelaaja löytääkin itsensä useista sisintä koskettavista ja emotionaalisista kohtauksista, jotka saavat hautaamaan punettuneet kasvot syvälle käsien lohduttavaan huomaan.

Nokkelimmat varmasti huomaavat tässä vaiheessa, ettei lyhyessä arviossa ole käsitelty moninpeliä lainkaan, ja havainto onkin vastaavuudessa todellisuuden kanssa. Verkkomättöä kaipaavat saavat varmasti sitä, mitä haluavatkin, mutta yksinpeliä arvostaville Battlefield 3:n meriitit jäävät supergrafiikkoihin ja pyssyjen kivaan tuntumaan.

On surullista nähdä Battlefield 3:n tapaisia yksinpelikampanjoita. Julkaisijoiden arviot Call of Dutyn suistamiseen vaadittavista toimenpiteistä saattavat olla korrekteja: ehkäpä markkina-alan valtaamiseen tarvitaan 1:1-korrelaatiossa edellä mainitusta apinoituja sotapornoiluja. Pelaajalle liikemaailman realiteettien pureskeleminen maistuu jo kuitenkin liiaksi pettuleivältä.