Viiden vuoden pitkä piina on ohitse, uusi Battlefield on viimein ilmestynyt ja kovin odotuksin.
Ensimmäisen kerran tämä sotapelien spektaakkeli näki päivänvalon aikana, jolloin kenttää hallitsi yksi suvereeni kuningas; alunperin Half-Lifen harrastajamodina ilmestynyt Counter-Strike. Ruotsalainen peliteollisuus oli suuri tuntemattomuus. Pystyivät kuitenkin nousemaan sieltä ennakkoluulojen suosta kirkkaaksi tähdeksi verkkopelaajien taivaalle. Rikkomaan monia myyttejä siitä, minkälaisia verkkoelämyksiä ylipäätänsä voidaan tarjota. Mikään ei voinut olla rajana.
Tästä on nyt likipitäen 10 vuotta ja yhä vieläkin pelisarja painii omassa sarjassaan ilman kilpakumppaneita. Sellaiseksi väitetyt hanskaavat kyllä oman kapean sektorinsa, unohtaen kuitenkin sen kaiken muun, joka tekee juuri Battlefieldistä niin ainutkertaisen.
Itse pääosaa odotellessa, olemme ehtineet jo tottua sarjan sivuosissa hajoaviin ympäristöihin ja aivan vaikuttavan upeaan äänimaisemaan. Nämä yhdessä ovat tuoneet sen oman tärkeän panoksensa sarjaan. Uudistumista on siis tapahtunut. Itse teeman ollessa kuitenkin yhä vieläkin monipuolisessa sodan kuvauksessa. Siellä sulavasti yhteistoiminnassa tavoitteelliseen tulokseen osallistuvat niin ilmojen haukat kuin maatason polkuja tallaavat perusjermut. Jokainen löytää paikkansa, pelin salliessa vaihtoehtoisia malleja osallistua. Ei olla vain sen kiväärin kantajia: http://www.konsolifin.net/media/media/3530/Battlefield_3_-Lentsikalla_ta...
Tässä tärkeää on antaa se oma panoksensa koko ryhmälle. Sieltä kumpuaa myös se hyvä yhteishenki, kun satunnaisessakin peliseurassa huomaat jengin pitävän huolta omistaan. Pelissä korostetaan yhteisöllisyyttä yksilöllisyyden edellä: http://www.konsolifin.net/media/media/3513/Battlefield_3_Beta_-eka_ilta_...
Battlefield tarjoaa hetkiä, jolloin pysähdyt haukkomaan henkeä sen näkymän edessä joka sinulle parhaillaan tarjoillaan. Tapahtumasarjoja, joita ei ole käsikirjoitettu pelintekijän toimesta vaan joita te yhdessä olette luoneet. Hetkiä, jotka eivät koskaan toistu sellaisenaan. Sotaveteraanit puhuivat talvisodan hengestä, me pelaajat voimme useammat muistella sitä Battlefieldin henkeä. Niitä hetkiä, kun huomaat olevasi vain mitätön avustaja suuressa tarinassa ja kuitenkin yhdessä yllätte korkeammalle kuin kukaan muu: http://www.konsolifin.net/media/media/3527/Battlefield_3_-Stingerilla_ta...
Battlefield 3 tarjoaa parasta viihdettä, mitä suomalainen mies voi kotisohvaltaan housut jalassa vielä tehdä. Tässä olet aktiivinen osallistuja ja pääset kokemaan asioita, johon luolamiehen vaistosi ovat sinua vaivihkaa jo valmistaneet.