J. K. Rowlingin Harry Potter -saaga ei suotta ole noussut tämän vuosituhannen suosituimmaksi kirjasarjaksi, sillä kirjasarjan tarina kasvaa alun lapsenomaisesta lastensatu-hengestä aina monimuotoiseen ja -puoliseen loppuhuipennukseen. Tästä syystä kirjasarja on tarjonnut iästä riippumatta erittäin miellyttävän lukukokemuksen. Kirjoihin pohjautuvat leffat ovat olleen suurimmalti osin varsin katsottavia tapauksia, mutta peleistä ei valitettavasti ihan samaa ole voinut sanoa. Muutaman varsin keskinkertaisen, eli siis lisenssipeliksi maanmainion, pelin jälkeen tarinan kliimaksin lähestyessä pelit ovat lähestyneet täysin vastakkaista huipennusta. Onneksi LEGO-Potter korjaa suunnan jälleen oikeaan suuntaan.
Kuka Minä Häh?
Jokainen Traveller's Talesin LEGO-pelisarjaa pelannut tietää tasan tarkkaan mitä odottaa sarjan uudelta osalta. Niinpä Harry Potterin ensimmäiseen neljään vuoteen keskittyvän pelin osalta olisi peräti hölmöä odottaa yhtään mitään muuta. Hahmot ovat tietenkin esikuvilleen ulkonäöllisesti muuten uskollisia, paitsi että ovat LEGO-versioita itsestään. Yli sadankuudenkymmenen hahmon katraasta löytyy hahmoja jos jonkinlaiseen tarpeeseen, sillä edustettuna ovat erityyliset päähenkilöt aina kirjoissa muutamaan sivulausemainintaan jääneisiin jästihahmoihin. Pelimekanismillisesti ero Harryn, Hagridin tai tämän koiran Toran välillä ei maatamullistavia ole, mutta ei ole tarvekaan. Taikoja on erilaisia riippuen hahmon taikakyvyistä ja karma-asteikolla sijoittautumisesta, mutta perustaiat löytyvät jokaiselta velholta ja noidalta.
Hahmojen väliset erot selkiytyvät vasta kenttien pulmanratkontojen yhteydessä. Osaa alueista tai tavaroista ei voi käyttää kuin pimeyden velhot, raskaiden vipujen vetämiseen vaaditaan joko voimalientä tai Hagridin kaltaista bodaajaa ja yksinkertaisten kirjahyllyistä löytyvien muistitehtävien suorittamiseen kaivataan kirjaviisasta Hermionea. Neljän järjestyksessä muistettavan ruudun muistamiset ovatkin kutakuinkin vaikeimmat ongelmanratkonnat koko pelissä, sillä peli valitsee pelaajaa auttaakseen oikean taian valmiiksi. Ratkaisu on sikäli toimiva, että pelissä eteneminen on sujuvaa pelaajan iästä riippumatta. Haastetta kaipaavat epäilemättä tietävätkin jo etukäteen laittaa toisen pelilevyn sisäänsä...
Pantomiini goes 2000-luku
Juonen kuljetus ei sinällään vaadi Potter-maailman tuntemusta, mutta se on ehdottoman suositeltavaa. LEGO-pelisarjan tunnusomainen piirre on, että hahmot eivät pukahda sanaakaan. Tästä syystä oleellisimmat kohtaukset tarinasta toteutetaan näytellen yksinkertaisine eleineen. Toteutus on kirjasarjan läpikotaisesti tuntevalle erinomainen, mistä syystä pelin välivideot tuli katseltua useampaan kertaan, sillä ydinajatuksen pysyessä samana pantomiimimainen kerronta toi täysin uuden tuulahduksen suosikkikohtauksiin.
Tarinaan kuuluvat vuodet käydään läpi yhteensä 24 tehtävän aikana, eli yksinkertaisella jakolaskulla toteutus tarkoittaa kuutta episodia per vuosi. Episodit ovat hyvin suoraviivaisia, mutta sopivan mittaisia. Kentän alun ja lopun väliin on piilotettu muutamien vihollisten lisäksi löydettävää. Kentistä löytyy kolikoita, joita riittävästi kerättyään saa True Wizard -mittarin täyteen, pulassa oleva oppilas sekä sitten Tylypahkan neljän tuvan merkit. Suurinta osaa näistä ei ole mahdollista saavuttaa ensimmäisellä pelikerralla, sillä ne vaativat puuttuvia voimia. Todellinen hamstraaja palaa jälkikäteen isommalla hahmoporukalla keräämään loputkin puuttuvat esineet. Vain muutama kenttä piti läpäistä vielä kolmannenkin kerran löytääkseen kaiken, joten liian vaikeisiin paikkoihin ei mitään ole piilotettu.
Kenttien lisäksi osa pulmista on sijoitettu Tylypahkaan sekä Viistokujalle, joissa vapaa liikkuminen on mahdollista. Tylypahka vaikuttaa aluksi turhankin suurelta alueelta, mutta sitä se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole. Pelin edetessä sekä viimeisiä arvoituksia metsästäessään koulun alueen oppi tuntemaan kuin taskunsa. Viistokuja sen sijaan on huomattavasti yksinkertaisempi alue sisältäen vain muutaman kujan, joista voi keräämillään kolikoilla hankkia uusien hahmojen lisäksu huijauskeinoja. Näitä on esimerkiksi kolikoiden keräämistä helpottava bonuskerroin, kerättävien pulmien suuntaan näyttävät nuolet ja niin edelleen. Viistokujalla sijaitsevasta Irveta-pankista löytyy lisäksi kenttäeditori, mutta sen käyttö ja tarkoitus jäivät kysymysmerkeiksi. Pikaisella kokeilulla kuitenkin toimi ihan hyvin, joten kenties pienempi palikkaintoilija saa siitä iloa irti.
Lapsille, lapsenmielisille ja kaikille muillekin
LEGO-pelien suurin juju on aina ollut moninpeli, ja niin nytkin. Kaveri voi hypätä mukaan tai pois missä vaiheessa tahansa peliä vain napin painalluksella. Ratkaisu toimii erinomaisesti, sillä liiallisesta kolikkohamstrauksesta suuttuva parempi puolisko saattaa hyvinkin nopeasti polttaa hermonsa. On myös parempi varoittaa jo tässä kohtaa oman empiirisen tutkimukseni perusteella, ettei heikkohermoisemmat kovin pitkään jaksa katsella taistelutoverinsa tahallista ansoittamista rakennettujen siltojen yhteydessä.
Sarjalle ominaiseen tapaan peli on helppo, mutta erittäin nautittava ja ennen kaikkea hauska. Pulmat ovat sitä luokkaa, että uutta sukupolveakin edustava niistä helpohkosti selviää, mutta kuitenkin tarjoten kokeneemmalle jäärälle hienoja hetkiä Tylypahkan maailmassa.
Arvosana? Koska on todettava, että kaikki Traveller's Talesin LEGO-pelit ovat hyvin samankaltaisia keskenään, on peliä hankkiessaan syytä pohtia pelin aihepiiriä. Itselleni Potter-universumi on kenties jopa Star Wars -maailmaa tärkeämpi, puhumattakaan sitten Batmanista tai Karibian Piraateista, joten nostan LEGO Harry Potter: Years 1-4:n ehdottomasti sarjan parhaaksi peliksi. Onko se sitä lopulta? Itselleni on. Jos Potter-universumi ei ole tukevasti hanskassa, on tähdistä syytä tiputtaa yksi pois.
