Nyt on vedetty yksinpeli läpi normaalilla ja hardilla, eikä pahemmin moitittavaa ole löytynyt. Hyvin kirjoitettu juoni kantoi loppuun asti sen n.10h keston ajan. Pelimekaniikat on tuttuja edeltävien osien pelaajille, mitä nyt Rockstar on ottanut ohjattavuuteen vaikutteita mm. Red Dead Redemptionista. Raskaamman tuntuinen Max on realistisempi vaihtoehto, kun edellisissä liikkuminen oli arcade-tyyliin kevyttä.

Kohua aiemmin herättänyt ja itseäni aikaisemmin harmittanut film noirin ja graafista novellia muistuttavan kerronnan poistaminen ei haitannut enää yhtään pelin käynnistyttyä. Meininki on edelleen hektistä ja huumori on mustaa kuin terva.
Vaikka ikää on tullut ja fledakin lähtee, on Max kaikkea muuta kuin muuttunut mies. Viski ja lääkkeet maittavat, puheet hipovat kyynisyyden huipentumaa ja pinna on kireällä. Kahdessa ensimmäisessä pelissä melkein joka toinen Maxin heittämä lausahdus oli ikimuistoista tavaraa eikä uutukainen tee siinä poikkeutta. Olisi kiva tietää onko Remedyn Sami Järvi luovuttanut Rockstarille jonkun ’’The ideology of Max Payne’’-teoksen, koska käsikirjoittajan vaihtumista ei edes huomaa ja Dan Houser tiimeineen on onnistunut sukeltaman Maxin mielen syvimpiin kätköihin.

Sarjakuvatyylin karistessa pois, on uusin osa paljon elokuvamaisempi kokonaisuus ja toimintaleffojen ystävänä on kiva huomata viittauksia elokuviin kuten Collateral, Man on Fire ja Die Hard 2.
Itse pidän myös realistisesta otteesta väkivaltaan. Luodit repivät lihaa rinnasta lentäen selän läpi seinään ja kuolevan vihollisen haavat ruiskuttavat edelleen verta, hänen vetäessään viimeisen henkäyksen ja käden puristuessa nyrkistä auki.
Joillekin yksityiskohdat voivat olla liikaa, mutta oikeastikin haulikolla ammuttaessa kasvoihin tulee muutakin jälkiä kuin pieni reikä, siksi ns. Body Horror tekee jokaisesta taposta uniikin ja vaikutteita on saatu varmasti myös David Cronenbergin elokuvista.

Kolmas osa on myös teknillisesti ällistyttävän hyvää tasoa. Ainoat latausajat ilmestyvät kun pelimoodeja vaihdetaan eivätkä nekään ole pitkiä. Kampanjassa lataustauot on piilotettu välivideoiden taakse, joka toki pakottaa katsomaan suurimman osan videoista. Onneksi laatunäyttelyä jaksaa katsoa useampaan otteeseen.
Graafinen anti on huippuluokkaa eikä ruudunpäivitys takkua vaikka kymmenen ihmistä räiskisi hauleja samanaikaisesti hidastusten ollessa päällä. Musiikillinen tyyli on vaihtunut aikaisemmista osista hieman nopeatempoisempiin ja uhkaaviin soundeihin, mutta tuttu sello/pianotunnari vilahtaa aina välillä.

Yksinpelissä on useita vaikeusasteita, kuten myös tähtäysmahdollisuuksia. Edes normaalilla pelatessa ei voi vain rynnätä suoraan taisteluun, vaan on pakko turvautua suojasta ampumiseen, sillä Max ei kestä hirveästi osumaa ja tekoäly osaa parhaimmillaan tehdä pelaajan elämästä helvettiä.
Vihollisiin lukittautuva tähtäin toki helpottaa asiaa, mutta tosimies pelaa vapaalla tähtäimellä jolloin hard-vaikeustaso on todella haastava.
Muita yksinpelimuotoja ovat pisteiden keruu, sekä New York Minute, jossa yksi chapteri koitetaan vetää läpi minuutissa ja tapoista saa lisäaikaa. Moodi toimii kerrasta poikki asenteella eli kuolema palauttaa takaisin alkuun.

Uutuutena on myös moninpeli, jossa voi osallistua 16 hengen sessiohin. Mukana ovat vakituiset tappomatsit ja erikoisemmat Gang Wars ja Payne Killer-moodit. Gang Warsissa pelaajat jaetaan kahteen ryhmään ja yksi sessio käsittää 5 erilaista matsia lipunryöstöstä tappomatseihin ja suojelutehtäviin. Payne Killerissa kahdesta pelaajasta tulee Max ja yksinpelistä tuttu Raul Passos, ja muiden pelaajien tehtävä on tappaa heidät. Tappaja muuttuu itse tappamakseen henkilöksi. Payne Killer on jäänyt yhtä testiä lukuun ottamatta varjoon, mutta ainakin nykyiseltä pohjalta Gang Warsissa on eniten fiilistä.
En ole moninpeliin kuluttanut läheskään saman verran aikaa kuin yksinpeliin, mutta se tuntuu silti koukuttavalta ja iskee itseeni paljon paremmin kuin esimerkiksi nykyisten räiskintöjen moninpelit.
Lagia ei pahemmin ole esiintynyt eli propsit siitä, mutta levelien saaminen kestää hitusen turhan kauan. Alkupäässä pelaaja on muutenkin isompi tasoisten pelaajien ruokaa, jolloin toivoisi omaavansa parempia aseita ja varusteita pitääkseen itsensä hengissä.

Kokonaisuudessaan Max Payne 3 on paljolti sitä mitä haaveilin sen olevan, mutta jota en uskonut toteutuvan. Onneksi Rockstar on hoitanut homman takuulaadullaan ja se näkyy ja tuntuu. Kaikista heitoistaan ainakin yhdessä asiassa Max on oikeassa: ”Time moves forward and nothing changes” - kolmonen on yhtä kova kuin aikaisemmat seikkailut.