Dunwallissa ei kaikki ole aivan kohdillaan. Kaupungissa riehuu rutto ja sen lisäksi kaupungin keisari salamurhataan. Epäonnisimman kortin saa keisarin henkivartija Corvo Attano, joka lavastetaan tapauksesta syylliseksi ja heitetään tyrmään odottamaan teloitusta.
Salaperäiseltä Kapinallisilta ilmestynyt kirje auttaa Corvon pakenemaan ja samalla mies palkataan kyseisen tahon salamurhaajaksi. Tarkoitus on kosto ja oman maineen puhdistus.
Jokainen tehtävä on jaettu erillisiin alueisiinsa, josta kohteen luokse eteneminen on täysin pelaajan valittavissa. Voit joko rauhallisesti hiiviskellä ja tainuttaa vartijat yksi kerrallaan, tai laittaa rattaliksi ja pistooli laulaen kasvattaa ruumislukua ja kaaosta. Peli ei sakota kumpaakaan lähestymistapaa ja tämä onkin yksi Dishonoredin parhaimpia puolia. Eteneminen on sujuvaa ja päätehtävien lisäksi voi suorittaa myös sivutehtäviä, jotka avaavat hienosti pelin maailmaa. Taustatarinaa voi valaista myös ihmisiä salakuuntelemalla ja kentistä löytyvien kirjeiden ja kirjoja lukemalla.
Tosinaan vastaan tulee kaikenlaista estettä, kuten sähköaitaa tai isoja robootteja, jotka ampuu tunkeilijat ilman kyselyjä. Onneksi Corvolla on käytössä apunaan taikavoimia joilla pääsee kiperienkin esteiden yli. Tärkeimpänä mainittakoon Blink-taika, jonka avulla pelaaja pystyy teleporttaamaan lyhyen matkan. Nopea siirtyminen vartijoiden taakse, talojen katoille ja porttien yli helpottaa liikkeellä oloa. Teleporttaaminen voi toisinaan tehdä liikkumisestä jopa turhankin helppoa. Vartijatkaan eivät muutenkaan ole niitä järjenjättiläisiä ja heiltä kaipaisikin pientä älypilleriannostusta. Joskus vartijat eivät reagoi mitenkään, vaikka heidän ohi pujahtasi ihan silmien edestä. Hälytyksetkin menevät nopeasti ohi, jonka jälkeen tilanne palaa takaisin alkupisteeseensä ilman kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Välillä vartijoilta karkuun pääseminen ei onnistu ja silloin ainoa vaihtoehto on taistelu. Corvo ei kuitenkaan paljon kuritusta kestä, joten jo muutaman sotilaan kanssa nokittelu johtaa nopeasti kuolemaan. Uudelleen yrityksessä joutuu toisinaan aika pitkänkin matkan päähän, sillä automaattitallennus ei tee työtään usein. Pelaajan kannattaakin välillä tallentaa itse, mihin ei nykypäivän peleissä ole enää tottunut.
Pelin grafiikka on muihin nykyajan peleihin verrattuna hieman vanhentunut, mutta ajaa silti asiansa. Taiteellisesti katsottuna pelin visuaalinen anti on upea. Dunwallin maisemat, jylhät ja omaperäiset rakennukset saavat paikoitellen haukomaan henkeä. Hahmojen muodot ja ilmeet ovat hauskan liioitelusti suunniteiltu ja tuovat mieleen kuin hyvin tehdyt pilapiirokset.
Pelin helppous, yksinkertainen tekoäly ja automaattitallennuksien pihtaus rokottavat hieman kokonaisuutta, mutta upea omaperäinen maailma ja vapaa eteneminen korjaavat potin ja tekevät Dishonoredistä yhden viime vuoden parhaimmista peleistä.
