Selviytyjä
Dreamcast ei tehnyt Ulalasta musiikkivideoiden vierailevaa tähteä taikka kolamainosten keulakuvaa, mutta ikioma pelisarja neitoselle irtosi. Space Channel 5 -musiikkipelit ovat japanilaiseen makuun. Rez-guru Tetsuya Mizuguchin aivoitukset ovat kääntyneet uskollisesti myös PlayStation 2:lle. Ensimmäinen ilmestyi maaliskuussa 2002 ja toinen vuoden viiveellä. Pelit on käännetty muitta mutkitta Dreamcast-painoksista. Grafiikka ei kuitenkaan yllä aivan alkuperäisen veroiseksi, kiitos PlayStation 2:ta vaivaavien sahalaitojen. Heikon oloisesta teknisestä toteutuksesta huolimatta tyyli on 60-lukulaisen ajatonta.
Musiikkipelien kaava kuulostaa yksinkertaiselta. Tietokone näyttää esimerkin ja pelaaja toistaa vuoron saatuaan komennot ohjaimella. Space Channel 5:n tapauksessa tempun tekee vaikeaksi se, että käskyt on noukittava korvakuulolta, eikä niitä voi luntata ruudulta. Visuaalinen anti toki tukee englanniksi jaeltavia ohjeita ja omasta vuorosta ilmoitetaan äänimerkillä. Space Channel 5 ei ole genren uudistajan maineessa, mutta alansa viimeistellyimpiä edustajia kylläkin. Ainakin ensijulkaisunsa tienoilla peli vakuutti. Improvisaatiolle ei ole sijaa kuten joissain lajityypin edustajissa, vaan vika-askelista horjahtaa ja pisteet tippuvat. Tyyli ennen kaikkea, sanoi mummo mäessä.
Avaruus, viimeinen tanssilattia
Vaikka Ulala kovasti lanteitaan keinuttaakin, tanssimaton voi heittää syrjään. Space Channel 5 on suunniteltu ohjaimella kontrolloitavaksi. DualShock sopii puuhaan siinä missä Dreamcastinkin kapula, sillä digitaalipadi ja pari nappia riittävät. Toiminta on tempoltaan kiihkeää, joten hien saa pintaan ohjaintakin käsitellessä. Tanssahtelun ohella tarjotaan soitettavaksi instrumentteja. Musisoiminen luonnistuu tutuilla näppäimillä. Soittokuvioiden kopioiminen on paikoin varsin kinkkistä. Hankalimpiin koitoksiin kuuluu ainakin kitaran rämpyttäminen. Riffit poimitaan soittotoverin plektrakäden liikerataa seuraamalla.
Space Channel 5:n pääroolia vetää avaruusajan Lara Croft. Notkeasäärisenä tähtireportterina Ulala on vastuussa kanavansa katsojaluvuista. Ykkösosan alienit päihitettyään Ulala tanssittaa suohon rytmiroistoiksi kutsuttuja pahiksia. Näillä on panttivankeinaan siviilejä turisteista presidenttiin ja koulutyttöihin. Kummajaiset saavat vertaisensa vastuksen musiikkipiireistä, kun popkuningas Space Michael liittyy pirskeisiin. Nuolinäppäinten lisäksi kiirettä aiheuttaa kaksi toimintanappia. Yhdestä ammutaan vihulainen sädepyssyllä "chu"-komentoa totellen ja toisesta pelastetaan panttivanki roistojen kynsistä "hey"-huudon säestyksellä. Turvaan toimitetut kansalaiset liittyvät Ulalan matkaan. Hahmoihin voi tutustua tarkemmin pelin päävalikon kautta. Samaa reittiä löytää Ulalan vaatekaapin, johon kertyy tavaraa pelimenestyksen auetessa. Ulalan voi pukea valitsemiinsa vetimiin paperinuken tapaan.
Ja se soi ja se soi
Musiikki on ykkösosasta tuttua letkeää retropoppia eli pitkälti samaa sorttia kuin edellisjaksonkin anti. Vanhahtavan soundin pelastaa tukahtumiselta tyylilajeilla leikittely. Modernitkin biitit on saatu miksattua luontevaksi kudokseksi äänimattoon. Liikesarjojen toistaminen taustasoitantaa seuraamalla on vaikeampaa kuin luulisi, sillä rumpuraita hukkuu helposti torvisektion mylvinnän alle. Polveileva musiikki tuo haasteensa. Murtosekunnin tarkkoja komentoja ei auta jäädä pähkäilemään, vaan liikevirran sormien suuntaan on parasta olla vuolas.
Grafiikassa on enemmän huumoria kuin teknistä taituruutta. Edeltäjäänsä nätimpi Space Channel 5 Part 2:sta on saatu, mutta se ei auta, kun yleisilme on Dreamcast-tasoa ja vieläpä keskinkertaisen porttauksen jäljiltä. Ulala on totta kai upea ilmestys. Naispääosan esineellistäminen on viety japanilaisiin mittoihin. Eksyypä kameramieskin vähän väliä sankarittaren lyhyenä lepattavan hameen alle. Muihin hahmoihin ei ole yksityiskohtia tuhlattu, vaikka etenkin liikemallinnus on kelvollista työtä. Hiotut tanssikuviot hivelevät silmää, sillä kuvakulmiin on panostettu.
Tanssikone
Space Channel 5 Part 2 on haastava eikä reilun pelin hengestä ole tietoakaan. Sen verran virheitä suodaan, että kentän puolivälin ylitettyään saa aloittaa uudestaan keskeltä. Katsojaluvut muutetaan pomotaisteluissa tähdiksi, jotka hupenevat sitä mukaa kuin nuotit menevät solmuun. Tarinamuotoakin tiukemman koitoksen tarjoaa sadan tason mittainen moodi, jossa yksikin virhe on tekee suorituksen tyhjäksi. Space Channel 5 Part 2:n uutuuksiin kuuluu myös kaksinpelitila, vaikkakin hyvin keinotekoinen sellainen. Se ei juuri poikkea soolotehtävistä, mitä nyt ykköspelaaja huolehtii nuolinapeista ja kakkosporttiin liitetyllä ohjaimella vastataan "hey"- ja "chu"-komentoihin. Melko vähiin jäävät siis kakkososan innovaatiot.
Peli on joka suhteessa suoraa jatkoa Space Channel 5 ykköselle. Kaksikosta kannattaakin poimia se, joka alennuslaarissa makaa. Kaverin kanssa tahkottuna Ulalan seikkailut käyvät tylsiksi, mutta yksinäistä hetkeä peli piristää hyväntuulisuudellaan. Mieliala saattaa muuttua tehtävien käydessä mahdottomiksi. Kun Space Channel 5 Part 2:n on kuitenkin kerran läpi päässyt, sujuu uusintakierros yleensä leppoisissa merkeissä. Kokemus ei ole mittavimmasta päästä eikä peliaikaa lasketa tunneissa. Ulalan seurassa on silti mukava viipyä tuokio kerrallaan. Aloittelijalle suosiollisempia pelejä löytyy genrestä ainakin FreQuencyn ja PaRappa The Rapper 2:n verran. Dreamcast-faneille Space Channel 5 Part 2:n englanninkielinen versio on tietenkin mieleen, vaikkei se Segan konsolille koskaan ehtinytkään.
