Vauhdikasta arcade-kaahailua
Nettimiljonääri-Rytsölä sai aikanaan useammatkin ylinopeussakot paahtaessaan vastuuttomasti Lamborghinillaan pitkin Suomen teitä. Ja ihmekös tuo: kesäiset kadut ja ylitehokas ajokki suorastaan yllyttävät kaahailemaan. On helppoa kuvitella Rytsölän ilmettä ratin takana. Tuntien itsensä maanteiden ruhtinaaksi hän kannustaa ajokkiaan kiitämään yhä nopeammin. Halki kesäisten maanteiden, kohti pilvetöntä horisonttia tai kaupungin polttavia katuja... Vielä helpompaa on kuvitella poliisien ilmeitä Rytsölän karauttaessa puolihuolimattomasti ohi keltaisella Lamborghinillaan niin, että tutkan lukemat heittävät häränpyllyä.
Rytsölällä oli selvästi ongelma: mitä hyötyä on nopeasta autosta, jos sillä pitää ajaa nopeusrajoitusten mukaan? Hänen oli siis tehtävä valinta kaidan polun ja lavean moottoritien välillä. Samaa perusperiaatetta hyödynnetään myös Electronic Artsin uusimmassa kaahailupelissä, Need For Speed: Hot Pursuit 2:ssa, jossa kisaillaan ökykalleilla urheiluautoilla ja yritetään samalla vältellä virkavallan valpasta silmää. Pelaaja voi valita hypätäkö Rytsölän Gucceihin ja Lamborghinin istuimille vai poliisin turboahdettuun piiskaan.
Need For Speed: Hot Pursuit 2 ei ole autosimulaattori, vaan pikemminkin arcade-ajopeli. Pelattavuutta on kohennettu realismin kustannuksella ja aiemmista Need For Speed -peleistä tutut hurjat ilmalennot, törmäykset, oikopolut ja monimuotoiset kilparadat ovat edelleen mukana. Törmäillä saa vapaasti ja vauhti pysyy kovana, ajettiin sitten maantiellä tai keskellä aavikkoa.
Useista muista autopeleistä poiketen Need For Speed -pelien kilparadat ovat aina olleet näyttäviä. Yksityiskohtiin on satsattu ja toisinaan saattaakin kesken kuumimman takaa-ajon syntyä ohjausvirheitä, kun katse harhautuu seuraamaan taustalla loimottavaa metsäpaloa tai merenrannan tapahtumia. Maisemat myös rullaavat sujuvasti ja vain aniharvoin yksityiskohtien runsaus hidastaa ruudun tapahtumia.
Asfalttiviidakon antiloopit ja gepardit
Need For Speed: Hot Pursuit 2:a kannattaa välttää, mikäli on taipumusta autokuumeeseen. Tarjolla on sen verran herkullinen kattaus erilaisia ratsuja, että kaasujalkaa alkaa väistämättä kutittaa. Löytyy Porcheja, Ferrareita, Lamborghineja sekä harvinaisia MacLareneita, vain muutamia merkkejä mainitakseni. Harvoin olen törmännyt yhtä häkellyttävään autovalikoimaan. Kaiken lisäksi autot on mallinnettu hienosti peliin ja kalleimmilla malleilla ajaminen on lähes aidon tuntuinen nautinto.
Poliisin ei tarvitse lainkaan häpeillä muiden autojen rinnalla. Näennäisen harmittomat poliisiautot ovat suorastaan järjettömän tehokkaita ja saavuttavat helposti pakenevat kaaharit. Lisäksi poliisilla on apunaan sankka virkaveljien verkosto, joka asettaa pyynnöstä tiesulkuja ja piikkimattoja karkulaisten tielle. Koska esteet voi kiertää ja partioautoja voi harhauttaa, ei poliisin homma ole helpoimmasta päästä. Tarpeettomana ylilyöntinä peliin onkin lisätty pommeja pudotteleva poliisihelikopteri, joka helpottaa hieman sinivuokkojen arkea.
Rosvo ja poliisi -pelimuodon lisäksi pelissä on valittavana tavallinen kilpa-ajo, jossa hyvät suoritukset palkitaan uusilla radoilla ja, mikä parasta, toinen toistaan hienoimmilla autoilla. Kaksinpelikin onnistuu jaetulla ruudulla, jolloin toinen pelaajista on poliisi ja toinen kaahari. Luonnollisesti kaksinpelissä onnistuu perinteinen nopeuskilpailukin, mutta takaa-ajo on ehdottomasti mielenkiintoisempaa.
Pellit kasaan ja pakoon
Electronic Arts on neuvotellut peliä varten lisenssit, jotka sallivat myös autojen rikkomisen. Useimmat autovalmistajathan eivät tahdo ajokkejaan naarmutettavan edes virtuaalisesti. Need For Speed: Hot Pursuit 2:ssa kuitenkin peltiä rypistetään ihan rehellisesti ja metsään hurautettaessa todella huomaa miten heppoisista raaka-aineista nykyajan tavarat tehdään. Realismista haaveilevat kokevat silti pettymyksen, sillä edes tuhansien eurojen veroiset peltivauriot eivät haittaa ajettavuutta kuin muodollisesti.
Verrattuna esimerkiksi Gran Turismo 3:een, Need For Speed: Hot Pursuit 2 näyttää valjulta. Pelin tekijät eivät selvästikään ole keskittyneet grafiikan viimeistelyyn, sillä autot eivät oikein istu ympäristöönsä. Myös äänipuolella on tingitty ja etenkin peltikissojen moottorit kehräävät suorastaan ärsyttävän vaisusti. Taustamusiikit ovat tavanomaista räminää ja ainoa aidosti piristävä asia on takaa-ajon taustalla pälpättävä poliisiradio. Harmillista ettei hyvin toimivassa kokonaisuudessa ole onnistuttu kunnolla hyödyntämään muiden autopelien teknisiä innovaatioita.
Need For Speed: Hot Pursuit 2:n kontrollit ovat hyvät. Autot tottelevat hyvin näppäinkomentoja ja ohjaimet tärisevät mukavasti mukulakivillä ajettaessa. Erikoisuutena ovat olkapäänapit, joita painamalla voi tehdä Matrix-tyylisen pysäytyksen kesken ilmalennon tai katsoa muutaman sadan metrin päähän radalla. Erikoisuuksista ei varsinaisesti ole hyötyä, mutta ne toimivat hauskoina visuaalisina kikkoina.
Poliisien ja takaa-ajoelementtien lisääminen autopeliin on mielenkiintoinen idea ja nostaa Need For Speed: Hot Pursuit 2:n kilpailijoidensa yläpuolelle. Arcade-tyylinen kaahailu ei välttämättä miellytä vaativimpia autopelien ystäviä ja teknisen toteutuksen hiomiseen olisi suonut käytettävän hiukan enemmän kärsivällisyyttä. Tunnelmallaan Need For Speed: Hot Pursuit 2 onnistuu silti riemastuttamaan satunnaisen hurjastelijan arkea ja on hyvä valinta ei-niin-vakavaa autopeliä etsiville. Koskaan ei vastuuton liikennekäyttäytyminen ole ollut yhtä hauskaa - ja turvallista.
